Tuhat sanaa

Blogosfääriin tutustuminen alkoi aivan viattomasti. Täytyyhän sitä työn puolesta olla perillä uusista jutuista. Ja parhaiten perille pääsee olemalla itse mukana, niin että tietää, miten se toimii, miltä se tuntuu, eikä vain, miltä se näyttää. Kevään 2005 kuluessa somasti saatoin itseni kolmen blogin loukkuun.

Eikä pelkkä oma bloggaaminen vielä mitään - blogejahan täytyy lukea. Ja paljon! Erilaisia, koko blogosfäärin leveydeltä, niinhän? Viikkokaudet koetin välttää ja väistellä blogilistan kaikkein kuumimpia suosikkeja. En olisi halunnut parveilla niiden niiden samojen blogien kimpussa kuin kaikki muutkin.

Mutta minkäs teit, jatkuvat linkit ja viittaukset ohjasivat kerta toisensa jälkeen Karu sellia lukemaan. Tiedättehän te. Hän, joka ei blo****, vaan jonka blo**merkinnnät syntyvät ajatuksen voimalla. Tänään Sellisti blo***** käyneensä kuntosalilla.

"Ja tietäähän sen, että siitä seuraa monenlaisia hupaisia sattumuksia, joista voin kirjoittaa blogiini! Tämän takiahan minä nykyisin teen useimmat asiat elämässäni – josko niistä voisi kirjoittaa blogiini!"

Täsmälleen niin minullekin on käynyt. Mietin, mitä tekisin seuraavaksi sen perusteella, tuleeko siitä hyvä blogimerkintä. En katso televisiota, mutta radiota voi kuunnella blogatessa. Kun huomaan jotain mielenkiintoista, ajattelen ensimmäiseksi, "tämänpä minä bloggaan". En enää soita ystävilleni, lukekoot blogista mitä minulle kuuluu. Katsokoot kuvia netistä. Tärkeintä on tiheä päivittäminen, listasijoitus, viittaukset, blogiini johtavat linkit! Blogo, ergo sum!

Voisiko joku neuvoa, kuinka tästä pääsee aikanaan kuiville? Missä on toipuvien ex-bloggareiden turvasatama?