Aftonbladet promoaa omia blogejaan mediabloggaajan tutkimuksella



Bild(69), originally uploaded by Media Culpa.

"Onpas mielenkiintosta tilastoa. Saataspa suomalaisista samanlainen," kommentoi nimimerkki Enar elokuussa Optimointi.comissa (Blogaajat ruotsissa) referoitua ruotsalaista blogikyselyä.

Saimmehan me: BlogiSuomi kysely 2006.

Ruotsalaiseen blogikyselyyn osallistujia oli noin 700. Nicolas Fogelholm kertoi sähköpostitse, että suomalaisessa blogikyselyssä voitaneen joutua tyytymään hiukan sitä pienempäänkin vastaajamäärään. Tiedot julkaistaan Optimointi.com - sivustolla ja niiden luvataan olevan lisäksi kaikkien vapaasti käytettävissä.

Kyselysivulla tekijä toivoo vastauksia kaikenlaisilta suomalaisilta, ei vain bloggaajilta.

Blogikysely on mukailtu ruotsalaisesta esikuvastaan. Vaikka sen tulokset ovatkin kiinnostavia blogiyhteisön keskuudessa, ja epäilemättä jollakin tavalla suuntaa-antavia, tekijä, Hans Kullin itsekin auliisti myöntää tutkimusmenetelmää kuvatessaan, että tutkimustulos kertoo vain 700 vastaajastaan, ei kaikista ruotsalaisista blogien lukijoita (BloggSverige2, en undersökning av 700 svenska bloggare och bloggläsare, s. 5/26, pdf)). Tätä seikkaa ei muisteta mainita Aftonbladetin jutussa "Nu tar tjejerna över bloggen".

"För bara ett år sedan var den typiske bloggaren en it-intresserad högutbildad man som röstade blått. I dag är hon en högutbildad kvinna som röstar rött.
En färsk undersökning från Media Culpa visar att kvinnorna på rekordtid tagit över bloggvärlden. Drygt 53 procent av alla bloggare i Sverige i dag är kvinnor. Även bland läsarna är kvinnorna i majoritet.
– För ett år sedan var det mest ”early adopters” som bloggade, män som skrev om it och teknik. Men när bloggandet spritt sig över landet är det naturligt att kvinnorna blivit fler, säger Hans Kullin, mediebloggaren som gjort undersökningen.

Lehti vahvistaa "tutkimustuloksen" oman palvelunsa suosituimpien blogien listalla: "På Aftonbladet är åtta av de tio mest lästa bloggarna skrivna av kvinnor."

Afronbladetin uutisoima Kullinin kysely näyttäisi vahvistavan tyypillistä mies- ja nais-stereotypiaa: "Undersökningen visar att män helst skriver om politik, media och it-frågor medan kvinnorna bloggar om vardagsbetraktelser, mode och design. Kvinnor uppdaterar sina bloggar oftare och är i högre utsträckning anonyma."

Kun tutkimusmenetelmän asettamat vajavaisuudet kuten itsevalikoivan vastaajajoukon epäedustavuuden muistaa, suomalaiseen blogikyselyyn voi vastata laajennettuna meeminä, joka varmaankin mukavalla tavalla vahvistaa suomalaisen blogiyhteisön identiteettiä.

Kaipaisin silti laajempaa blogitutkimusta vaikkapa osana Intermedia - tutkimusta tai vastaavaa.

Kommentit

Asia ja tarve on kyllä

Asia ja tarve on kyllä tiedostettu.

Blogeista kyllä kysytään (tai ainakin tullaan kysymään - en muista näiden Atlasten ja muiden tutkimusten aikatauluja ulkoa) muutamassakin mediankäyttöä käsittelevässä tutkimuksessa.

Ongelmana on vain se, että tutkimusten "ännä" eli tutkittavaan joukkoon sattuneiden bloggaajien tai blogien lukijoiden määrä on todennäköisesti niin pieni, ettei siitä(kään) voi vetää kovin pitkälle vieviä johtopäätöksiä.

Täytyypä tiedustella taas tutkimuslaitoksilta tästä!

"Undersökningen visar att

"Undersökningen visar att män helst skriver om politik, media och it-frågor medan kvinnorna bloggar om vardagsbetraktelser, mode och design."

Jotenkin ei tosiaan yhtään ihmetytä, että päästään juuri tämäntyyppisiin "tuloksiin" tuolla tutkimusmetodilla. Kenenkään arkipäivähän ei onneksi liity politiikkaan millään tavalla.

Liian pieni otos?

"tutkimusten "ännä" eli tutkittavaan joukkoon sattuneiden bloggaajien tai blogien lukijoiden määrä on todennäköisesti niin pieni, ettei siitä(kään) voi vetää kovin pitkälle vieviä johtopäätöksiä."

Tätä olen juuri miettinyt. Eli mikä on tarpeeksi suuri otos? Ruotsalaiseen kyselyyn vastasi 700 henkilöä. Onko se liian pieni?

Otoksen määrä on yksi

Otoksen määrä on yksi asia, laatu toinen. Ammattimaiset tutkimuslaitokset varmistavat tutkimusaineiston edustavuuden.

Tuija jo tätä hyvin selvensikin

Tuo liian pieni otos viittasi ensimmäisessä kommentissa näihin yleistä mediankäyttöä viittaaviin tutkimuksiin, joissa kaiken muun mediankäytön lisäksi kysytään myös blogiaiheisia kysymyksiä.

Näistä tutkimuslaitosten tuloksista saadaan kyllä luotettavasti selville se, kuinka moni suomalainen joko bloggaa tai lukee blogeja (näitä muistelisin niissä kysyttävän - jos ei nyt niin pian kuitenkin).

Mutta bloggaavien ihmisten nuppiluku on otoksessa pieni, niin tämän otoksen perusteella ei voi oikein järkeviä johtopäätöksiä vetää ryhmän koostumuksesta.

700 vastausta sinänsä kyllä riittäisi hyvin, jos vain otoksen edustavuus on varmistettu.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö näkyy ainoastaan sinulle ja ylläpidolle
  • Allowed HTML tags: <img> <a> <style> <div> <br> <p> <caption> <span>
  • Automaattinen rivin/kappaleen katkaisu.

Lisätietoa sisällön esitysmuodosta

CAPTCHA
Pahoittelen ylimääräistä vaivaa. Tällä on tarkoitus estää spämmirobottien kommenttien lisääminen.
Image CAPTCHA
Copy the characters (respecting upper/lower case) from the image.
Syndicate content Syndicate content