Tuhat sanaa

Peltomaisema rauhoittaa ylikierroksilla olevan kaupunkilaisen, sanoi Kari Hotakainen Radiouutisten Ajantasan lauantaivieraana ollessaan (Suoratoisto) | (MP3).

Tupsahdin tänään Laitilan Koukkelan kylässä sijaitsevaan Kauppilan umpipihaan puoli tuntia ennen sulkemisaikaa. Opas oli yksin käytettävissäni ja sain perinpohjaisen kierroksen. Vähän nolotti vähän väliä sihtailla kameraan hänen puheensa aikana, mutta muuten olisin siellä vieläkin. Valtavan tehotonta yhtäältä, mutta aika ylellistä toisaalta, saada IRL-interaktiivista opastusta.

Kohde on kyllä vallan kiintoisa, enkä ihmettelisi, vaikka ennen pitkää joku paikallinen tekisi tästä mp3-muodossa ladattavaksi omatoimikävelyaudionkin. Kelpaisi sitten suorittaa saunat, ryjäkammiot ja prännit omia aikojaan.

Aamun Hesarissa oli juttua siitä, miten kirkko karttaa hautakivien koristelua. Lehti siteeraa Malmin ylipuutarhuria: "vainajan ammattiin liittyviä koristeita voi olla", ja toisaalta "Pronssisia lintuja ja enkeleitä saa hautakivessä olla, mutta ei esimerkiksi mäyräkoiraa tai kissaa".

Loogista kuin mikä.

***

Olisi edes kaamea kapula, haikailee rivitoimittaja Helinä Hirvikorven jutussa toimittajan työvälineistä Journalisti - lehdessä. Jutun lähtökohtien kanssa olen visusti samaa mieltä: kunnon työluurien tarjoaminen koko journalistista työtä tekevälle henkilökunnalle olisi suotavaa - niin paljon kunnon kapineet liikkuvaa työtä tehostavat.

Jutun loppukaneetissa pannaan merkille, että erityisen sofistikoidut vempaimet on niillä, jotka askartelevat työssään niin sanottujen uusien palvelujen parissa.

Askartelevat? Auts.

Joskus yksittäinen, vaikka tahatonkin, sanavalinta onnistuu kirpaisemaan. Tulee mieleen oma kaamea sammakko taannoin Juha Kulmasen Julkisen sanan suorassa lähetyksessä, jossa suustani pääsi jotakin sellaista kuin IT-alan harrastelija , kun viittasin Sami Köykkään ja hänen ei-kaupallisena projektina perustamaansa Blogilista.fi - palveluun.

Auts, auts.

***

Tämänkertaisen sitaattiharavan omituisin sitaatti tulee TeliaSoneran tulosuutisesta (HS 29.7.). Juho Lipsanen siinä selittää, miksi 3G-sisältöpalvelut eivät oikein vielä vedä. "Tämä on hieman sama kuin Oraksen aikanaan kehittämä sekoitehana, jossa yhdestä putkesta tuli kuumaa ja kylmää. Ei sitäkään heti osattu käyttää. Puhelinkin on laite, jossa yhdestä tuutista voi tulla monenlaista tavaraa."

Mediat arkistuvat. Radio on jo ennestään leivänpaahdin ja nyt kännyk, - anteeksi, multimediatietokone on siis sekoitehana.

Voisihan sellainen sekoitehana olla ihan kivan näköinen hautakiveen kaiverrettuna.

Ville Säävuori on ryhtynyt rakentamaan ensimmäistä suomalaista podcast-hakemistoa osoitteessa podcasthakemisto.net.

Hakemisto lupaa tarjota paitsi helpon tavan etsiä kiinnostavia podcasteja ja podcastaajalle paikan, jonka kautta löytää kuuntelijoita, myös teostovapaata musiikkia ja bändeille paikan, jossa esitellä omaa musiikkia.

Sivustolle voi rekisteröityä betatestaajaksi ja näin päästä vaikuttamaan palvelun toiminnallisuuksiin sen ollessa vielä alkutekijöissään.

Janne Jalkanen ja Jyri Engeström ovat ottaneet ison urakan: tuoreessa kotimaisessa Verkkokakkonen - podcastissaan he lupaavat käydä läpi web 2.0 - ilmiötä: "katsoa, mitä siihen kuuluu, mihin se pyrkii", ja kenties selvittää, "kuten suuri suomalainen blogiajattelija Mitvit ilmaisee, jos blogit ovat tapa pölliä netti takaisin nörteiltä, niin onko web 2.0 nörttien yritys pölliä internet takaisin suuryrityksiltä?"

Kaksikolla on aikomus podcastissaan käydä läpi Tim O'Reillyn Web 2.0 - artikkelin seitsemän kohtaa, jutella ulkomaisten ja suomalaisten web 2.0 - ihmisten kanssa ja seurata uutta mediaa.

Ensimmäisessä jaksossa miehet käyvät käsiksi teemaan verkko alustana ja summaavat, että tämä internetin "toinen sukupolvi" merkitsee, että internetistä on tullut itsepalvelukehittäjien alusta, kuluttajista kuluttaja-kehittäjiä ja perinteisistä lataajista tiedon uudelleenlevittäjiä, ja että web 2.0 sekoittaa perinteisen jaon tuottajiin ja kuluttajiin, millä voi olla laajojakin yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Kun ohjelman asiasisältö on painavaa asiaa, soisi sisällöstä selvän saamisen olevan mahdollisimman vaivatonta. Verkkokakkosen ensimmäisestä jaksosta tekee hieman vaikeasti kuunneltavan se, että puhujat nielevät sanojen loppuja ja äänen tasot vaihtelevat. Näistä alun lastentaudeista päästään varmasti jatkossa eroon, kun tekemiseen tulee rutiini.

Tekijät pyrkivät ja onnistuvat kiitettävästi puhumaan suomea - killer app muistetaan mainita tappajasovellukseksi. Paikoin äidytään varsinaiseen verbaali-iloitteluun: alun esittelyssä Engeström pohtii Web 2.0 - termin olemusta: "vai onkse joku pelkkä sateenvarjotermi, nimi kutinalle, jota on pakko raapia, vaikkei tiedä mikä pöpö sitä aiheuttaa".

Ohjelmasarjan edistyessä pitäisi kuuntelijalle valjeta myös, kuka Web 2.0:sta hyötyy, vai hyötyykö kukaan, ja "voiko tällä tienata rajaa, miks kukaan viitsii ja miks kenenkään pitäisi välittää".

Kaiken kaikkiaan kaverusten jutustelu on kiinnostavaa ja mukavaa kuunneltavaa - Jalkanen ja Engeström tietävät, mistä puhuvat ja osaavat ilmaista itseään sujuvasti.

Verkkokakkosta voi suositella lämpimästi kaikille internetpalvelujen tuottajille sekä valistuneille kuluttajille.

• About Verkko2

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone on hyväksynyt Deleting Online Predators Act - lakiesityksen, joka käytännössä pakottaisi koulut ja kirjastot estämään pääsyn koneiltaan kaikkiin kaupallisiin verkkopalveluihin, joissa käyttäjät luovat itsestään oman profiilin ja voivat olla vuorovaikutuksessa keskenään.

Lakiesitys meni edustajainhuoneessa läpi äänin 410 - 15 (via).

Lain läpi meno myös senaatissa tarkoittaisi, että Yhdysvallat panee lastensuojelun varjolla päänsä pensaaseen maan koulutuslaitoksen ehkä suurimman mediakasvatushaasteen edessä: sen sijaan, että lapset ja nuoret saisivat tutustua mediakulttuurin ilmiöihin kuten yhteisöllisiin verkkopalveluihin koulujen ja kirjastojen kontekstissa, palveluille annetaan kielletyn hedelmän hohto ja sysätään niiden käyttöön liittyvät mediakasvatustehtävät kotien ja perheiden vastuulle.

Verkkoyhteisöllisyyden asiantuntija Danah Boyd on pöyristynyt esityksen läpimenosta: "When i expressed my concern over DOPA, everyone told me i was being paranoid, that it would never pass, that it was too absurd. DOPA passed. By a 410-15 vote. Dear god." Keskustelu aiheesta jatkuu vilkkaana.

Asiasta käytiin laajaa keskustelua viimeksi toukokuussa, ks. esim. MySpace and Deleting Online Predators Act (with Henry Jenkins), US House: Schools must block MySpace, many other site ja Congress targets social network sites.

Päätökset tiettyihin palveluihin pääsemisestä pitäisi tehdä perheiden sisällä eikä liittovaltion lainsäädännöllä, sanovat verkkoyhteisöihin perehtyneet mediatutkijat Henry Jenkins ja Danah Boyd toukokuussa käydyssä sähköpostikeskustelussa. He korostavat, että jokainen perhe päättää itse, miten verkkoyhteisöihin suhtautuu, mutta tarjoavat vanhemmille joitain nyrkkisääntöjä.

1. Puhuminen lapsen kanssa on avain. Rakenna luottamus vuoropuhelun avulla. Vanhemman tulee kuunnella, kun lapsi kertoo kokemuksistaan netissä ja siitä, miksi se on niin tärkeä yhteydenpitoväline kavereiden kanssa. Jotkut asiat voivat ulkopuolisesta näyttää pelottavammalta kuin ne oikeasti ovatkaan, joten käytä aikaa siihen, että ymmärrät, mitä näet, ja mitä se merkitsee viestintään osallistujille.
   
2. Luo itsellesi tili, jotta ymmärrät, miten saitti toimii, mutta älä käytä sitä lapsesi väijymiseen. Lapsi tarvitsee tilaa tutkia, mutta jos olet sinut välineen kanssa ja sen teknologian ja median, jota he kuluttavat, pystyt antamaan arvokkaita neuvoja. Vaikka vahtiminen on mahdollista, se vie pohjaa luottamukselta.
   
3. Kysy lapsiltasi, miten he esittäytyvät verkossa ja kysy myös valintojen syitä. Poimi MySpacesta jutun juurta keskusteluun muodista ja ilmiöistä.
   
4. Puhu lastesi kanssa yksityisen ja julkisen erosta ja auta heitä ymmärtämään, mitä seurauksia on joidenkin tietojen julkaisemisesta. Pane heidät miettimään, ketkä kaikki (isovanhemmat, opettajat, tulevat työnantajat) voivat nähdä heidän julkaisemansa sisällöt verkossa.
   
5. Keskustelkaa siitä, mitä lapsi voi tehdä, jos hän saa osakseen epämiellyttävää huomiota tai joutuu nettikiusaamisen uhriksi. Verkkopalvelujen turvallisuusohjeet antavat hyödyllistä lisätietoa sekä vanhemmille että lapsille itselleen.
   

(Lyhennelmä keskustelusta Discussion: MySpace and Deleting Online Predators Act DOPA).


Lasten netin käytön turvallisuus on perhelehtien kestosuosikkikeskustelunaihe Suomessakin - tuorein juttu osui silmiini SOK:n Yhteishyvän numerosta 8 -2006 (s. 58-60). Mannerheimin lastensuojeluliiton viimeksi tekemässä tutkimuksessa nousi esiin, että netin kuvagallerioissa tapahtuu kiusaamista ja lapset eivät välttämättä kerro ongelmista vanhemmilleen. Myös Pelastakaa Lapset - järjestö tekee lasten nettikäyttöön liittyviä kyselyjä ja julkaisee ohjeita viisaasta netin käytöstä vanhemmille.

Google kokeilee radiomainosten myyntiä verkkopohjaisella ratkaisulla. Se osti tammikuussa dMarc Broadcasting-yhtiön, jolla on automatisoitu mainosmyyntijärjestelmä, kertoo New York Times (Google rides the radio waves (jutun lukeminen vaatii maksuttoman rekisteröitymisen): "So why the excitement? dMarc automates the process of buying ads, placing them in time slots and tracking them, which is usually done by ad agencies over the phone, experts said. Automation could lead to efficiency, and that means lower prices for advertisers while bringing in more sales for the radio stations. -- David Bank, media analyst at RBC Capital Markets, predicted that resistance to change on the part of established ad agencies and some radio stations themselves will slow adoption of the automated system Google is offering. -- "It's disruptive, and that's what will keep it from really getting off the ground in the short term," Bank said. "It runs counter to 75 years of industry practice. "

Verkko nielee yhä suuremman osan mainoskakusta ja radiomarkkinoiden on pelätty olevan häviämässä uudelle medialle.

Aiemmin tällä viikolla USA Today julkaisi henkilökuvan Clear Channel - jättiketjun johtajasta John Hoganista, joka muutamassa vuodessa käänsi alavireessä olleen yhtiön tulot nousuun vähentämällä kanavien mainosaikaa rajusti (CEO Hogan may be hero to Clear Channel Radio): "Hogan's also excited about developing digital profit potential beyond radio. Clear Channel's 1,145 websites attract about 8 million unique visitors each month. Some provide videos of live performances, interviews with emerging artists and podcasts. In January, most Clear Channel Radio sites began offering on-demand viewings of music videos from Universal, Warner Music, and EMI. -- While some of the online and cellular ventures make money, Hogan still considers them investments in his plan to make the radio business cool again. "It's standard operating procedure that we'll be pursuing new opportunities and things that we wouldn't have dreamed of doing. ... It's fun being in radio again."

Suomalaisen radiobisneksen näkyvä vaikuttaja, SBS Finlandin toimitusjohtaja Leena Ryynänen oli tänään Helsingin sanomien syntymäpäivähaastattelussa (Radiopomo on reilusti rahan perässä (rek., €). "Minun työni on tehdä rahaa", Ryynänen toteaa. "Aivan niin kuin kaikkien muidenkin mediayritysten johtajien."

"Hetulavalaat, esim. sinivalas, eivät kuitenkaan syö pääravintonaan kalaa, vaan merten pikkuruisinta ja runsainta ravintoa, planktonia, pääasiassa krilliä, joskus pikkukaloja ja kalmareita. Koska ravinto on hyvin pienikokoista, sitä on syötävä suuria määriä, jotta suurikokoinen valas saisi ravinnostaan riittävästi energiaa. Niinpä valaat ahmivatkin täysiä suullisia merivettä, jossa uiskentelee lukematon määrä pikkuruisia planktoneläimiä ja muuta pientä ravintoa. Tässä toiminnassa ei hampailla olisi mitään tehtävää." (Särkänniemen Merinisäkäs-akatemia: Valaat: Ravinto).

Kouluikäisenä ahmin kirjoja. Luin hömppää jerrycottoneista tyttökirjoihin; meille tuli seikkailukirjoja Fantti -kirjakerhosta, Koululainen, Fauna, ja ties mitä muuta mukavaa. Kirjastossa käytiin ahkerasti. Lapsuuden lukutoukasta on sittemmin sukeutunut informaation siivilöimiseen tottunut huomiotalouden hetulavalas. Tähän johtopäätökseen tulin törmättyäni Joi Iton blogimerkintään Linda Stonen kehittämästä termistä Continuous Partial Attention.

Nykyajan ihmiset ovat tottuneet ja mukautuneet siihen, että huomio kiinnittyy jatkuvasti uusiin ympärillä tulviviin ärsykkeisiin. Stone kehitti tilaa kuvaavan termin työskenneltyään Microsoftilla virtuaaliläsnäoloon liittyvien projektien parissa, kertoi Newsweekin teknokolumnisti maaliskuussa: "Stone first noticed the syndrome a decade ago when she was creating a product for Microsoft that let people interact in a "virtual world." She found that her test users wanted to fade in and out while conducting other activities. This turns out to be the way most of us work—and live—today. With an open communications channel the e-mail keeps flowing, the instant messages keep interrupting and the Web feeds keep coming. CPA stems from our desire, Stone says, to be "a live node on the network." (Steven Levy, Newsweek: (Some) Attention Must Be Paid!)

Stone kirjoittaa, että pieninä annoksina CPA voi lisätä toimintakykyä mutta suurina annoksina se aiheuttaa stressiä ja luovuuden katoamista: "Like so many things, in small doses, continuous partial attention can be a very functional behavior. However, in large doses, it contributes to a stressful lifestyle, to operating in crisis management mode, and to a compromised ability to reflect, to make decisions, and to think creatively."

Omaan ammattirooliini kuuluu pysyä ajan tasalla digitaalisen mediakulttuurin kehittymisestä. Hetulavalasmainen jatkuva infoplanktonin suodattaminen on osoittautunut toimivaksi menetelmäksi. Voidakseen tunnistaa hiljaisia signaaleja on vastaanotettava paljon erilaisia signaaleja ja ollakseen elävä osa verkostoa mielellään tuotettava sisältöä itsekin. Itselleni bloggaaminen ja valokuvaaminen, sisällön tuottaminen muiden kommentoitavaksi, onkin osa sitä prosessia, jolla teen vallitsevaa ja esille nousemassa olevaa mediakulttuuria itselleni ymmärrettävämmäksi.

Mihin tämän kaiken on sitten tarkoitus johtaa? Onko tavoitteena, ihannetilana kenties täydellinen verkottuneen läsnäolon fantasia, klassinen 'kaikkien kanssa kaiken aikaa' -olotila, vai olisiko tavoitteena pidettävä sellaista asemaa, jossa ei (enää?) tarvitse ottaa vastaan viestejä ulkoa (ks. tieteiskirjailija Neal Stephensonin torjuva kotisivu)?

Jokainen itse määrittelee infoähkynsä sietorajat. Ehkä minäkin kokeilen seuraavan lomani viettoa täysin offline, toisaalta luultavasti en. Sitä paitsi luulen, että informaation vastaanottamiskyky ja -halu on riippumatonta mediasta. Ne, jotka julistavat riippumattomuuttaan televisiosta tai netistä, imevät itseensä sitä enemmän informaatiota muuta kautta, elleivät sitten osaa sulkea aistejaan, mitä toki sitäkin erikseen opetetaan.

Itse en osaa liittää media/välinevalintoihin arvolatauksia, mutta ymmärrän, että toisilla niitä on.

Näin suunnilleen keski-ikäisenä sitä voi vaan mielikuvitella, millaista tieto- ja viestintäteknologiaa tulevaisuus tuokaan tulleessaan ja missä kohtaa sitä itse tippuu kärryiltä. Vai osaisivatko tulevat sukupolvet kehittää sellaisia palveluja, jotka olisivat aina harmoniassa ihmisen kunkinhetkisen fyysisen ja henkisen vireystilan ja mielialojenkin mukaan vaihtelevan havaitsemis- ja omaksumiskyvyn kanssa?

Continuous Partial Attention - aiheesta ks. myös

• O-Reilly Radar vuonna 2005: Supernova 2005: Attention
  
• Smartmobs vuonna 2003: Multitasking becomes continuous partial attention
  
• Wikipedia: Information overload
  

Tämä on toinen äänikirje Tokiosta: tuija.tv/tokio_kaupungilla.mp3 17´40" 4,1MB

Tule mukaan Yamanote - linjan junaan, keisarin palatsin puistoon ja Yurakuchon kaupunginosaan, jossa haikailen joka paikasta löytyvien matkaopaspalvelujen perään.

Ehkä tämä "Ubiquitous museum" tokyo-dmy.jp; ks. myös aiheesta kertova nettisivu on sellainen, kukaties, mutteipä aukea länkkärille.

Mukana kannettavat, painetut lonelyplanet-berlitz-matkaoppaat ovat mukavia tavallaan, mutta samalla niin kovin vanhanaikaisia, ajatellen kaikkia digitaalisen median avaamia mahdollisuuksia.

Millaisia mediapalveluita itse olet reissussa kaivannut? Missä olet nähnyt parhaita matkailun digimediapalveluita?

Kauas on tultu siitä, että kotiväki sai tyytyä kuvapostikorttiin, johon hotellin oman ikkunan kohdalle oli piirretty nuoli "tuolla me oltiin".

Digikameroiden myötä otettujen lomakuvien määrä on räjähtänyt ja YouTuben kaltaisten triviaalivideohostaajien ansiosta videopätkienkin julkaiseminen kaikkien ulottuvilla.

Parin sadan euron digipokkarilla ja viidenkymmenen euron mp3-soittimella varustautunut digituristi elävöittää lomaraporttejaan jo kummasti. Itse olen tällä lomalla elvyttänyt vanhaa kunnon äänikirjeperinnettä. Täytyyhän kuvien selaajalla olla kuunneltavanaan ääniraita.

Äänikirje Tokiosta: kylpylässä (mp3 11min 5MB) | kooostesivu: tuija.tv/tokyo