Tuija Aalto seuraa digimediaa työkseen ja huvikseen.
Niinkuin aiemmin jo oli puhetta, Yoe@ikebukuro3-33-2 ja Tuhat sanaa järjestävät sunnuntaina 17.6. opastetun kiertomatkan Second life -virtuaalimaailmaan. Suunnitelmissa on poimia muutama kiinnostava kohde esimerkeiksi siitä, millaista toiminnallisuutta pelimaailman kävijöille eri lähtökohdista ja motiiveista tarjotaan.
Oppaana toimiva Yoe suunnittelee johdattavansa joukkion ainakin juuri avattuun Ruotsin suurlähetystöön Second Sweden - saarelle.
Miitin ajankohta varmistuu myöhemmin, mutta aloitus osuu todennäköisesti jonnekin puolenpäivän tietämille, ja lopetus kahteen tai kolmeen, riippuen siitä, kuinka kauan liikkuminen paikasta toiseen kestää, kuinka paljon väkeä on mukana ja kuinka paljon nähdystä ja koetusta riittää juttua.
Jos retki kiinnostaa, mutta et ole vielä tehnyt itsellesi hahmoa, kannattaa toimia ajoissa. Jotta retkestä saisi mahdollisimman paljon irti, Second Lifeen rekisteröitymistä ei kannata jättää viime tippaan. Yoe suosittelee vähintään käymään läpi tutoriaalin, jossa opetetaan liikkumaan ja käyttämään esineitä. Sellainen tulee vastaan heti rekisteröitymisen jälkeen.
Yoen mukaan opastetulle kierrokselle ei kerralla voi kätevästi ottaa viittä useampaa, joten kannattaa ilmoittautua ajoissa laittamalla jommalle kummalle sähköpostia (esim. tuija ät tuija piste tv). Yoen Suomi-kievariin juttua jatkamaan mahtunee sitten kierroksen jälkeen useampikin virtuaalimiittaamaan. Muistoksi saa mukaansa T-paidan tästä tiettävästi ensimmäisestä Second Lifessä järjestetystä Suomi-blogimiitistä.
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti