Kuinka olla avoin - työelämän uudet viestintätaidot -kirja tulee paperikirjana kauppoihin ja on jo ennakkotilattavissa. E-kirjan tärkeimmät jakelukanavat ovat Apple, Elisa, Amazon ja Kobo. Vielä pitää päättää kansista.
Kysyin verkostoilta, kummat on paremmat kannet kirjalle, hehkulamppu-kättely vai kartta-palapeli. Edellinen koetaan paremmaksi. Selkeämmät ikonit miellyttävät silmää.
Toisen version koettiin olevan selkeämmin yhteydessä uusiin viestinnän muotoihin. Palapelin koettiin kuvaavan yksilön ja yrityksen moniulotteista identiteettiä: "Joskus palasia kateissa, joskus niiden yhteensovittamisessa vaikeuksia."
Lopullisen valinnan kansivaihtoehdoista tekee kustantaja. Ensi kuussa voit joka tapauksessa odottaa näkeväsi jotakin tämännäköistä kirjakaupassasi.
Kommentit
Näin sitä jäävät
Näin sitä jäävät vaikuttamismahdollisuudet käyttämättä, kun edelleen velttoilen FB:ssä! Jos olisin osallistunut, olisin kannattanut jälkimmäistä. Palapelistä en niinkään piittaa, mutta paikkanasta, kännykkä ja peukku kertovat uudenlaisista areenoista. Kättelyitä ja kysymysmerkkejä oli entinenkin maailma pullollaan.
- Sä
PS hehkulamput sitäpaitsi on reaalimaailmassakin sooou mennyttä aikaa
Mistä uusi innovatiivisuuden
Mistä uusi innovatiivisuuden ja idean symboli kun hehkulamppu ei ole enää kosher. Kiitos SÄ kommentista, olen niin sun kanssas samaa mieltä ja tuskailen sen kanssa, että onko se ajattelu esteenä kirjan ostamiselle jos valtavirta ei ymmärrä noita uusia visuaalisia vihjeitä.
Minusta palapeli on turhan
Minusta palapeli on turhan käytetty symboli, sitä kun näkee kuvapankista ostetuissa matskuissa tämän tästä. Noin muutoin en osaisi näiden välillä päättää.
Onkohan kansi jo valittu?
Onkohan kansi jo valittu?
Kakkonen on enemmän luoksensa kutsuva visuaalishengellisen mielikuvaolemuksensa puolesta. Kenties punainen läikähdyskin pysäyttäisi tarttumaan , ellei oikein tiedä mitä on hakemassa...
Kirja on nyt ilmestynyt,
Kirja on nyt ilmestynyt, palapelikannella. http://aktiivinenavoimuus.fi/
Elävää elämää...
Elävää elämää...
Kommentoi