Tuhat sanaa

Ajoittain tuntuu, että osa toimittajista on sokeita sille, mistä heidän juttunsa ja taustatietonsa tulevat - ikäänkuin se olisi heidän ansiotaan, että heille epäsuorasti tyrkytetään uutisia ja niihin liittyvää taustoitusta pitkin verkkoa. Eli kun kun kansalaismediassa käsitellyt aiheet nousevat valtamediaan, ei se ole enää kansalaismedian vaan valtamedian ansiota? Toimituksissa taputellaan selkään, että olipa terävä toimittaja kun bongasi uutisen, vaikka syy miksi juttu päätyi valtamediaan on siinä, että sadat tai jopa tuhannet kansalaiset pitävät aihetta omin voimin esillä, että vertaiset SEKÄ valtamedian edustajat älyäisivät havahtua asiaan.

Samalla kansalaismedialta odotetaan epärealistisesti itsenäisesti saavutettua julkisuustasoa, johon sillä ei ole resursseja ilman valtamediaa. Tuskin kukaan bloggaaja edes kuvittelee, että mitään koko kansaa kattavaa uutisointia voidaan tehdä ilman valtamedian koneistoa.

Kansalaisjournalismin toinen muoto, eli ne marginaali-aiheita käsittelevät blogit ovat sitten oma lukunsa. Siellä otetaan uutisvoittoja tunneittain, mutta koska aiheista ymmärtävä ja kiinnostunut yleisö on niin pientä, niin suurempia massoja puhuttelevan valtamedian kaikki edustajat eivät edes tunnusta tapahtuvaa mikäänsortin journalismiin rinnastettavaksi tiedonvälitykseksi.

Viimeaikainen sensuurikeskustelu on hyvä esimerkki kansalaisvaikuttamisen ja -journalismin keinoista. Kun ihmiset itse nostavat kritiikin esiin ja pitävät keskustelua julkisesti yllä, tarttuu myös perinteinen media siihen. Osaavatko toimittajat sitten ottaa aiheesta kopin riippuu tietenkin osittain heidän omasta medialukutaidostaan.