
Tuija Aalto seuraa digimediaa työkseen ja huvikseen.
Jumprahuitti kyllä tämä musiikin nettiostaminen vaatii opettelua. Tuli törsättyä kolmeen albumiin NetAnttilan musiikkikaupassa, ja niitä sitten iloisesti toistaa yrittämään.
Winamp soitti vain 30 sekunnin näytteen ja tarjosi linkin Windows media player kymppiin. No sitä sitten lataamaan.
Ei käyttöoikeutta, sanoi se.
Vasta sitten tajusin lukea pienen präntin. Musatiedostot täytyy toistaa NetAnttilan omalla softalla.
Tiedän, että analogiat analogiaikaan ovat ankeita, mutta kuitenkin - siis ajatelkaa nyt että pitäisi olla omat stereot kaikille eri levykaupoista ostetuille levyille.
Saavathan eri toimijat tämän asian kuntoon, saavathan, niin, että tiedostot ja softat juttelevat keskenään ilman, että minun täytyy käyttää kolmea eri ohjelmaa poppia kuunnellakseni. Onhan ihminen käynyt kuussakin, miksi tämän täytyy olla niin vaikeaa?
Kommentit
Niinpä. Kun äänestää
Niinpä. Kun äänestää lompakolla niin tämän kaltaiset palvelut poistuvat luonnollisen kuolman kautta ja asiakasystävälliset, toimivat palvelut jäävät eloon. Sitähän se evoluutio on.
No älä muuta sano. Olen
No älä muuta sano. Olen yleensä asioinut eMusicissa, joka myy käyttörajoituksettomia MP3-tiedostoja, mutta niiden suomipoppivalikoimat ovat jokseenkin rajalliset.
Kirjoita uusi kommentti