Juhani Lassila: Sulake laajentaa tuotesalkkuaan




Sulakkeen Lassila ja Soininen

Originally uploaded by tuija

Sulake kasvattaa tuoteportfoliotaan. Virtuaalimaailmafirmalla on työn alla useita kolmansille osapuolille tehtäviä virtuaalimaailmahankkeita. "Ihan mielenkiintoisia uusia kumppanuuksia on tulossa", kertoi yhtiön viestintäjohtaja Juhani Lassila tiistaina Sanomatalon Mediatorilla. IRC-gallerian kansainvälistyminen lähtee liikkeelle nyt alkuvuodesta "uudentyyppisillä kuvioilla" pilottimarkkinoilla, Lassila sanoo.

Sulake voitti Hesarin Kasvuyritys-kilpailun yleisöäänestyksen. Opiskelijaraadin valinta kasvuyritykseksi kymmenestä Helsingin sanomien taloustoimituksen valitsemasta ehdokkaasta oli nanoteknologiaa hyödyttävä lasipinnoittaja Beneq.

Tilaisuuden pääpuhuja, Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo moitti kaikkia kaksiminuuttisen palopuheen pitäneitä kilpakandidaatteja siitä, että ne keskittyivät hehkuttamaan teknologiaa ja innovaatioitaan ja unohtivat kertoa, miten aikovat tehdä rahaa.

Yritykset oli valittu syksyllä esikarsinnassa pyytämällä pääomasijoittajia ja alan muita tuntijoita nimeämään lupaavimpia suomalaisia innovatiivisia kasvuyrityksiä. Helsingin Sanomat lähetti kyselyn noin 300:lle ja sai 80 vastausta. Kaikkiaan esille tuli 160 eri yritystä, joista kymmenen eniten ääniä saanutta pääsi finaaliin. Lähes kaikki eniten mainintoja saaneet yritykset olivat ohjelmisto- ja tietoliikenneyhtiöitä.

Tulevaisuuden voittajat -kilpailun finaali järjestettiin Sanomatalon Mediatorilla tänään.

Lehdessä sunnuntaina: Pikseliukot valtasivat jo maailman ja HS 6.1.: HS:n kasvuyrityskilpailussa etsitään huomisen menestyjiä.

Keskiarvo: 4 (1 ääni)

Kommentit

Videoreportaasia livenä

Olipa hauskaa huomata, että yritit haastatella kännykkäkameralla videota kuvaamalla. Aika vaikeaahan se oli, ja mies mahtui kuvaan vain puoliksi. En olisi itse varmaan onnistunut yhtään paremmin. Yrititkö kenties kirjoittaa samalla kaiken ylös?

Olen itse miettinyt, millainen kamera ja jalusta sitä pitäisi olla, että voisi tehdä tällaisia vakaalla otteella ja riittävän helposti.

Luulen kyllä, että olisi vain harjoiteltava yrityksen ja erehdyksen kautta, vaikka kivempaa olisi tehdä suoraan hyvää jälkeä.

Hah, kiitos kannustuksesta,

Hah, kiitos kannustuksesta, vähän kyl nolottaa että rajasin noin pahasti otsan pois :/ mä en tajunnut sitä siitä pienestä ruudusta, ja muutenkin sitä yrittää katsoa haastateltavaa suoraan eikä sen pahuksen pikku ruudun läpi... en sentään yrittänyt kirjoittaa muistiin samalla. Lisäksi pikku killeri, että kuvasin kamera pystyssä vanhasta tottumuksesta, mutta tässä N82:ssahan oletus-kuvausasentohan onkin vaaka... meni tovi kun tusasin kuvaa oikein päin...

Mutta olipahan hyvä oppimiskokemus ja uskallan ounastella että seuraava onnistuu jo paremmin.

kännyihin ei saa jalustaa

Kännykät on hankalan mallisia kuvaamista varten. Olisi hyvä jos niissä olisi olla sellaiset sivut, että ne voi asettaa pystyyn esim. omakuvan ottamista varten. Lisäksi pitäisi olla se sellainen tyypillinen liitin jolla kamerat ruuvataan jalustoihinsa.

Otsa puuttui mutta ei haittaa, asia on tärkein.

Huum. Kun älypuhelimissa on

Huum. Kun älypuhelimissa on muista syistä kiihtyvyyssensoreita niin samalla vaivalla niil tunnistais miten päin se vehje ottaa kuvaa ja kääntäisi kuvat sen mukaan? Luulin, että se olisi Nokian uusissa fiksupuhelimissa automaagisesti noin. Ja eikun kyselee matnelilta tyhmiä.

Suviko kuvat se osaakin

Suviko kuvat se osaakin kääntää, vaan ilmeisesti samallailla ei jaksaisi videota vääntää

joo mutku ei

Ainakin N95 tietää mitenpäin kamera valokuvatessa on, mutta ei kai kellekään ole tullut mieleen että videotkin voivat olla pystyssä. Saati jossain muussa asennossa. Eihän videonsoitto-ohjelmissakaan koskaan ole "käännä 90° myötä-/vastapäivään" -toimintoa vaikka kaikissa kuvankatseluohjelmissa on.

Eräs Samir on tehnyt sovelluksen, joka kiihtyvyysanturin avulla kääntää näytön kuvan vaakaan tai pystyyn automaattisesti, riippuen siitä mitenpäin käyttäjä kameraa kourassaan pitelee. Tehtaalta tulevat puhelimet tekevät kuvan käännön vain liukukannen asennon perusteella tai valikosta valitsemalla mikäli ohjelmassa sellainen vaihtoehto on. No Samirin RotateMetä on odoteltu Symbianin sertifiointi-järjestelmästä nyt joku sata vuotta, kaikki ovat malttamattomia. Tai no kaikki ja kaikki, mutta kuitenkin useat henkilöt. Varmaan monilla sujuu ihan hyvin se elämänpolun tallaaminen ilman tätäkin ominaisuutta.

Symbianin ohjelmointimahdollisuuksista aina kuulee aika happamaan sävyyn, ja erityisesti nk. homebrew-ohjelmien kannalta juuri tuo sertifiointisysteemi on sairas. Tarkoitushan on hankaloittaa (ei kuitenkaan tehdä mahdottomaksi) sellaisten ohjelmien asentamista puhelimiin, joita ei ole jokin taho (Nokia, Symbian, kuka?) jotenkin "todentanut" käyttökelpoisiksi. Pah.

Varmasti tulevaisuuden luurit ovat helpommin ohjelmoitavissa. Itselleni ei tälläisestä valvonnasta ole kovin paljon hyötyä vaan pelkkää ärrrrsytystä, pidän enemmän ketterämmistä järjestelmistä plskthx!

Tuli vaan mieleen...

Tuo Symbianin

Tuo Symbianin sertifiointijärjestelmä on kehittäjän kannalta varmasti aika turhauttava. Miten lienee sitten ihan oikeasti sen Androidin kanssa, senhän pitäisi olla sitten ihan mielettömän kehittäjäystävällinen, joten meille vaativille löytyy sitten aikanaan sieltä pelit ja vehkeet.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö näkyy ainoastaan sinulle ja ylläpidolle
  • Allowed HTML tags: <img> <a> <style> <div> <br> <p> <caption> <span>
  • Automaattinen rivin/kappaleen katkaisu.

Lisätietoa sisällön esitysmuodosta

CAPTCHA
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
3 + 4 =
Solve this simple math problem and enter the result. E.g. for 1+3, enter 4.
Syndicate content