
Tuija Aalto seuraa digimediaa työkseen ja huvikseen.
Poliisin ja palomiehen työt eivät varsinaisesti ole tuottavia, mutta silti niihin ei kohdistu samanlaisia jousto- ja säästöpaineita kuin julkisen sektorin nais-ammateilla, huomautti tutkija, feministi ja aktivisti, professori Kaarina Kailo Tulevaisuuden tutkimuksen kesäseminaarissa Lepaalla tänään. Kailo puhui globalisaatiosta, sukupuolesta ja vallasta ja argumentoi monelta kantilta, miten yhteiskunnan arvomaailmassa vallalle päässyt uusliberalismi vaikuttaa eriarvoistavasti.
Kailo toi esiin tämän päivän vapausretoriikan, jossa "reilut" säännöt tyrmätään kilpailua estävinä, sekä yrityselämän kaksinaismoraalin, jossa "optiot ja johdon palkat pannaan USA:n malliin, mutta työntekijöiden palkkaus Kiinan mukaan". Osakkeenomistajien oikeudet nähdään yhä useammin ristiriitaisina kansalaisten perusoikeuksien kanssa.
Kailon listalla uusliberalistisen markkinatalouden myytit ja avainkäsitteet pitävät sisällän myös sen, miten miesvaltaiset yritykset laistavat vastuuta vanhemmuuden kustannuksista ja miten vapaaehtoistyön lisääminen tarkoittaa käytännössä, että naiset joutuvat joustamaan niin työpaikalla kuin kodissakin.
Kailon vastarintastrategiat uusliberalismikehitykselle ovat radikaali poliittinen suunnanmuutos, investoiminen kestävään tulevaisuuteen, siirtyminen uusiin energiamuotoihin perustuviin paikallisdemokratioihin ja paluu ihmisoikeus - ja tasavertaisuusarvoihin sekä luonnonsuojeluun.
Kailon mielestä voitaisi enemmän tuoda esiin esimerkkejä rauhanomaisista matriarkaalisista yhteisöistä. Hänen mukaansa maailmaa johtamaan, kriisinhallintaan ja turvallisuuspolitiikkaan, tarvittaisi pehmeiden arvojen naisia.
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti