Tuhat sanaa

Omien motiivien tarkastelu tekee hyvää aika ajoin. Itseltään pitää välillä muistaa kysyä, mitä haluaa elämässään saada aikaiseksi ja arvioida rehellisesti, palvelevatko käytännön teot - päätökset ja jokapäiväiset valinnat - tätä tavoitetta. Elleivät, pitäisikö jonkin muuttua?

Olen viime vuosina suositellut monenlaisille tietotyöläisille sosiaalisen median käyttöönottoa osana viestinnän työkalupakkia.

• Verkkoidentiteettiä luomaan? Miksi vaivautua?
• Vaali omaa verkkopersoonaa työpersoonan rinnalla

Joissakin tapauksissa sosiaalisen median suosituilla areenoilla näkyminen on itsetarkoitus. Vuonna 2010 ei voi olla uskottava digimediatyöläinen ellei ole verkostoja Twitterissä. Monet viestintäalan ihmiset, yrittäjät ja ammatinharjoittajat ovatkin löytäneet sosiaalisen median. Muidenkin alojen edelläkävijöitä olen jo verkossa tavannut: kirjastoihmisiä, opettajia ja enenevässä määrin organisaatioiden henkilöstöhallinnon ihmisiä.

Toisinaan aktiivisen verkkoläsnolon yhteys käytännön hyötyihin ei ole aivan niin selvästi osoitettavissa. Kun hallinto on nykyisen kaltaista ja asioiden valmistelu etenee kuten etenee, enimmäkseen julkisuudesta poissa, miten motivoida yksittäinen virkamies käyttämään sosiaalista mediaa? Kiinnostava esimerkki virkamiehen ja kansalaisen kohtaamisesta löytyy Qaikun seminaarikannusta, jossa Irmeli ja Aro ja Janne Saarikko liveraposivat Työ- ja elinkeinoministeriön tulevaisuuskatsaus -seminaarista.

Vaikka hyödyt verkostoitumiselle ja avoimelle jakamiselle olisivat päivän selvät ja ilmeiset esimerkiksi journalismin ja tutkimuksen saralla, moni pysyy poissa.

Journalistien ammatti-identiteetti on käymistilassa. Yleisö lähestyy journalisteja uudella tavalla. Yleisö puhuu toisilleen uusissa medioissa toimittajista välittämättä, kirjoitti Ari Heinonen, uuden median ja journalismietiikan tutkija Tampereen yliopiston Journalismin tutkimusyksikössä kymmenen vuotta sitten.

Journalistilla on kenties verkossa liikaa menetettävää: kilpailija voi napata jutun aiheen, haastateltavat ja lähteet. Vähintä ei ole ammatillinen identiteetti ja uskottavuus: Perinteinen toimittajan ihannekuva on kriittinen, hiukan ulkopuolelle vetäytyvä tarkkailija, jonka rooliin ei sovi tuoda esille itseään, kuten sosiaalisessa webissä pakosta joutuu tekemään. (Ks. Aiempaa pohdintaa aiheesta)

Akateeminen maailma pysyy kaukana sosiaalisesta mediasta. Tutkijat eivät bloggaa. Akateeminen meritoituminen vie kaiken ajan - vain artikkelit merkitsevät. Julkaisemista mitataan - jos aiot saada seuraavan apurahan, olisi paras olla akateemisia näyttöjä. Blogeja ei lasketa. Tieteen popularisointia periaatteessa vaaditaan, mutta siitä ei saa akateemisia lisäpisteitä. Hauskempaa voi olla.

Tiede-lehti (3/2010) kertoo liiketaloustieteen professori Alf Rehnin tarinan. Professorin aseman 31-vuotiaana saavuttanut tutkija alkoi kirjoittaa ja puhua akatemian ulkopuolella.

- Päätin keskittyä kommunikoimaan ulkomaailman kanssa. Aloin kirjoittaa kirjoja ja kolumneja, luennoida ja konsultoida yrityksiä. Se oli hirveän hauskaa ja antoi mahdollisuuden tavata uusia ihmisiä ja kohdata uudenlaisia ongelmia. Niin saatoin myös testata teoreettisia kysymyksiä käytännössä.

Asiat, joista Rehn koki puhuneensa tieteellisissä konferensseissa kuuroille korville, otettiin yrityksissä myönteisesti vastaan. - Minulla on yritysmaailmassa usein älyllisesti paljon hauskempaa kuin akatemian sisällä, Rehn sanoi Tiede-lehdessä.

Työelämässä skarppina pysymisen ehdoton edellytys tänä päivänä on uuden oppiminen. Sosiaalinen media on ilmiö, jossa on jokaisella työelämässä olevalla opittavaa. Se on myös alue, josta oppii parhaiten kokeilemalla.

Läsnäolo verkossa - sanotaan nyt vielä "sosiaalisessa mediassa", kunnes termi käy tarpeettomaksi, on signaali siitä, että henkilö on kiinnostunut ympäröivästä maailmasta ja halukas oppimaan uutta.

Johanna Korhonen selvitti keväällä Oikeusministeriön pyynnöstä, miten julkinen valta voi tukea vaaliehdokkaiden maksutonta näkyvyyttä ja äänestäjien tiedonsaantia.

• Lataa Ehdokkaat esiin! 42-sivua, pdf

Selvityksen kommentoiminen jäi tuhkamatkailun varjoon, joten palaan asiaan nyt. Oikeusministeriö siis kaipasi keinoja, joilla etenkin pienellä budjetilla toimivat ja ennestään tuntemattomat ehdokkaat voivat päästä äänestäjien tietoisuuteen. Korhosesta olisi demokratian kannalta luottamusta herättävä ajatus, että vaaleissa voisivat menestyä myös pienillä tai kohtuullisilla budjeteilla toimivat ehdokkaat, joilla ei ole vanhastaan suurta tunnettuutta.

Ehdokkaat esille Vaalit.fi:ssä

Korhonen aloitti konseptoimalla olemassa olevaan Vaalit.fi-palveluun uudenlaisen ehdokkaiden esittelyosion, jonne kerättyä tietoa saisivat avoimen datan hengessä käyttää muutkin verkkopalvelut. Lisäksi hän tuottaisi vaalien välilläkin ehdokkaiden tekemisiä seuraavan palvelun. (Hieman sen kaltainen idea on ollut Ylessä mietinnässä ja Erkki Vihtosen ajoilta yhdenlainen Vaalikausikonedemo löytyy näköjään vieläkin netistä.)

Käsittääkseni Eduskunnan verkkopalvelu-uudistus tähtää saman kaltaiseen palveluun.

Eri toimijat voisivat tarjota palveluun omia syötteitään. Eduskunta julkaisee tietoa istuvien kansanedustajien tekemisistä niin ihmisten kuin koneiden ymmärrettäväksi kirjoitetussa muodossa, mediatalot tuottamaansa uutis- ja kommentaariaineistoa ja Vaalit.fi -palvelun ehdokaskone voisi tarjota ihmisten hakemistoon Korhosen esittämällä tavalla vaaleissa valitsematta jääneiden ehdokkaiden poliittista toimintaa yhteiskunnan muilla areenoilla.

Yksin uudistuneen Vaalit.fi -palvelun varaan ehdokkaiden näkyvyyttä ei kuitenkaan voisi jättää. Selvityshenkilö Korhonen ehdottaakin, että ehdokkaille pitäisi antaa sosiaalisen median koulutusta.

Ehdokkaille sosiaalisen median koulutusta

"Verkon ja yhteisöpalveluiden käyttäminen kampanjaviestinnässä on monille äänestäjille ja ehdokkaille itsestäänselvyys, mutta joka vaaleissa on myös paljon ehdokkaita, jotka tarvitsevat sosiaalisen median haltuunottoon opastusta ja tukea. Perustaidot ovat jokaisen opittavissa, ja kädenojennuksena ehdokkaille julkinen valta voi tarjota peruskoulutuksen kustannustehokkaana verkkoluento-opetuksena, jonka live-tilanteen jälkeen voi seurata myös uusintana netissä."

Korhonen on teettänyt yhdellä verkkokoulutuksia järjestävällä taholla demon siitä, millaisessa verkko-oppimisympäristössä (GoToWebinar) oppia voisi jakaa.

Kannatan lämpimästi ehdokkaille tarjottavaa medialukutaidon kasvattamis-pakettia. Laajentaisin aihepiiriä kuitenkin syvemmin verkossa vaikuttamiseen - kampanjointi ja markkinointi kun on vain osa tunnettuuden rakentamista verkossa.

Ehdokas, tarkista nettinäkyvyytesi

Löydy-kirjaa varten laatimani henkilöbrändin nettinäkyvyystesti voisi olla eduskuntavaaliehdokkuuttaan harkitsevalle kansalaiselle hyvä peruspaketti.

Nyt vallan ytimessä olevien verkkonäkyvyyttä voi benchmarkata vaikkapa tästä keskustan puoluejohtajan asemaa havitelleiden henkilöiden nettinäkyvyyden vertailutaulukosta ja jos haluaisi verrata omaa digitaalista jalanjälkeään joihinkin varsin perinpohjin verkottuneisiin netin käyttäjiin, tarjoaisin tätä tekemääni aktiivisten digimediatoimijoiden listaa tutkittavaksi.

Vaalipäivärahaa kampanjoinnin ajaksi?

Korhonen tuo esiin myös mahdollisuuden maksaa verovaroista vaalipäivärahaa eduskunta- ja europarlamenttivaalien ehdokkaille. Päiväraha korvaisi ansion menetystä kampanjoinnin ajalta. Jos kaksi tuhatta eduskuntavaaliehdokasta saisi 30 euron päivärahan viideltä tai kuudelta arkipäivältä kahden viikon ajan (10-12 päivää), rahaa tarvittaisiin 600 000 – 720 000 euroa, Korhonen laskee.

Päiväraha-idealla osutaan oikeaan asiaan, mutta kaksi viikkoa ajankäyttöä ei riitä alkuunkaan - tai se voi riittää teltoilla seisomiseen ja kansalaisten kohtaamiseen - mutta suuremmat ajankäytölliset panostukset ehdokkaiden on sijoitettava paljon ennen vaaleja. Mieluiten pitäisi aloittaa nyt.

Oman verkkopersoonan - henkilöbrändin, sanotaan se sana nyt suoraan tässäkin - rakentaminen on aikaa viepää työtä. Kas kun puheet eivät riitä, tarvitaan tekoja. Tarvitaan sellaisia viestinnällisiä taitoja, joissa opetetaan dokumentoimaan omaa työtä.

Teemasta aikaisemmin tässä blogissa

• 10 syytä perustaa oma Facebook-sivu, viisi syytä jättää se tekemättä
• Ammatillinen verkkoidentiteetti perustetaan profiili kerrallaan

Voisiko ehdokkaita kohdella arvostavasti?

Korhosen selvityksessä oli toimeksiannon mukaisen suositusten listan lisäksi pohdiskelua siitä, arvostammeko ehdokkaaksi asettumista yhteiskunnallisena tekona.

"Kansalaisten kiinnostus yhteisten asioiden hoitoon on voitava ymmärtää aina positiiviseksi asiaksi. Journalistista työtä tekevien on määriteltävä itselleen ja lukijoilleen, että ”kriittinen asenne vallanpitäjiin” ja ”vallan vahtikoirana toimiminen” tarkoittaa aivan muuta kuin sitä, että luottamushenkilöitä ja ehdokkaita kohdellaan jo lähtökohtaisesti epäilyttävinä, jopa halveksuttavina henkilöinä", Korhonen kirjoittaa.

Mahtaako tämän blogin lukijoissa olla seuraavissa eduskuntavaleissa ehdokkaaksi asettumista harkitsevia henkilöitä? Millaisia ajatuksia Korhosen selvitys herättää?