You are here

Kansalaisjournalismi

Kansalaismedian kasvukipuja

Onko bloggaaminen jo suomalaiseenkin mediamaisemaan vakiintunut ilmaisumuoto? Onko sumea podcast - termi haitaksi tilattavien ääniohjelmien suosiolle? Kotimainen kansalaismedia näyttää viimeaikaisesta keskustelusta päätellen kärsivän jonkinlaisista terveistä kasvukivuista.

Pirkka Aunola väittää, että blogi on menettänyt uutuusarvonsa julkaisumuotona, että paino on siirtynyt muodosta sisältöön ja että omalla nimellä kirjoittaminen on lisääntynyt (Ajatuksia suomalaisen blogosfäärin tilasta). Vilkkaassa kommenttiketjussa pureskellaan kansalaisjournalismin käsitettä ja riippumattomien julkaisijoiden ja valtamedian suhdetta: "Kansalaisjournalismin puolestapuhujat ymmärtävät asian perinteisenä journalismina, jonka joku ei-journalisti on kirjoittanut ja julkaissut. Mitkään uudet sisällön muodot eivät saa ymmärrystä, koska se menee suurimmalta osalta yli hilseen pahemman kerran." (Schizo-Janne | 28.9.2007 klo 18.46) ja "Suomessa on mielestäni vallalla edelleen erittäin vanhoillinen ja ummehtunut näkemys mediasta. Erityisesti tätä näkökulmaa näyttää pitävän yllä juuri "median ammattilaiset", jotka tuntuvat olevan kaikkein eniten pihalla siitä missä mennään. Ja kyllä, tällä tarkoitan erityisesti YLEä. Onneksi siellä näyttää olevan yritystä muuttaa suuntaa, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin patavanhoillinen papparaiskaarti vie lopulta voiton (eli ryssitään yhtä päin mäntyä kuin digitelevision kohdalla on jo ryssitty)." (Schizo-Janne | 1.10.2007 klo 22.26).

Tilattavien ääniradio-ohjelmien eli ns. podcastien ahkerimmat kotimaiset tekijät pähkäilevät, missä mennään: pitkän linjan ääni- ja kuvaohjelmien toimittaja, journalisti, bloggaaja ja podcastaaja Leo Laporte varoittaa ohjelmantekijöitä linnoittaumasta merkillisen ja epäsuositun termin taa: Don’t Call It A Podcast. Mediakäytön eri muodoista, suorista lähetyksistä vs. ajansiirrosta ja suoratoistosta vs. lataamisesta keskusteltiin myös Hessun Kahvilan jaksossa #76. Naurispajan Hirppis ja Virba ovat järjestämässä toista suomalaista podcast - tapaamista ja pahoittelevat hieman sitä, että koolla näyttäisi olevan sama suppea porukka kuin edellisessäkin miitissä. Eikö ääniohjelmien toimittamisen innostus tartu? Onko kynnys liian korkea oman ääniohjelman perustamiselle? Keskustelua aiheesta jakson loppupuolella (Megajakso ennen taukoa). Tämänkertaisen miitin yhteyteen on suunnitteilla myös yleisöilta, illanvietto, johon ovat tervetulleita kaikki aiheesta kiinnostunet, myös ne, joilla ei ole aikomustakaan aloittaa omaa tilattavaa nettiradio-ohjelmaa.

Niin metsä vastaa



Palvelu katkerahko, melko viipyilevä, originally uploaded by tuija.

Saaran blogi: Se on syksy: -- ah, blogosfääri on herännyt eloon! Ihanaa --

Porni: Pitäisikö suomen podcastaajien perustaa yhdistys esim. Suomen Podcastaaja RY jonka tavoitteena on edistää kansalaismediaa -- -- "uh jopa ideariihi pulppuaa.. mutta hyvä näin ;) Juu heitto oli tuo podcastaajat ry.. itsekin ehkä vierastan sanaa podcast ja miksei mukaan myös blogit yms. Varsinkin kun alkaa näkemään sitä että tämä valtamedia (vai miksi sitä pitää kutsua) alkaa ottamaan krediittejä itselleen blogeista yms. Eli miksikäs ei blogaajienkin oikeuksia voisi vahtia. Mutta tärkeintä kait olisi tämän itsensäilmaisun ilosanoman jakaminen."

MariF: Täytyisi tehdä essee aiheesta sanomalehtien tulevaisuus. Ajattelin listata katoavat työtehtävät, esim. Taittajat. Uusia: yhteisöjen rakentajat. -- -- "Tästähän sukeutui mielenkiintoinen keskustelu. Täytyypä laittaa essee verkkoon, kunhan saamme sen laadittua. Me viittaa siis viiden kirjoittajan ryhmään."

medis: OLISIKO KOOTUN KANSALAISJOURNALISMIN AIKA? -BlogiTV: Olisiko kootun kansalaisjournalismin aika? Raportteja kaikkialta Suomesta ja maailmalta miltei suorana! Ja kootut metabloggaukset?? Jos ihmiset ovat valmiita jaikuilemaan tuhatta hömppäkommenttia "alustatestauksen" tekosyyllä niin miksei avustamaan toimitettua yhteisöllistä metablogia ja blogiTV:tä?

SusuPetal: Tositeeveeformaatti: "Höh, ei mitään poliitikkojen blogeja, Helmi sanoi. –Nehän kirjoittavat vaan satunnaisesti ja niillä on muuta elämääkin. Minä tarkoitan himobloggaajia! Sellaisia, jotka elävät koneessa, tai siis koneen ääressä, jotka roikkuvat koko ajan virtuaalissa kirjoittaen omia juttujaan, kommentoiden toisten samankaltaisten blogeja. Sellaisia tyyppejä, jotka valokuvan ottaessaan miettivät jo, miten sitä voisi käyttää blogissa.

Suomalainen podcast-skene virkoaa

Naurispaja täytti kaksi vuotta - lauantaina taltioitu synttäri-juhlalähetys on järjestysnumeroltaan #81. Hessun Kahvila aloitti toisen tuotantokauden jaksonumerolla #73. Ville Säävuoren Unessa.netin Omenatarhapodcast on palannut jaksolla #24, joka sisältää asiaa uusista iPodeista.

Suomen tuotteliaimmaksi podcastaajaksikin tituleerattu Henrik Anttonen lopetti kunniakkaat Podpäivän (loppusaldo komeat 180 jaksoa puolentoista vuoden aikana) ja Audiocastin, mutta Radio Koskisuomi - verkoston muut ohjelmat mm. Puhujainkulma ja LinuCast jatkavat. Anttosen ääntä kuullaan myös YLEn uudessa Kansalaismediakatsaus - podcastissa.

Seuraa kotimaisia podcasteja osoitteessa Podcasthakemisto.net.

Pages

Subscribe to RSS - Kansalaisjournalismi Subscribe to Tuhat sanaa - All comments