You are here

Laajakaista

Matkalle lähdössä? Ulkomaandata kannattaa katkaista



Kun suunnittelee kesän reissuja, kannattaa hotellivarauksia tehdessä tarkistaa, kuuluuko huoneen hintaan langaton laajakaista eli wifi. Jos aikoo jatkaa nettiyhteyksien pitämistä lomareissullaankin ja esimerkiksi suunnittelee julkaisevansa päivän lomakuvat isovanhempien iloksi jo reissun päältä, homma kannattaa hoitaa hotellin tarjoamassa wifi-verkossa eikä 3G-verkossa ulkonmaandataa laulattamalla.

EU-komissio on määrännyt heinäkuusta alkaen datasiirtohinnoille ja verkkovierailuille uudet rajat. Operaattorit saavat laskuttaa keskenään ulkomaisesta datasiirrosta enintään euron megatavulta. 3G-yhteydellä megatavu humahtaa joka kahdeksas sekunti. Uutisvideoita katsoessa tai lomakuvia julkaistessa dataa siirtyy helposti kymmeniä megatavuja ja lasku on sen mukainen.

Vaikka oma suomalainen puhelinliittymä olisi datapaketteineen kaikkineen kiinteähintainen, jokaiselta netissä vietetyltä ulkomaanhetkeltä joutuu maksamaan ekstraa, muistuttaa Taloussanomat (Mokkulalasku on yhä kallis tuliainen). Ero hinnoittelussa johtuu siitä, että kun mokkulan tai 3G-puhelimen omistaja surffaa internetissä ulkomailla, hän toimii ulkomaisen operaattorin verkossa, taustoittaa Kuningaskuluttaja (Langattoman laajakaistan käytto ulkomailla halpenee).

Kuvan esimerkki on maaliskuulta Ranskasta. Siellä Orangen hinnoittelu tarkoittaa parhaimmillaan 11€ megatavulta. Vaikka EU:n hintakatto heinäkuusta alkaen pudottaa tason kymmenykseen tästä, on wifin käyttö isompiin datasiirtotarpeisiin ulkomailla ainoa järkevä toimintatapa.

Tekijänoikeudet nettivideoiden aikakaudella - webcast seminaarista

Taloussanomat uutisoi perjantaina, että Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner ehdottaa lainmuutosta, jolla isoille mediataloille taattaisiin nykyistä laajempi oikeus käyttää vapaasti arkistojaan. Uutisnosto syntyi perjantaina Sanomatalossa pidetystä Taloussanomien ja Magneetton seminaarista. Seminaarin esitykset taltiona osoitteesta magneetto.com/webcast.html

PVR-kisu

Nettiyhteyksien yhteisötilaajien valtuudet puhututtavat

Sampsaa on jäänyt askarruttamaan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin taannoinen lehtilausunto yritysten oikeuksista. Kyseessä on ns. Lex Nokia, laki nettiyhteyksien yhteisötilaajien oikeudesta seurata nettiliikenteen tunnistetietoja.

"Sasi perusteli lain puskemista läpi ilman perustuslain säätämisjärjestystä sillä, että Suomen Perustuslakivaliokunta katsoo työnantajan olevan rinnakkainen kansalainen työntekijään nähden. Siis että yritys, talonyhtiö, kirjasto, koulu tai muu nettiyhteyden yhteisötilaaja on kansalainen! Tämä avaa todella mielenkiintoisia tulevaisuuden mahdollisuuksia." (Videoblogi - Rinnakkainen kansalainen ja Lex Nokia)

Sampsa on kerännyt aiheesta blogeissa käytyä keskustelua linkkilistaksi.

Kemppinen lausui kesäkuussa Perustuslakivaliokunnalle, että ehdotettu menettely on "selvästi perustuslain tarkoittaman viestintäsalaisuuden suojan eli viime kädessä sananvapauden vastainen, eikä lakia voida säätää tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä".

Zache vetää yhteen lain seuraamuksia tietoliikenteen valvomiselle: "Elikäs epäillessään sääntöjä rikotun ja epäillessään siitä tulevan merkittävää haittaa sallittiin juuri käyttäjien vakoilu todisteiden saamiseksi. Edelleen: -- tuntuu, että jonkun alan edustajat juuri laukesivat lahkeeseensa" (Internet on mobiili Lex Nokiasta).

Pages

Subscribe to RSS - Laajakaista