Tuhat sanaa - podcast

Kai Kuikkaniemi tutki median muutoksen suuntia

Pelien; pelaamisen ja pelillisyyden merkitys mediakäytössämme korostuu. Mediatuotannon, jakelun ja -kulutuksen arvoketjut muuttuvat niin, että median ammattilaisten on syytä varautua roolinsa muuttumiseen. Sosiaalinen media vertaissuositteluineen nousee ehkä tärkeimmäksi tavaksi löytää mediasisältöjä kulutettavakseen.

HIITin Tutkija Kai Kuikkaniemi pohti median tulevaisuutta Aalto-yliopiston Bit Bang -kurssilla.

Koska Creative Commons lyö läpi, Tarmo Toikkanen?

Koko maailman kulttuuri on ollut remiksaamista - otetaan vanhaa ja tehdään siitä uutta, sanoo oppimisen psykologian tutkija Tarmo Toikkanen TaiKin Medialabista. Tekijänoikeudet keksittiin, kun tiedon kopioinnista tuli helppoa ja nopeaa. Alkuperäisen tekijänoikeuden suoja-aika oli 14 vuotta, nyt 50-95 vuotta tekijän kuolemasta.

Tänä päivänä kynnys julkaista kuvia netissä on erittäin matalalla. Harrastajakuvaajien into syö jo ammattikuvaajien leipää. Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry.:n mielestä tekijänoikeudet ovat joutuneet tuuliajolle. Järjestön mukaan moni verkosta kuvia kopioiva ja niitä omiin tarkoituksiin työstävä ei välttämättä edes tule ajatelleeksi verkosta nappaamansa kuvan tekijänoikeuksien merkitystä.

Creative commons -lisenssi antaa tekijänoikeuden haltijalle mahdollisuuden antaa luvan kanssa käyttöoikeuksia teoksiinsa. Sitä ei kuitenkaan laahjasti vielä tunneta. Mihin tekijänoikeuksien kanssa ollaan menossa? Keskustelemassa Tuhat sanaa - podcastissa tutkija Tarmo Toikkanen.

Linkkejä

Videoapulaiset järjestävät haastattelumahdollisuuksia tekijänoikeuskonferenssista

Tukholmassa ensi viikolla järjestettävä Nordic Cultural Commons -konferenssi kutsuu bloggaajia, podcastaajia tai ketä tahansa Creative Commons - lisenssille suopeita verkkojulkaisijatahoja uutisoimaan tekijänoikeuksista. Tutkijat antautuvat suomalaisten tiedotusvälineiden ja bloggaajien avuksi videoreportaasien ja haastattelujen tekemiseen etäyhteyden välityksellä. Toimituksen ei siis tarvitse lähettää ketään paikalle Tukholmaan.

Lähtökohtana on ajatus, että moniääninen media on hyvä asia.

- Kokeilemme hajautettua median tuotantoa. Kokeilussa koetetaan löytää uusia tapoja jakaa mediatuotannon kuormittavuutta, kertoo yksi kolmesta paikalla olevasta videopuppetista (yhteydenotot: videopuppets @ gmail.com), tutkija Petri Kola. Hän tekee Taideteollisessa korkeakoulussa väitöstä nettivideotuotannoista.

Ajatuksena on, että tarjoamalla laadukasta valmiiksi kuvattua videomateriaalia ja tarvittaessa vaikka järjestämällä mediakohtaisesti räätälöityjä haastatteluyhteyksiä paikan päältä mahdollisimman moni viestin saataisi uutisoimaan konferenssin aiheista. Edellytys palvelujen käytölle on, että aineisto - videomateriaali ja suunnitteludokumentit - jaetaan muiden kiinnostuneiden käyttöön Creative Commons -lisenssillä ja että mukana olevat tahot suostuvat haastateltaviksi kokemuksistaan tutkimusraporttia varten.

  • Kuuntele Petri Kolan haastattelu: MP3 koko kesto 16 min
    • Nordic Cultural Commons Tukholmassa 22. ja 23. lokakuuta 2008. Tapahtumassa käsitellään avoimien lisenssimallien vaikutuksia yritysten ja julkisen sektorin toimintaan, sekä kulttuurituotantoon ja kulttuurituotteiden yleiseen käyttöön
    • 21.10. järjestetään REVOLUTION OR REFORM - paneeli piratismi-liikkeestä ja tekijänoikeusreformista. Puhujina Richard Falkvinge (Pirate Party), Rasmus Fleischer (Bureau of Piracy), Peter Sunde (Piratebay), Karl Sigfrid (Moderaterna), John Buckman, (Magnatune.com) ja Tere Vadén (Tampereen yliopisto)
    • Konferenssin järjestää Helsinki Institute for Information Technology yhteistyössä Pohjoismainen kulttuurirahasto, Suomen tekijänoikeusinstituutti, P2P-FUSION projektin ja Finnish Centre for Open Source Solutions (COSS) kanssa
    • Paneelin ja konferenssin taltiointi ja dokumentointi hajautettuna tuotantona on osa P2P-FUSION tutkimus- ja kehitysprojektia (http://p2p-fusion.org). Projektin päätavoite on rakentaa uudenlainen vertaisverkkoon pohjautuva mediatuotannon ja -jakelun järjestelmä nimeltään Fusion, joka soveltuu niin pienten yhteisöjen julkaisutoimintaan kuin median massajakeluun. P2P-FUSION kuuluu EU:n Information Society Technologies -ohjelmaan

VTT Martti Puohiniemi tekee nyt arvotutkimusta verkossa

"Ensin hänet yllätettiin vähän housut kintuissa, sitten hän ehti miettiä ja muodosti Arto Nybergin sunnuntain lähetykseen mennessä jo johdonmukaisen argumentin siitä, miten hän koki tulleensa huijatuksi". Arvotutkija Martti Puohimiemi ymmärtää hyvin, mistä Alma Median toimitusjohtajan pettymys Johanna Korhoseen kumpuaa.

Arvofoorumi on Puohiniemen uuden yrityksen A3 Interactionin perustama tutkimusyhteisö ja uudenlainen tapa toteuttaa arvotutkimusta web 2.0 maailmassa.

Miltä ajankohtaiset ilmiöt kuten Lapin kansan päätoimittajakohu tai Kauhajoen koulusurmatapaus näyttävät arvotutkijan silmin, entä miten asiantuntijuus tuotteistetaan? Haastateltavana yrittäjä, kirjailija, konsultti, arvotutkija, VTT Martti Puohiniemi.

Jakson puheenaiheet aikajanalla

  • Aluksi puhutaan Mies - kirjan lähtökohdista
  • 4' Naiset Mies - kirjan lukijoina, miehen ja naisen roolit
  • 5' Suomen kulttuurisessa arvoilmastossa tasa-arvo korostuu. Miesten roolit on palautettavissa ikiaikaisiin Soturi-Metsästäjä/Käsityöläinen - rooleihin
  • 6' Matti Kortteisen Lähiö - kirjan kuvaamasta 70-luvusta, jossa miehelle ei ole omaa tilaa kotona, on päästy siihen, että kuka tahansa mies voi löytää teknologian kautta yhteyden muihin ihmisiin ja diginikkarina aidossa käsityöläisroolissa hyödyntää perhettään digiaskareissa
  • 8' Naiset vahvempia sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden kanssa, sosiaalinen web tuonut verkossa tilan naiselle; myös mies siellä mukana, teknologiavälitteisesti asia- ja tunneviestintää
  • 10' Miehille suoriutuminen ja valta tärkeitä arvoja, pätee globaalisti kaikissa 77 kulttuurissa, mitä on vertailtu
  • 11' Peruskärjistys: Mies korostaa omaa asemaansa, nainen huolehtii, onko kaikilla kaikki hyvin
  • 11'40" Lapin kansan päätoimittajakohu, Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne, arvotutkijan spekulaatio miehen arvomaailmasta median antaman kuvan perusteella
  • 13' Telanteesta "Ensin hänet yllätettiin vähän housut kintuissa, sitten hän ehti miettiä ja muodosti johdonmukaisen argumentin siitä, miten hän koki tulleensa huijatuksi". On hyvin mahdollista, että kaikki puhuvat totta, ja tätä puidaan oikeudessa vuosia.
  • 15' Uskonto ja naispappeus sekä suhtautuminen seksuaalisiin vähemmistöihin arvokartalla
  • 17' Mediayhtiö ja oletus asiakkaan arvomaailmasta. Arvoja voidaan tutkia: ihmiset vastaavat vakioituun arvomittariin, jonka jälkeen heidät voidaan sijoittaa arvoavaruuteen. Avoimuus muutokselle - säilyttäminen; suhtautuminen omaan minään vs. muiden huomioiminen.
  • 20' Olisi kiva nähdä Lapin kansan lukijatutkimus, mihin lukijat sijoittuisivat arvoakselilla
  • 21' Pitääkö antaa vanhojen mediabrändien vanheta yleisöjensä mukana ja perustaa nuorille uusia? Ei markkinoille välttämättä mahdu loputtomasti uusia mediabrändejä, mutta Lapin kansa - brändin alle voisi mahtua erilaisia tapoja kommunikoida eri yleisöjen kanssa.
  • 23' Joukkoviestinnän savolaistuminen - tiedonsirpaleita sieltä täältä
  • 26' Lähdekritiikistä
  • 27'30" Nick Davies Flat Earth News-kirjassa: journalismikaan ei ole enää entisensä.
  • 30' Arvofoorumi tuo esiin arvojännitteitä. Tässä ja nyt - elämä - ketju. Arvofoorumi on tutkimusyhteisö, jonka avulla Puohiniemen yritys toimittaa nopeaa täsmätutkimusta yritysten tarpeisiin. Wired -lehti tunnisti jo 10 vuotta sitten "connected" nettikäyttäjätyypin, aktiivisen yhteiskunnallisen toimijan.
  • 35' Pierre Rosanvallon: Vastademokratia (HS Digilehti 6.10.: "Vastarinta korvaa äänestämistä").
  • 36" case Porkkanamafia vaikuttamisen muotona. Entä, jos ihmiset alkaisivat voimakkaammin ottaa kantaa terveydenhoitoon ja vanhustenhoitoon?
  • 38' Jokela ja Kauhajoki - arvot vedetäänkö keskustelussa esiin aina kun tapahtuu jotain kamalaa? Arvot vedetään esiin aina, kun joku muuttuu. Järkyttäviin uutisiin pysähdytään, ja aletaan pohtia arvoja. Kyse miehisestä patologiasta; suoriutuminen ja vallankäyttö tilanteessa, jossa ihminen on menettänyt aidon kontatin yhteisöönsä. Nuori mies ottaa jumalan roolin, käyttää äärimmäistä valtaa, päätyy sankarimyyteiksi nettisivustoille.
  • 41' Internetin kautta hyvinkin pienet mieleltään häiriintyneet mielet voi löytää toisensa ja kun samanmieliset kilpailevat keskenään
  • 43' Hullujen keskusteluketjuja ei "kunnon ihmiset" mene kommentoimaan tyyliin "älkää ny viittikö jätkät hei". Mikseivät? Miksemme? Nettikeskustelussa samanmielisyys saa paljon isomman vallan kuin normaalikeskustelussa. Nonverbaali viestintä pehmentää F2F-keskustelussa. Nettiyhteisöt voivat olla ankaria. Esimerkki: Vauva-lehden palstalla vallitsee "me valitetaan ny" - puhetapa?
  • 48' Verkko on iso tutkimushaaste yhteiskuntatieteille.
  • 51' Internetin aikana syntyneet ja sitä vanhemmat netin käyttäjätyyppeinä, ihminen joka oppii tietyt kommunikaatiotaidot nuorena tai nuorena aikuisena, ja niitä hän kntaa koko ikänsä mukanaan. Sosiaalisessa mediassa keskustelijoiden ikärakenne painottuu nuorempaan päähän. Tällä hetkellä 60-vuotias nettikeskustelija ikäryhmässään vähän poikkeava, mutta ei tästä eteenpäin. Internetin kautta ilmenevä ihmisen sosiaalisuus täysin uudenlaista, löytyy uudenlaisia ilmiöitä verrattuna perinteiseen face to face - sosiaaliseen kanssakäymiseen, ja se on tosi iso juttu
  • 53'30 Martti Puohiniemen ura

Näin tuotteistat osaamisesi sosiaalisen median keinoin - Katja Presnalin vinkit

Jos aiot menestyä sosiaalisen median markkinoinnissa, investoi aikaa läsnäoloon verkossa - mikrobloggaa ja tee vaikka podcast-ohjelmaa aiheesta, josta olet intohimoisen kiinnostunut.

"Suurin investointi on oma aika", sanoo New Yorkissa vaikuttava yrittäjä ja PR-ammattilainen Katja Presnal. Ole aito.
Rehellisyys ja läpinäkyvyys on olennaista sosiaalisessa mediassa markkinoimisessa, hän jatkaa.

Syyskuisesta BlogWorld Exposta Presnalille tarttui matkaan käytännön neuvo yrityksille: pienet saitit ovat tehokkaampia kuin isot sivustot. Bloggaajien argumentti on, että yritysten kannattaa sijoittaa mainoksensa pieniin, mutta intensiivisiin blogiyhteisöihin sen sijaan, että maksaisivat isoille sivuille mainostilasta. Pienten sivustojen voima on yhteisöllisyydessä: lukijat luottavat kirjoittajaan ja arvostavat tämän suosituksia. Pienten yleisöjen blogiyhteisöt ovat kaksisuuntaisia - lukijat keskustelevat tuotteista ja jakavat kokemuksiaan.

Presnalin vinkit sosiaalisen median läsnäolon - blogin tai podcastin - ansaintalogiikan löytymiseen liittyvät sponsorointiin ja oman osaamisen tuotteistamiseen (ohjelmassa 30 minuutin kohdalla):

  1. Tee sponsorisopimuksia, myy mainostilaa ja käytä affiliaattiohjelmia, jotka tulouttavat komission blogisi kautta syntyneistä kaupoista
  2. Myy asiantuntemustasi, esim. tarjoudu tilaisuuksiin puhumaan palkkiota vastaan
  3. Kirjoita maksullisia e-kirjoja, jossa tiivistät osaamista, jota jo jaat ilmaiseksi blogissasi

Katja Presnalin ura PR-ammattilaisena ja sosiaalisen median ja verkostoitumisen ammattilaisena alkoi siitä, kun kolmen lapsen äiti myi käytetyt lastenvaatteet huuto.netissä. Lastenvaatteita myyvä verkkokauppa antoi niin hyvän koulun sosiaalisen median markkinointikäytöstä, että seuraavaksi Presnal aikoo ajaa alas verkkokauppansa ja keskittyä konsultointiin.

Tyrkkyjen myyntipuheiden sijaan Presnalin lähestymistapa on kysyä potentiaalisilta yhteistyökumppaneilta, miten hän voi olla heille avuksi.

Linkit

Muuta mainittua:

Syndicate content Syndicate content Syndicate content