Tuhat sanaa

Voima - lehti

Originally uploaded by tuija

Helmikuun Voima - lehdessä on juttu siitä, mitä Seiska-lehden tuottaja-toimittaja Ilkka Janhunen on puhunut Teatterikorkeakoulun opiskelijoille työelämästä ja julkisuudesta (Ilkka Seiskasta, Moi!).

Jussi Moilasen juttu esittelee otteita keskustelusta, jota opiskelijat kävivät koulussa media-ammattilaisen kanssa. Muistiinpanojen tallennusmetodia ei erikseen mainita. Arkikieliset sitaatit vaikuttavat sanatarkoilta.

Ilkka Janhunen kertoo näyttelijäopiskelijoille, noille tuleville julkkiksille, julkisuuden sateenvarjosta: "Kaikkia suojaa julkisuudelta sellanen sateenvarjo, ja mitä enemmän kertoo itsestään lehdille, sitä enemmän sateenvarjoon tulee reikiä, ja lopulta se sateenvarjo voi olla aika olematon ja sillon teistä voidaan kirjottaa ihan mitä vaan".

Asia ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen, että julkisuuden voisi välttää pysymällä vaiti. Opiskelijat kuulevat, että jotain on itsestä annettava, jos toimittaja kysyy. Ei kannata torjua toimittajaa; täytyy varoa, ettei toimittaja suutu.

Lehtijuttu vaikuttaa siis syntyneen tilanteessa, jossa kirjoittaja on opiskelijan roolissa kuuntelemassa, kun työelämän edustaja tulee kertomaan ammatistaan yliopiston järjestämällä kurssilla. Se, että kuvaus sananvaihdosta kriittisten opiskelijoiden kanssa päätyy jutuksi lehteen, voi monen lukijan mielestä olla "ihan oikein"; "maistakoon roskajournalismin airut oma lääkettään".

Journalistin ohjeista jutun arvioimiseen antavat eväitä kohdat tietojen hankkimisesta ja julkaisemisesta ("Työtä tehdessään journalistin on suositeltavaa ilmoittaa ammattinsa. Tiedot on pyrittävä hankkimaan avoimesti. Jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voida muutoin selvittää, journalisti voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla.") ja haastateltavan ja haastattelijan oikeuksista ("Haastateltavalla on oikeus saada ennakolta tietää, millaisessa asiayhteydessä hänen lausumaansa käytetään. Hänelle on myös kerrottava, jos haastattelua voidaan käyttää useammissa välineissä. Haastateltavan tulee aina saada tietää, onko keskustelu tarkoitettu julkaistavaksi vai ainoastaan tausta-aineistoksi".).

Oletettavaa on, että näin rehevää luettavaa ei olisi tullut, mikäli Janhunen olisi osannut odottaa olevansa haastattelussa saati saanut jutun luettavakseen lausuntojaan korjatakseen jälkikäteen.

Sanomalehtijuttua on mahdollista arvioida journalistin ohjeita vasten, mutta mitä lajityyppiä edustavat julkiset, verkossa kirjoitettavat luentomuistiinpanot? Helsingin Yliopiston opiskelijat ovat tänä keväänä pitäneet kimpassa mikroblogia "suorana lähetyksenä" Tiedeviestinnän instituutiot ja käytännöt -kurssin luennoilta Jaikussa. Lennossa kirjoitettujen luentomuistiinpanojen antia ovat päässeet kommentoimaan myös luentosalin ulkopuolella ruutujensa ääressä istuvat.

Ainakin itselleni isoin oivallus näistä esimerkeistä on, että tänäpä on paras olettaa varmuuden vuoksi, että mitä tahansa missä sanookin, voi päätyä julki foorumissa tai toisessa, ja sovittaa sanomisensa sen mukaisiksi.

"Tiedotusvälineen www-sivujen kutsuminen verkkolehdeksi on ihan yhtä fiksua kuin Fiskars.fi:n kutsuminen verkkosaksiksi" (Kari Haakana: Muistutus, ks. kommentit)

"Ennen lehdissä mietittiin, mitä sinne verkkoon kannattaa laittaa. Nyt mietitään, mitä sinne paperille enää kannattaa laittaa." (ulkomuistista siteerattuna, Johanna Korhonen maanantaina radiossa: Yle Areena | Yle.fi: Julkinen sana 12.11.2007: Sanomalehdet verkkoon)

Aamun Hesarissa oli juttua siitä, miten kirkko karttaa hautakivien koristelua. Lehti siteeraa Malmin ylipuutarhuria: "vainajan ammattiin liittyviä koristeita voi olla", ja toisaalta "Pronssisia lintuja ja enkeleitä saa hautakivessä olla, mutta ei esimerkiksi mäyräkoiraa tai kissaa".

Loogista kuin mikä.

***

Olisi edes kaamea kapula, haikailee rivitoimittaja Helinä Hirvikorven jutussa toimittajan työvälineistä Journalisti - lehdessä. Jutun lähtökohtien kanssa olen visusti samaa mieltä: kunnon työluurien tarjoaminen koko journalistista työtä tekevälle henkilökunnalle olisi suotavaa - niin paljon kunnon kapineet liikkuvaa työtä tehostavat.

Jutun loppukaneetissa pannaan merkille, että erityisen sofistikoidut vempaimet on niillä, jotka askartelevat työssään niin sanottujen uusien palvelujen parissa.

Askartelevat? Auts.

Joskus yksittäinen, vaikka tahatonkin, sanavalinta onnistuu kirpaisemaan. Tulee mieleen oma kaamea sammakko taannoin Juha Kulmasen Julkisen sanan suorassa lähetyksessä, jossa suustani pääsi jotakin sellaista kuin IT-alan harrastelija , kun viittasin Sami Köykkään ja hänen ei-kaupallisena projektina perustamaansa Blogilista.fi - palveluun.

Auts, auts.

***

Tämänkertaisen sitaattiharavan omituisin sitaatti tulee TeliaSoneran tulosuutisesta (HS 29.7.). Juho Lipsanen siinä selittää, miksi 3G-sisältöpalvelut eivät oikein vielä vedä. "Tämä on hieman sama kuin Oraksen aikanaan kehittämä sekoitehana, jossa yhdestä putkesta tuli kuumaa ja kylmää. Ei sitäkään heti osattu käyttää. Puhelinkin on laite, jossa yhdestä tuutista voi tulla monenlaista tavaraa."

Mediat arkistuvat. Radio on jo ennestään leivänpaahdin ja nyt kännyk, - anteeksi, multimediatietokone on siis sekoitehana.

Voisihan sellainen sekoitehana olla ihan kivan näköinen hautakiveen kaiverrettuna.