Sitaatit

Tilitin taannoin Tietoviikossa, että olen kytkenyt Kindlessä sosiaalisen lukemisen päälle, mutta etten vielä ole päässyt sitä iloa kokemaan. Nyt olen!

Olin lukemassa Don Tapscottin Macrowikinomicsia, ja juuri korostanut erään tekstin (kuvassa keltaisella), kun muutamaa riviä alempana toinen fraasi oli alleviivattu katkoviivalla. Työkaluvihje kertoi, että neljä muuta lukijaa oli korostanut tämän kohdan.

Olipa jännä kokemus! Googleplussassa ryhdyttiin samantien jatkokehittämään yhteiskertyvien korostusten käyttöä.

Nina Mikkonen puolusti mielipidettään kotiäitiyden ylivertaisuudesta päivähoitoon nähden YLEn Aamu-TV:n Tyynysota - ohjelmassa niin ponnekkaasti, että ohjelman taltiosta tuli välitön nettihitti. YLEn Elävä arkisto dokumentoi klassikon tuoreeltaan. Videoleike kelpaa opetusmateriaaliksi keskustelun taidosta. Näytteestä käy ilmi, mikä merkitys keskustelun mielekkyydelle on sillä, että kuunnellaan toista, että kunnioitetaan myös vastapuolen mielipidettä ja annetaan sille tilaa. YouTubeen ilmestyi pian englanniksi tekstitetty versio ja lyhyt kommentaari natsikortin lyömisestä pöytään avauspuheenvuorossa.

Videoklippien uudelleenmiksaus kiinnostaa audiovisuaalisen mediakulttuurin asiantuntijaa. Ismo Kiesiläinen kirjoittaa Mediakasvastus.fi - blogissaan, että "Sosiaalisessa mediassa pyörivät videot eivät ole samalla tavalla julkaistuja itsenäisiä teoksia kuin joukkoviestinnän aikakaudella on totuttu ajattelemaan. Videot ovat kontekstisidonnaisia, viittaavia, keskustelevia, joskus kertakäyttöisiä, ilmaan heitettyjä huomioita, fraktioita. " Kiesiläinen toteaa, että Youtube-valtavirtaa edustavat videot, joissa tavalla tai toisella kommentoidaan tai remixataan joukkotiedottavan median tuotantoa ja mainitsee suomalaisena esimerkkinä Salatut elämät -sarjan remixit.

Ajatushautomo Demos UK julkaisi lokakuussa selvityksen nuorten nettivideoista: "Video Republic - a new space for debate and expression dominated by young people." Useammassa Euroopan maassa työpajoja pitämässä kiertäneet tutkijat huomasivat, että nettivideoista on tullut nuorille oma julkisen keskustelun areena, jota käytetään itseilmaisuun ja vaikuttamiseen mielummin kuin perinteisiä median tai politiikan kautta vaikuttamisen kanavia.

Toisaalta tutkijat muistuttivat, että pääsy uusille areenoille ei ole aivan tasa-arvoista vieläkään - kaikilla ei ole mahdollisuutta hankkia käsiinsä videokameroita ja laajakaistayhteyksiä, ei taitoja käyttää sellaisia välineitä vaikka saisikin lainaksi, eikä kykyä tai halua julkiseen itseilmaisuun.

Mediakasvatukselle on tilausta.

Voima - lehti

Originally uploaded by tuija

Helmikuun Voima - lehdessä on juttu siitä, mitä Seiska-lehden tuottaja-toimittaja Ilkka Janhunen on puhunut Teatterikorkeakoulun opiskelijoille työelämästä ja julkisuudesta (Ilkka Seiskasta, Moi!).

Jussi Moilasen juttu esittelee otteita keskustelusta, jota opiskelijat kävivät koulussa media-ammattilaisen kanssa. Muistiinpanojen tallennusmetodia ei erikseen mainita. Arkikieliset sitaatit vaikuttavat sanatarkoilta.

Ilkka Janhunen kertoo näyttelijäopiskelijoille, noille tuleville julkkiksille, julkisuuden sateenvarjosta: "Kaikkia suojaa julkisuudelta sellanen sateenvarjo, ja mitä enemmän kertoo itsestään lehdille, sitä enemmän sateenvarjoon tulee reikiä, ja lopulta se sateenvarjo voi olla aika olematon ja sillon teistä voidaan kirjottaa ihan mitä vaan".

Asia ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen, että julkisuuden voisi välttää pysymällä vaiti. Opiskelijat kuulevat, että jotain on itsestä annettava, jos toimittaja kysyy. Ei kannata torjua toimittajaa; täytyy varoa, ettei toimittaja suutu.

Lehtijuttu vaikuttaa siis syntyneen tilanteessa, jossa kirjoittaja on opiskelijan roolissa kuuntelemassa, kun työelämän edustaja tulee kertomaan ammatistaan yliopiston järjestämällä kurssilla. Se, että kuvaus sananvaihdosta kriittisten opiskelijoiden kanssa päätyy jutuksi lehteen, voi monen lukijan mielestä olla "ihan oikein"; "maistakoon roskajournalismin airut oma lääkettään".

Journalistin ohjeista jutun arvioimiseen antavat eväitä kohdat tietojen hankkimisesta ja julkaisemisesta ("Työtä tehdessään journalistin on suositeltavaa ilmoittaa ammattinsa. Tiedot on pyrittävä hankkimaan avoimesti. Jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voida muutoin selvittää, journalisti voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla.") ja haastateltavan ja haastattelijan oikeuksista ("Haastateltavalla on oikeus saada ennakolta tietää, millaisessa asiayhteydessä hänen lausumaansa käytetään. Hänelle on myös kerrottava, jos haastattelua voidaan käyttää useammissa välineissä. Haastateltavan tulee aina saada tietää, onko keskustelu tarkoitettu julkaistavaksi vai ainoastaan tausta-aineistoksi".).

Oletettavaa on, että näin rehevää luettavaa ei olisi tullut, mikäli Janhunen olisi osannut odottaa olevansa haastattelussa saati saanut jutun luettavakseen lausuntojaan korjatakseen jälkikäteen.

Sanomalehtijuttua on mahdollista arvioida journalistin ohjeita vasten, mutta mitä lajityyppiä edustavat julkiset, verkossa kirjoitettavat luentomuistiinpanot? Helsingin Yliopiston opiskelijat ovat tänä keväänä pitäneet kimpassa mikroblogia "suorana lähetyksenä" Tiedeviestinnän instituutiot ja käytännöt -kurssin luennoilta Jaikussa. Lennossa kirjoitettujen luentomuistiinpanojen antia ovat päässeet kommentoimaan myös luentosalin ulkopuolella ruutujensa ääressä istuvat.

Ainakin itselleni isoin oivallus näistä esimerkeistä on, että tänäpä on paras olettaa varmuuden vuoksi, että mitä tahansa missä sanookin, voi päätyä julki foorumissa tai toisessa, ja sovittaa sanomisensa sen mukaisiksi.