Googlen uusin sosiaalinen ominaisuus, Google+, paneee käyttäjänsä pohtimaan suhdetta kuhunkin kontaktiinsa. Toisin kuin Facebookissa, jossa kaikki ovat ensi sijassa kavereita samassa rajatussa yleisjulkisuudessa, Google+ perustuu piireihin. Piirien idea on, että tietyn elämänpiirin ihmiset niputetaan keskenään yhteen ja heidän kanssaan jaetaan erilaisia kokemuksia ja hetkiä verkossa kuin joidenkin toisten.
Ihmisten jakaminen ryhmiin on yllättävän vaikeaa. Olisiko tulevaisuudessa mahdollista ulkoistaa moinen analyysi kolmannelle osapuolelle? Katango yrittää.
Google+:ssa vuorovaikutustyökaluina ovat kuvien ja linkkien jakamisen lisäksi ryhmäviestintätyökalut Hangout ja Huddle.
Hangout on monen käyttäjän videosessio, joihin kutsutaan omia kontakteja ja jotka puolestaan voivat kutsua muita ihmisiä notkumaan. Google+:n demo kehuu, että Hangout tuo ensi kertaa sattumalta syntyvät kohtaamiset nettiin.
Huddle puolestaan on pienen käyttäjäryhmän keskinäinen verkkojuttelu.
Piirien tekemistä voi helpottaa, jos kääntää ajatukset pois Facebookin tilapäivityksestä ("tää käy kaikille") ja miettii, kenen kanssa haluaisi sattumalta roikkua videonäkymissä tai kenen kanssa pitää päästä hudlaamaan.
Jos kokeilet Google+:aa, löydät minut täältä (lyhytosoite: tuija.tv/gplus).