You are here

Keskinäinen kannustaminen ja yhteistyö kantavat yrittäjää ja asiantuntijaa

Verkottuminen, keskinäinen kannustaminen ja yhteistyö ovat niin yrittäjän kuin asiantuntijan menestyksen edellytys nykypäivänä.

Eero Leppänen Rovaniemeltä on tyytyväinen kolmeen ensimmäiseen vuoteensa yrittäjänä. Kaksi ensimmäistä vuotta oli haahuilua, mutta kun Rautasilta muutti kotitoimistosta työyhteisöön ihmisten keskelle ja asemoitui sosiaalisen median toimistoksi, nousu alkoi.

Leppänen kertoo, että on brändännyt itseään ajan mittaan, osin ihan tiedostamattaankin. Nyt hän on valmis jakamaan oppimaansa muille.

- Tajusin, että minulla on asiasta paljonkin sanottavaa ja kehittelenkin asiasta koulutuskokonaisuutta, toivottavasti ihan tilauksestakin, Leppänen kirjoittaa.

Leppänen teki moneen vaikutuksen Sometime2010-tapahtumassa garyvaynerchukmaisella "tehkää sitä mitä rakastatte ja tehtää sitä työksenne" - henkisellä esityksellään.

Vahva verkkomaine ja henkilöbrändi on myös miehikkälästä käsin työskentelevällä Anne Rongaksella.

Tarvitsetko sosiaalisen median kouluttajaa? Anne Rongas ja Eero Leppänen löytyvät Sometu-wikin sosiaalisen median kouluttajien listalta.

Kommentit

Hei
"tehkää sitä mitä rakastatte ja tehtää sitä työksenne"
Tein noin 19 vuotta matkailutöitä, eräopastusta ja osuuskuntayrittämistä monipuolisilla ohjelmapalveluilla.
Toteutin ensimmäisen lauseen sisältöä pitkälti, ja se toi sisältöä työhöni lähes koko uran, vaikka tulot eivät huimanneetkaan.
Nyt päätin lopettaa sen tarinan ja aloitella uutta. Toki matkailun parissa ajattelin jatkaa. Ehkäpä pitkän kokemuksen tuomaa tietämystäni vuorovaikutuksesta, verkottumisesta, asiakaslähtöisyydestä ja pienyrittämisen iloista jakamalla.
Hannu Nikka

Kommentoi

Subscribe to Comments for "Keskinäinen kannustaminen ja yhteistyö kantavat yrittäjää ja asiantuntijaa"