Tuhat sanaa

Kotona taas, viikon retki Kiinan talousihmeen sydämeen, moderniin "kommunistisen kapitalismin koelaboratorioon" Shanghaihin, on takana.

Lehdestä luin, että Kiinassa on nyt 103 miljoonaa netin käyttäjää. Se on melkein kymmenes koko kansasta. Kesäkuussa oli mennyt sadan miljoonan raja rikki, samoin laajakaistayhteyksien määrä oli ensi kertaa ylittänyt modeemiyhteyksien määrän.

Vogue ilmoitti kuluneella viikolla tekevänsä lehdestään version Kiinan markkinoille. Cosmopolitania ja noin 40 muuta länsimaista lehteä siellä jo luetaan ahnaasti.

Paikallisen Metropolis-lehden jutun hiustenvärjäysohjeessa huomiotani kiinnitti pikku yksityiskohta. Ohjeessa markkeerataan hiusten kasteleminen teepannulla. Mahtaako sillä olla mitään tekemistä sen asian kanssa, että suurella osalla kiinalaisista ei ole omassa huoneistossa juoksevaa vettä, vaan vessat ja kylppärit ovat käytävällä yhteisiä? Meikäläisittäin alkeelliset asumisjärjestelyt eivät estä havittelemasta elämän pieniä ylellisyyksiä, ja miksi pitäisi.

Sydäntä puristavampi esimerkki länsimaisen elämänmenon ihannoinnista osui silmiin lauantaiaamuna Burger Kingin ikkunan läpi. Kahdessa vierekkäisessä pöydässä istui kussakin äiti ja lapsi, lapsella hampurilaisateria, äidillä vaikeaselkoinen ilme. Lapselle "terveellistä amerikkalaista ruokaa", vaikka maksaisi maltaita? Sitä on kehitys.

Tämän retken nähdyt ja koetut asiat pyörivät mielessä vielä pitkään, vaativat sulattelua. Pöyristyttävät projektit kuten Jangtse-joen maailman suurimmaksi vesivoimalaksi ja potentiaaliseksi ympäristökatastrofiksi valjastava kolmen rotkon pato -hanke (Engl. Wikipedia: Three Gorges Dam), Shanghain maailmannäyttely jättimäisine Huangpu-joen rannan raivauksineen, tai ihmisten pakkosiirtoja vaativat Shanghain kaupungin hurjat kehityssuunnitelmat onnistuvat, kun niiden toteuttamista eivät turhat demokraattiset voimat jarruta.

Vuoden sisällä on tullut nähtyä kolme kehitysmaata turistin silmin. Kiinaakin joskus vallassaan pitänyt Mongolia on horjahdellen nousemassa jaloilleen Neuvostoliiton romahtamisen vietyä siltä tärkeän taloudellisen tukijan. Nyt isoveljen rooliin näyttävät olevan kilvan tarjolla Amerikka ja Korea ja kehitys puree pikku hiljaa. Komeita autoja näkyi pääkaupungin Ulan Batorin katukuvassa, mutta yleisvaikutelma on rapistunut ja repaleinen verrattuna hohtavan puhtaaseen ja uutuuttaan kiiltävään Shanghaihin.

Länsi-Afrikan verrattain rauhallinen demokratia Senegal puolestaan vaikuttaa kansalaistensa elintason / hyvinvoinnin kehityksen kannalta epätoivoiselta projektilta. Mistä ammentaa vaurautta ja tulevaisuuden toivoa sen kansalaisille? Kiina on muuten investoimassa Afrikkaan siinä, missä länsimaita ei syystä tai toisesta kiinnosta olla mukana.

Se, mikä pienen pohjoisen sinttivaltion turistia ehkä eniten pani mietityttämään, ovat maailman talouden ja politiikan merkilliset painotukset. Että tällä meidän viisimiljoonaisella pläntillämme ja sen hassulla pienellä kansalla kummallisine kielineen ja kummallisine tapoineen on yleensä mitään sanan sijaa noiden isojen monsterien joukossa.

On tämä maailma sitten merkillinen paikka, huokaa tutkiva turisti ja miettii, josko sitä vaikka Kiinan alkeita seuraavaksi alkaisi opiskella.