
Tuija Aalto seuraa digimediaa työkseen ja huvikseen.
Kurt Hansonin toimittama Radio & Internet - uutiskirje seuraa kiivasta vääntöä USA:n nettiradioiden musiikin esityskorvauksen tasosta ja käytön teknisistä edellytyksistä. Eiliselle päivätyssä artikkelissa lainataan neuvottelujen musiikkiteollisuutta edustavan SoundExchangen puhemiestä Richard Adelia, jonka mukaan DRM ei olisi edellytys sopimuksen syntymiselle, vaan tekninen ratkaisu nettiradion lähetysvirran kopioimisen ehkäisemiseksi voisi olla jotakin muutakin, vaikkapa biisien metatietojen tahallinen sotkeminen tai striimaus huonommalla äänenlaadulla. Joka tapauksessa ratkaisun tulisi olla kustannustehokas ja kuluttajien hyväksymä.
Kurt Hanson muistuttaa artikkelissaan, että DMCA:ssa määriteltyyn tekijänoikeussuojaan liittyvä käsite fair use kattaa nettiradioiden ajansiirron - sen, että kuluttajalla on oikeus taltioida lähetysvirrasta haluamiaan ohjelmia myöhemmin kuunneltavakseen. Sen sijaan nettiradioiden lähetysvirran purkamista henkilökohtaisiksi musiikkikirjastoiksi vastustavat niin musiikkiteollisuus kuin nettiradioyrittäjätkin - lääkkeet tämän ehkäisemiseksi vain ovat osapuolilla olleet erilaiset.
Kommentit
DRM aina vaan
DRM on ihmeellinen mantra, johon RIAA ja muut vanhoilliset tahot uskovat kuin pyhään Jumalaan. Jos kaikki se rahamäärä mitä viimeisen 20 vuoden aikana on käytetty erilaisten kopiosuojausmenetelmien kehittämiseen olisi käytetty käyttäjäyastävällisten palveluiden tekemiseen, eläisimme huomattavasti virikkeellisemmässä mediaympäristössä. Sitäpaitsi, mikään DRM ei tule ikinä toimimaan, koska koko DRM:n ajatus on vastoin digitaalisen tiedon perusfilosofiaa. Kertauksen vuoksi: Digitaalinen tieto on a) äärettömiä kertoja täydellisesti kopioitavissa ja b) tietoverkkojen avulla erittäin kustannustehokkaaasti jaeltavissa. Tätä _ei_ voida estää. Käyttämällä hirvittävästi energiaa tätä prosessia voidaan hieman hidastaa.
Digitaalisessa maailmassa mahdottomien, copyrightin päälle perustuvien bisnesmallien vaalimisen sijasta tulisi keskittyä kehittämään käyttäjäystävällisiä, avoimia, interaktiivisia mediapalveluita, sekä mahdollisimman nopealla tahdilla muuttaa tekijänoikeuslakeja tämän päivän mediaympäristön mukaiseksi.
Kirjoita uusi kommentti