Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia rikastava yhteisö




jaiku mobiili

Originally uploaded by tuija

Filosofi Pekka Himanen on viime vuosina puhunut paljon rikastavasta vuorovaikutuksesta. Sellaista syntyy hänen mukaansa, kun luovia ihmisiä kokoontuu yhteen. Himasen mukaan esimerkiksi USA:n Kalifornian Piilaakso on tällainen rikastava yhteisö. Suomesta hän ei mainitse mitään vuosituhannen vaihteessa synnytettyä maakunnallista teknologiapuistoa, vaan edellisen vuosisadan lopun Tuusulanjärven yhteisön, jossa Sibelius äijäkavereineen kokoontui Kämppiin ryyppäämään ja keskustelemaan tieteistä ja taiteista (ks. esim. Suomalainen unelma, PDF, s.143).

Himasen mukaan uuden synnyttämiseksi tarvitaan "kapinallisten verkostoja, jotka eivät perusta moitteettomuudesta ja munauksen estokulttuurista". Edelleen, "luovuudessa on tärkeää uudenlainen oppimisprosessi, joka perustuu kyselemiseen ja vastausten rakentamiseen yhdessä muiden kanssa" (ks. esim. Nettiradio Mikaeli: Rikastava yhteisö innostaa ja sytyttää).

Moni kokee, että rikastavaa vuorovaikutusta voi syntyä myös netissä. Verkkoyhteisöllisyydestä ensimmäisenä kirjoittanut Howard Rheingold kertoo 1993 ilmestyneessä kirjassa The Virtual Community (verkkoversio) viettäneensä jo kesällä 1985 pari tuntia päivässä WELL - yhteisössä. Osa sen jäsenistä - varsinkin ne, jotka asuivat San Franciscon lahden alueella, tapasivat toisiaan säännöllisesti myös kasvokkain.

Samoihin aikoihin 80-luvun lopulla suomalainen Jarkko Oikarinen kehitti reaaliaikaisen keskustelun mahdollistavan tekstipohjaisen keskustelupalvelun IRCin. Se on edelleen monien mieluisin yhteydenpitokanava verkossa.

Muutama vuosi sitten on alettu puhua Web2.0 - ilmiöstä ja yhteisöllisestä webistä ikään kuin se olisi jotakin tämän ajan uutta. Sikäli kirjoittelu on perusteltua, että vasta nopeiden yhteyksien tavallistuminen on tuonut massat verkkoon.

Tässä blogissa muutamaan otteeseen aiemminkin esitelty Jaiku on yksi uusimmista verkon vuorovaikutuspalveluista. Sen vannoutuneimmat käyttäjät kokevat jotakin sellaista, mikä on hyvin lähellä Himasen kuvaamaa rikastavaa yhteisöä (ks. esim. ketjussa Miksi sitä tuntee itsensä katalaksi huumekauppiaaksi houkutellessaan ihmisiä Jaikuun?)

Yhteisöllisiä internetpalveluita tulee ja menee, mutta menestyksiä tulee niistä, jotka tarjoavat riittävän helppokäyttöisen alustan ja joista - ennen kaikkea - löytyvät itseä eniten kiinnostavat tyypit.

Keskiarvo: 5 (1 ääni)

Kommentit

Mieltäisin tuommoisiksi

Mieltäisin tuommoisiksi rikastaviksi yhteisöiksi myös monet kulttuuri/nuorisotalot ja elävän musiikin yhdistykset. Aivan takuulla moni bändi tai artisti olisi jäänyt nousematta kuuluisaksi ilman yhteisön tukea ja hauskanpitoa.

Joo, varmasti! Ja tapahtumat

Joo, varmasti! Ja tapahtumat on kasvava juttu. Yksi hyvä esimerkki voisi olla Basso Median Basso Events, kaupunikulttuuria rikastuttavia tapahtumia 25 vuodessa, kokoaa pieniä alakulttuureja yhteen. Isommassa mittakaavassa esimerkiksi Helsingin Sanomat on lähtenyt tapahtumaistamisen tielle Oma Kaupunki - konseptilla.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö näkyy ainoastaan sinulle ja ylläpidolle
  • Allowed HTML tags: <img> <a> <style> <div> <br> <p> <caption> <span>
  • Automaattinen rivin/kappaleen katkaisu.

Lisätietoa sisällön esitysmuodosta

CAPTCHA
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
18 + 2 =
Solve this simple math problem and enter the result. E.g. for 1+3, enter 4.
Syndicate content