Tuhat sanaa

Vaalirahoituslakia voi rikkoa ilman seuraamuksia. Kansanedustaja, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli kertoi YLEn A-Studiossa Kirsi Skönin toimittamassa jutussa Poliitikkojen kummisedät vaalirahoituksessa että vaalirahoitus on hänen itsensä ja lahjoittajan välinen asia (ohjelmataltio YLE Areenassa 6.6. asti). Jutussa oikeusministeri Tuija Brax vahvistaa, että osa kansanedustajista ei noudata lakia, jonka mukaan vaalirahoitukset tulee ilmoittaa.

Kansanedustaja, joka naama peruslukemilla ilmoittaa rikkovansa lakia, koska siitä ei ole määrätty mitään rangaistusta, kohotuttaa kulmakarvoja. "Monissa tiukan parlamentaarisen kontrollin länsimaissa lakia rikkova kansanedustaja joutuisi eroamaan – tai ymmärtäisi erota itse", kirjoittaa Tero Lehto Tietoja Koneesta - blogissa (Saako tekijänoikauslakiakin rikkoa, Timo Kalli?).

Vaalirahoituslakia on tässä suhteessa tosiaankin kiinnostavaa verrata tekijänoikeuslakiin, jossa myös on piirteitä, jotka ovat houkuttaneet kansalaisia toimimaan omantuntonsa eivätkä lain mukaan.

Vuoden 2006 alusta voimaan tullut uusi tekijänoikeuslaki koetteli kansalaisten oikeustajua ja aihetta käsiteltiin laajasti verkossa ennen lain säätämistä (ks. esim. Pinseri 27.9.2005: Tekijänoikeuslaki - ratkaiseva viikko alkaa).

Radio Neukkula - podcastissa #11 23.1.2006 (MP3), oli haastateltavana Mikko Rauhala (ajassa 6'25 puhutaan joukkotunnustuksesta ja masinointi.org - kansanliikkeestä).

Antti Vilpposen käynnistämä Olen rikollinen - kampanja sai blogosfäärissä laajaa näkyvyttä (Digitoday: Bloggaajat tunnustautuvat rikollisiksi). Kampanjan tarkoituksena oli kyseenalaistaa uusi tekijänoikeuslaki viestimällä, että uusi laki tekisi rikollisia kuluttajista, jotka ostavat kopiosuojattua musiikkia tai elokuvia ja haluavat nauttia siitä haluamallaan tavalla.

Uusi tekijänoikeuslaki kaikessa epäselvyydessään sai kritiikkiä myös Kuluttajavirastolta (ks. Tuhat sanaa 22.9.2005: Epänormaalia musiikin käyttöä Käpylässä).

Niin moni ajatteli, että immateriaalioikeuksien kehittäminen ei saa tapahtua puhtaasti kaupallisista etunäkökohdista lähtien, että syntyi myös hanke Tietoyhteiskuntapuolueen perustamiseksi.

Vaalirahoituslain tavoitteena on tehdä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta entistä läpinäkyvämpää. Tekijänoikeuslain tarkoitus on mitä ilmeisimmin ollut turvata sisältöteollisuuden elinehdot muuttuvassa toimintaympäristössä - ja hyvin ne on turvattukin, lain kirjaimessa. Mitä siitä, että yhä suuri osa kansalaisista kokee lain yhdentekeväksi (Hs.fi 15.1.2007: Verkkopiratismi jatkuu laista huolimatta).

Ruotsin Piratpartietin puheenjohtaja Rick Falkvinge on nostanut esille sen, että tiedostonjakajien jahtaamisella voi olla laajoja yhteiskunnallisia seurauksia: " -- koko nuorisosukupolvi oppii näkemään oikeuslaitoksen omana vihollisenaan. He oppivat, että oikeuslaitos seisoo aina vain sen puolella, jolla on eniten rahaa. Tämä on seuraus tämän päivän tekijänoikeuslaeista, ja siksi niiden yhteiskunnallinen hinta on aivan liian korkea hyväksyttäväksi." (Piraattiliitto.org: P2P-tuomioiden yhteiskunnallinen hinta: "Nuoriso menettää uskonsa oikeuslaitokseen")

Maikkarin netin kolumnisti Roman Schatz äimistyi, kun tuttava ilahtuneena kiitteli että kiva kun sinäkin viimein liityit Facebookiin. Joku muu oli hoitanut homman kirjailijan puolesta ja alkanut kerätä kavereita (Fakebook!).

Schatz otti ensin yhteyttä poliisiin, josta ohjattiin kuitenkin ottamaan yhteyttä palvelun tarjoajaan. Facebook poisti väärennetyn profiilin kahden vuorokauden sisällä.

"Toivottavasti tuoreeltaan tukahdutettu identiteettivaltausyritys oli vain harmiton pila," kirjoittaa kolumnisti ja pohtii: "Mutta mitä jos joku skitsofreeninen digirikollinen suunnittelee sairaassa mielessänsä tuhoavansa elämäni kommunikoimalla selkäni takana ystävieni kanssa, lypsämällä salakavalana työhöni liittyvää tai henkilökohtaista arkaluontoista tietoa?"

Schatz käyttää termiä identiteettivaltausyritys. Verkossa toisena henkilönä esiintyminen onkin eri asia kuin identiteettivarkaus, josta kansalaisia on neuvottu suojautumaan niin kauan kuin sähköistä asiointia on ollut. Tietosuojavaltuutetun toimiston vuonna 2005 julkaisema ohjelehtinen "Mikä on identiteettivarkaus" keskittyy neuvomaan, miten estää henkilötunnuksen tai palvelujen käyttäjätunnuksien joutumista vääriin käsiin.

Melkoista vahinkoa voi syntyä myös siitä, että sinuksi tekeytyvä pumppaa ystäväpiiristä arkaluonteista tietoa elämästäsi feikkiprofiilin avulla. Sosiaalinen manipulointi on niin tuloksellista siksi, että emme osaa varautua moiseen. Elämästä tulee hankalaa, jos joka ainoaa tulevaa sähköpostia ja ystäväkutsua pitää epäillä. Verkon ystäväkirjat ovat jo niin arkinen osa viestintää, että oikeasta elämästä ennestään tuttu nimi kytketään mielellään kaveriksi. Harvemmin tulee hetimiten tarkistettua toista, jo todennettua kanavaa pitkin, että kontakti oli aito. Pitäisi ehkä ottaa tavaksi.

Liike-elämän verkostoitumis- ja suosittelemispalvelut kuten LinkedIn perustuvat siihen, että henkilö tiedetään ja maineensa tunnetaan. Ystävien ystävät ovat turvallisia yhteistyökumppaneita, käy logiikka. Näin onkin niin kauan, kunnes verkostossa tulee vastaan heikko lenkki: joku, joka kytkee kontakteja ilman, että on tosielämässä muuten tekemisissä tyypin kanssa.

Varmistatko sinä toista kanavaa pitkin ystäväpyynnön lähettäjän profiilin aitouden? Tuntuisiko sinusta oudolta, jos saisit tarkistuspuhelun vastauksena ystäväpyyntöön? Vai tuntuisiko se tunkeilevalta?

Onko itsellesi sattunut vastaavaa tai tiedätkö tuttavapiiristä jonkun, jonka nimissä on netissä esiinnytty tämän tietämättä?

Vastustan internetin ennakkosensuuria. Poliisin aika ja energia kannattaisi käyttää rikollisen sisällön tuottajien ja julkaisijoiden saattamiseen oikeuden eteen. Poliisin kansainvälinen yhteistyö on varsin tiivistä. Se toimii muissakin tilanteissa, miksei siis myös rikollisen internetaineiston levittäjien löytämisessä.

Helsingin Sanomat uutisoi tällä viikolla monien eri alojen asiantuntijoiden kannattavan suomalaisen poliisin harjoittamaa nettisensuuria (HS-raati: Nettisensuuri kitkeköön lapsipornoa). Vastauksista näkee aiheesta käydyn keskustelun ongelmallisuuden. Nettisensuurin kannattajat ja vastustajat puhuvat toistensa ohi.

Kysymys ei ole siitä, onko lapsiporno huono asia. Kysymys on siitä, kuuluuko ennakkosensuuri demokratiaan. Poliisin tehtävänä ei ole päättää, mitä internetissä Suomessa saa näyttää. Poliisin ei kuulu päättää, mikä sisältö on laitonta, se on tuomioistuimen tehtävä.

Kansanedustaja Jyrki Kasvi totesi tiistaina internetin ennakkosensuurin vastaisessa mielenosoituksessa pitämässään puheessa, että tässä väittelyssä sananvapauden puolustaja leimautuu. "Teidät on yritetty leimata jopa lapsipornon puolustajiksi. Teitä on lyöty sellaisilla syytöksillä, että missä tahansa muussa keskustelussa se olisi täyttänyt herjauksen tunnusmerkit. " (Internetin ennakkosensuuri
Puhe mielenosoituksessa 4.3.2008) ja "Masentavinta mielenosoituksessa oli se, miten järjestäjien oli joka välissä pakko muistuttaa, ettei nettisensuurin vastustaminen tarkoita lapsipornon hyväksymistä. Niin törkeästi suodatusjärjestelmän kriitikoita on lapsipornokortilla lyöty" (Gee, wow, huh).

Tästä huolimatta muutama rohkea on jo antanut kasvonsa sananvapauden puolesta käytävälle kampanjalle. Nettisensuuri on väärä ratkaisu oikeaan ongelmaan - video on nähtävillä YouTubessa.

Viime viikkoina julkisuudessa on käyty keskustelua sananvapauden rajoista ja toteutumisesta Suomessa. Kahta tapausta yhdistää niiden kytkeytyminen lapsiporno-teemaan. En tässä puutu taiteilija Ulla Karttusen tapaukseen. Mielestäni kiinnostavampi ja laajemmalle vaikutustaan ulottava teema on tammikuuussa käynnistynyt internetin ennakkosensuuri.

EFFin sivulla Mikael Storsjö kirjoitti kolme viikkoa sitten seuraavasti: "Web-sensuuri otti tammikuussa ensiaskeleet Suomessa, kun isot teleoperaattorit aloittivat web-liikenteen suodatuksen poliisin salaisten listojen perusteella, joiden avulla yritetään estää pääsy lapsipornosivuille. Laki lapsipornon levittämisen estämisestä antaa operaattoreille oikeuden suodattaa liikennettä, mutta suodatus on kuitenkin operaattoreille vapaaehtoista. Lapsipornosuodatusta kritisoitiin lainvalmistelun yhteydessä monesta eri syystä, muun muassa siksi, että suodatuksen pelättiin aikanaan laajentuvan muuhunkin kuin lapsipornosivuihin. No eipä kestänyt kauan, ennen kuin esityksiä sulkulistojen käytön laajentamisesta tuotiin julkisuuteen. Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT on ilmoittanut pyrkivänsä estämään pääsyn vertaisverkkosivustoihin (Effi.org 8.2.2008: Web-sensuuri nostaa päätään).

Teemaan otti kantaa myös YLEn Pekka Gronow blogissaan: " Tiettyyn rajaan saakka ymmärrän ÄKT:n huolen. Äänilevyjen ja elokuvien kontrolloimaton levittäminen verkossa ei ole reilua. -- -- Itse asiassa ÄKT onkin jo voittanut lukuisia oikeudenkäyntejä, joissa verkkolevittäjiä on tuomittu koviin korvauksiin. Uuden ehdotuksen tavoitteena on ilmeisesti, ettei hitaita ja kalliita oikeudenkäyntejä enää tarvittaisi. Tuottajat vain ilmoittaisivat operaattorille, että siinä ja siinä osoitteessa levitetään luvatonta aineistoa, ja operaattori katkaisisi yhteyden. Mitä tapahtuisi, jos aineisto ei oikeasti olisikaan laitonta? Nettiyhteys alkaa nykyisin olla yhtä välttämätön peruspalvelu kuin sähkö ja vesi. Mitä tapahtuisi, jos Alkon tarkastajat hiipisivät porraskäytävissä nuuskimassa ilmaa? Pekan oven takaa tulee viinahöyryjä. Pekka keittää siis viinaa. Ilmoitus sähkö- ja vesilaitokselle, niin keittäminen loppuu. Turha selittää, että kokeilin vain pihvien liekittämistä. Kerro se tuomarille…" (14.2. Pekka Gronow: Nettipoliisi).

Internetin ennakkosensuuria vastustava mielenosoitus on juuri käynnistymäsä Helsingin keskustassa. Paikalla ovat kännykkäkameroineen ainakin tietoyhteiskunta-asiantuntija Kari A Hintikka (Qikissä nikillä Ubiq), Antti Vähä-Sipilä (avs), edelman (JE.org - mediahuone) ja YLE Popin toimittaja Arttu Silvast.

Poimintoja julkaistuista mobiilivideoista: (lista päivittyy iltapäivän aikana)

• Ubiq: Taustaa Sensuurimiekkaria 4.3.2007 ennakko 1, ennakko 2
• avs: Sensuurimielenosoitus: Pertti Virtanen ja Timo Kiravuo, alkupuheenvuoro, marssia Eduskuntatalolle
• Arttuextra: Jyrki JJ Kasvi Nettisensuurin vastaisessa mielenosoituksessa 4.3.2008 (Kasvi miekkarista blogissaan, puheen teksti Kasvin blogissa

Yliopiston hankkeena mallinnettu Virtuaalinen Lontoo miljoonine rakennuksineen ei näillä näkymin tule Google Earthin kautta vapaasti nautittavaksi. Digital Urban - blogi kertoo lisensointineuvottelujen kariutuneen jälleen (Digital Urban: Ordnance Survey and Google Statements on Virtual London in Google Earth, kiitos linkistä Yoe).

Centre for Advanced Spatial Analysis at University College on käyttänyt mallinnustensa pohjana Ordinance Survey - nimisen valtion laitoksen dataa, ja valtion liikelaitoksen on noudatettava määrättyjä hinnoitteluperiaattteita, jotka kohtelevat eri datan käyttäjäosapuolia tasapuolisesti. Nykyisellä mallilla OS laskuttaa asiakkaitaan datasta käytön mukaan, mikä on sopinut sen tähänastisille sopimuskumppaneille, mutta ei käynyt laatuun Googlelle, joka tarjosi könttäsummaa.

Karttadatan tekijänoikeusproblematiikkaa pohdittiin Sula Pinta - podcastin jaksossa #004: Internet on paikka. Tähän asiaan on palattava toistuvasti, sillä onhan julkisesti tuotetun datan lisensointikysymykset on saatava sellaiselle tolalle, että aineiston käyttö tulevaisuuden internetpalvelujen rakentamiseksi tulee mahdolliseksi. Aiheesta lisää Guardian Unlimitedin tammikuisessa artikkelissa Copyright fight sinks virtual planning - Stunning new applications could engage Londoners in the future of their city - but there's a catch).

Guardian linkittää mm. kartta-aineiston pohjalta tehtyyn simulaatioon veden tulvimisen vaikutuksista Lontoossa
(how London's South Bank would be flooded if sea levels rise as expected).

Tässä blogissa on aiemminkin keskusteltu karttapalveluista ja maantieteellisen datan saatavuudesta, ks. GeoNames tarjoaa paikkatietoa verkkopalveluna