Librivox: tuhat vapaata äänikirjaa kahdessa vuodessa

Vapaaehtoiset ovat lukeneet jo tuhat teosta vapaiksi äänikirjoiksi LibriVoxissa. Tuhannes teos oli Edgar Allan Poen "The Murders in the Rue Morgue". LibriVox.org käynnistyi elokuussa 2005 tavoitteenaan saattaa kaikki vapaat teokset äänikirjamuotoon. Ensimmäinen projekti oli 13 hengen yhteistyönä lukema Joseph Conradin "Secret Agent." Nyt kaksi vuotta myöhemmin LibriVoxissa on jo tuhat teosta ja julkaisutahti on 60-70 kirjaa viikossa. Mukana on ollut 1500 vapaaehtoista ja teoksia on luettu 21 eri kielellä. Noin puolet äänityksistä on yhden hengen sooloprojekteja, toinen puoli useamman lukijan yhteistyön tulosta. Suomen kielellä löytyvät mm. meikäläisen lukemat Juhani Ahon teokset Helsinkiin ja Rautatie.

Kommentit

Suunnitelmia olisi

Suunnitelmia olisi minullakin, kun kuuntelin oivallista luentaasi. Kaivoin jo Kaarlo Kramsun Runoelmia esille ja mietin, että siitä olisi kiva lähteä, mutta toppuuttelen vielä, kun pitää saada mikkiasiat kuntoon, kun tähän mäkkiin ei saa millään sopukeinolla minidiscin tiedostoja... ja kyseinen mikki ei sovi tietokoneeseeni.

Pidän peukkuja

Pidän peukkuja mikkihankintojen onnistumiselle :)

Nyt on ollut keikkoja

Eiköhän se taas tästä, kun syksyn ajan on ollut keikkoja. Vähitellen kesän heikot ansiot on tasoitettu ja pääsen mikkikauppaan.
Sinullakin taitaa olla mäkki?

Mäkki on joo, mutta

Mäkki on joo, mutta mäkille mikkinä ainoastaan Logitechin headsetti, jolla skypettelen ja käytän Second Lifen voice chatia.

Oli vähän vaikea saada tietoa

Kun ostin nauhoittavan minidiscin en saanut mistään tietoa, esimerkiksi Stockmanilta, missä niitä myytiin, mäkin ja sonyn yhteensopimattomuudesta. Nyt olen asiaan perehtynyt kantapään kautta, joten minun välileilläni minidiscillä nauhoitettuja juttuja ei voi panna tietokoneelle. Melko hyvästä mikistäkään ei ole iloa tietokonekäytössä, joten tuli siis tosiaan uuden hankinta eteen. Audacity onneksi sentään on tarjolla...
Kyselin mäkkifirmasta vaihtoehtoja ja totesin, että taidan joka tapauksessa siis ostaa tähän koneeseen sopivan mikin enkä mitään sovitteita tuohon minidiscin mikkiini. On muutakin käyttöä aika paljon...

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö näkyy ainoastaan sinulle ja ylläpidolle
  • Allowed HTML tags: <img> <a> <style> <div> <br> <p> <caption> <span>
  • Automaattinen rivin/kappaleen katkaisu.

Lisätietoa sisällön esitysmuodosta

CAPTCHA
Pahoittelen ylimääräistä vaivaa. Tällä on tarkoitus estää spämmirobottien kommenttien lisääminen.
Image CAPTCHA
Copy the characters (respecting upper/lower case) from the image.
Syndicate content