Kuinoma -tavaralainavälittäjä muistutti meilissä, etten ole lisännyt Kuinomaan tavaroitani lainattavaksi. Kehotusta auttaa muita lainaamalla ja vuokraamalla heille tavaroitani seurasi linkki, josta lisätä tuote Kuinomaan.
Kuinoman idea on olla "turvallisen tavaroiden lainaamisen hallintapalvelu". Sen on tarkoitus poistaa riski lainaamisesta. Vuokrasopimus takaa vahingonkorvaukset.
Kuinoma pyrkii myös tekemään lainaamisen helpoksi varauskalenterilla ja tarjoamalla toimituspaikat, joihin tavaran voi viedä odottamaan lainaajaa.
Facebook-jakonapilla voi ilmoittaa omista lainattavista tavaroistaan verkostoilleen.
Jututin Kuinoman perustajaa Markku Jussilaa pari vuotta sitten.
Lue lisää: Kuinoman Jussilalle harrastus-identiteetistä tuli työminä
Kannatan ajatusta periaatteessa, mutta vielä pitäisi päästä jakamisen vaivannäön kynnyksen yli. Jotta motivoituisi näkemään jakamisen vaivan, pitäisi osata perustella itselleen, mitä hyvää jakamisesta seuraa. (Aineettoman pääoman jakamisesta muuten Anne Rongaksen aloittama hyvä keskustelu siitä, "miksi kukaan ope jemmaa aineistojaan").
Jakamista voi tarkastella sekä omien resurssien tarjoamisena yhteiseen käyttöön että yhteiskäyttöisten resurssien käyttämisenä.
Millaisia aineellisten tuotteiden ja resurssien jakamista ja yhteiskäyttöä edistäviä verkkopalveluja itse käytät ja arvostat?
Arvostatko jakavaa kaveria enemmän? Millaiset motiivit sinua kannustavat jakamaan omaasi muiden käyttöön?
Aiheeseen liittyen, katso Lisa Ganskyn TED Talk "The Future of Business is The Mesh"
Kommentit
Mielenkiintoinen teema
Mielenkiintoinen teema jälleen, kiitos Tuija! Toisille jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, elämysten, kokemusten kautta voi ilahduttaa muita. Jakoon menevät reseptit, ideat, vinkit ja linkit, urheilupaikat- ja reitit, valokuvat ja videot. Ja yhä enemmän jakaminen tuntuu yleistyvän.
Tosin tiedon ja tavaran jakamisessa on periaateet ovat erilaisia. Tieto on monistettavissa, ja sen voi nykyisin jakaa kerralla useammalle ja helposti. Tavara taas on käytössä yhdellä kerrallaan, sen jakelu pitää järjestää ja tavara voi käytössä kulua ja rikkoontua. Bittien ja atomien toimintalogiikka on vaan erilaista. Kun ihmiset tottuvat jakamaan avoimemmin tietoa, siirtyykö tämä tapa myös tavaran puolelle?
Kierrätys ja kirpputorit lisäävät suosiotaan, samoin itse tekeminen ja askartelu. Riittääkö ympäristötietoisuus ja "kotoilu" trendit muuttamaan ihmisten kulutus- ja käyttötottumuksia? Uusia palveluita tuntuu syntyvän, mielenkiintoista nähdä miten niitä otetaan vastaan.
Jakamisen ja lainauksen periaatteet ovat toteutuneet jo pitkään perhepiirissä ja läheisten kesken. Naisverkosto, johon kuulun, kierrättää todella tehokkaasti lastentarvikkeita, äitiysvaatteita ja huonekaluja.
Entä jaammeko tutuille vai tuntemattomille, ystäville vai yksinäisille? Uudet palvelut avaavat tämän ulottuvuuden. Yksi mielenkiintoinen on Netcycler - www.netcycler.fi.
jes Netcycler, kiitos!
jes Netcycler, kiitos!
Tiedon, vinkkien, tiedostojen, linkkien - aineettoman jakaminen on niin helppoa että siinä se kynnys on jo hioutunut lattian tasolle.
Mutta tavara? Millä lailla siitä tulee yhteiskäyttöisempää jatkossa? Viittaat MinLii verkoistoihin, joissa ihmisillä on joku yhteinen nimittäjä, ja sitä kautta luottamusta toisiinsa, ja kynnystä alentavaa tuttuutta.
Onko Kuinoman kaltainen platformi, jossa tuttuutta ei vaadita, vaan toiminta on sopimuspohjaisen muodollista, sittenkin liian vaivalloinen ja vieraannuttava?
Fyysisten esineiden lainailu
Fyysisten esineiden lainailu toimii parhaiten naapureiden kesken. Jos lainaan vaikka keittolevyä, pöytää ja tuoleja ravintolapäivää varten, niin en voi lähettää niitä liitetiedostoina jollekulle kaukana asuvalle. Parempi lainata siis naapurille tässä samalla kadulla. Tavaroita puolin ja toisin lainailemalla voi myös pitää yllä naapurisosiaalisuutta.
Yksi sosiaalisen median
Yksi sosiaalisen median piirre on että se tutustuttaa ja lähentää ja tekee sosiaaliset yhteydet helpommiksi. Myös satunnaisten tuttujen kanssa on helpompi pitää yhteyttä, vaihtaa kuulumisia. Sosiaalinen median palvelut rakentuvat usein tämän tuntemisen varaan. Kuinoma kuullostaa tosiaan muodolliselta, jotenkin "kylmältä" lähestymistavaltaan... vrt kaverit kohtelee esineitäsi piittaamattomammin kuin vieraat, todellako ?
Yksi palvelu jonka kehitystä olen seurannut on Aaltolaisten Kassi ... http://aalto.kassi.eu/ "myy, lainaa, auta, kyyditse" -
Kommentoi