Markku Silvennoisen verkostoitumisopas ohittaa sosiaalisen webin mahdollisuudet

Työelämässä on iso joukko kiinnostavia ja inspiroivia ihmisiä, jotka eivät ole syystä tai toisesta lähteneet verkon sosiaalisiin yhteisöihin solmimaan tuttavuuksia. Siksi Markku Silvennoisen Löydä aarteesi - Verkostoidu! (Tammi, 2008) on tarpeellinen kirjauutuus jokaiselle, jolle verkostoituminen kuuluu työhön. Erityisen hyödyllistä luettavaa se on nuorille, jotta he ymmärtäisivät työelämässä pitkään olleiden kollegoidensa ajatusmaailmaa. Koska työelämässä on osattava kommunikoida varsin erilaisten ihmisten kesken, on hyödyllistä perehtyä siihen, miten "ennen vanhaan" toimittiin, kun ei ollut parempia keinoja.

Uuden ja vanhan verkostoitumiskulttuurin murros voi synnyttää epäluottamusta, pelkoja ja ristiriitojakin. Niitä voi välttää ainoastaan luottamuksen kautta.

Sarjayrittäjä Taneli Tikka pohtii erilaisten verkostoitumis- ja viestintätyylien konfliktia tuoreessa blogimerkinnässään. Hänellä on kokemusta siitä, että avoin ja julkinen mielipiteiden ilmaiseminen blogissa tuomitaan, ja suljettujen ovien takana verkostojen illanistujaisissa puhutaan alkoholin siivittämänä likaisia juoruja, joiden takana ei seuraavana päivänä kehdata seistä (Traditional "behind closed doors" communication vs openness).

Leiriytymisen ja puolen valinnan sijasta työelämän kollegoiden on tutustuttava kaikenlaisiin viestintätyyleihin. Vanhan koulun väen on perehdyttävä sosiaaliseen mediaan ja nuoren polven kunnioitettava sitä, että kaikista illanistujaisista ei qikata, jaikuta ja facebookata.

Silvennoisen verkostoitumisopas listaa eri tyyppisiä verkostoja: mielihyvä-, asiantuntija-, luottamus- ja viestintäverkostot; henkilökohtaiset ja viralliset, ja epämuodolliset ja muodolliset. Verkostojen tuomaa lisäarvoa on esimerkiksi pääsy uusille tietolähteille, vaikutuspiirin ja vaikutusvallan lisääntyminen, uuden tiedon luominen, innovatiivisuus ja intuitiivisuus, yhdessä oppiminen, verkostot markkinointikanavina ja työnhakuväylinä, johtajuuden vahvistamminen ja tunnettuuden lisääntyminen.

Tunnettuudesta puhuessaan Silvennoinen kertoo esimerkin siitä, miten asiantuntija kasvattaa mainettaan luennoimalla tilaisuuksissa. Ei sanaakaan bloggaamisesta tai muusta toimimisesta verkossa tai edes löydettävyydestä hakukoneissa. Kirjassa olisi voinut todeta, että nykyään henkilön, jolla on tahtoa verkostoitua, kannattaa luoda yksityisen persoonansa rinnalle julkinen minä esimerkiksi varaamalla oma verkko-osoite eli domain ja julkaisemalla julkisen minänsä esittely ja yhteystiedot siellä. Seuraava askel on oma blogi, jonka perusteella uudet potentiaaliset kontaktit voivat jo paljon paremmin tutustua omiin mielenkiinnon kohteisiin. Kolmas tarpeellinen askel nykyaikasessa löydettävyydessä olisi tehdä profiili muutamiin palveluihin, joissa kytkeydytään toisiin ihmisiin - esimerkiksi Facebookiin, LinkedIniin ja vastaaviin.

Neuvoissaan kirja on varsin käytännönläheinen. Ihmisten tutustuttamisesta toisiinsa se sanoo seuraavaa (s. 97): "Verkostoituminen perustuu vastavuoroisuuden periaatteelle. Tämä tarkoittaa sitä, että samalla kun voimme nauttia tilanteista, joissa tuttavamme esittelee henkilökohtaisesti meidät uudelle ihmiselle tai muulla tavalla tutustuttaa meidät hänelle, meillä on jopa velvollisuus toimia vastaavalla tavalla. -- Meillä on mahdollisuuksia tutustuttaa tuttavamme toisilleen monilla eri tavoilla. Helpointa se on silloin, kun olemme kasvokkain samoissa tilaisuuksissa. Voimme myös kertoa ihmisistä toisilleen ja esimerkiksi pyytää toista soittamaan toiselle ja sanoa samalla terveisemme. Vielä parempi on, jos kerromme tuttavallemme etukäteen toisen soitosta. Sähköpostiviestillä tavoittaa helposti ihmisiä. Terveiset menevät viestin mukana".

Jos kirjoittajalla olisi laajempi kokemus internetin sosiaalisissa verkostoissa toimimisesta, hän ei jättäisi mainitsematta FOAF - vaikutusta - sitä, miten ystävien ystävät tulevat vähitellen tutuiksi, eikä sitä, että nettituttavuudet madaltavat kynnystä mennä esittäytymään tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Nyt sähköiset verkostot todetaan lähinnä työkaluiksi jo muodostuneiden suhteiden yhteydenpitoon.

Markku Silvennoisen käytännön neuvot uuden verkoston kutomiseen ovat konkreettisia (poimintoja):

• Laadi luettelo kymmenestä sellaisesta ihmisestä, jotka olet halunnut ja haluat tavata lähitulevaisuudessa tai joihin haluat saada muuten yhteyden
  
• Mitä lisäarvoa odotat saavasi uusista suhteista? Mitä lisäarvoa voit puolestasi tarjota noille ihmisille? Mitkä ovat yhteiset intressinne? Miten voit ottaa yhteyttä kyseisiin ihmisiin? Voiko joku tuttavistasi auttaa ja miten otat tämän selville? Millaista apua tarvitset? Mitkä tapahtumat tai tilaisuudet tarjoavat luonnostaan mahdollisuuden tutustumiseen?
  
• Ota huomioon: Asenteesi tapaamiseen, uskomukset, odotukset, mahdolliset epäluulot, pelot jne; tavoitteet, jotka haluat saavuttaa; henkilön taustatiedot, hänen edustamansa yhteisön tiedot, hänen tapansa toimia, hänen sosiaalinen tyylinsä jne.

Noin täsmällisesti ilmaistu tavoitteellisuus voi tuntua vieraalta. Verkostojen voimasta väitöskirjaa tekevä Kari A. Hintikka virnuili kirjaa esitelleen tv-jutun kirvoittamassa keskusteluketjussa Silvennoisen kielenkäytölle: "Lisäarvojen ja hyötyjen kirkastaminen uudelle tuttavuudelle"? "Mä teen jänskiä juttuja, joista saa välillä monta rahaa ja väliin ei mitään. Mun kanssa sä tapaat eksottisia ihmisiä yöaikaan oudoissa paikoissa. Jos sulla on pitkä putki tai pörnis iskee, niin voit soittaa 24h. Alkaisitsä olee mun kaa? Meniköhän tämä kirjan oppien mukaan?"

Samassa ketjussa Anne Rongas listaa verkostoitumisen etuja työelämässä. Hänen kokemuksensa mukaan ajatuksien kehitteleminen yhdessä johtaa monipuolisempaan ideoiden käsittelyyn kuin yksin ajattelu. Verkostoituminen laventaa henkistä työtilaa sen vastapainoksi, että monissa ammateissa pakerretaan projekteja ja palavereita lukuun ottamatta yksin. Verkostoissa tutustuu uusiin ihmisiin, saa ystäviä ja kohtaa ihmisiä, jotka ajattelevat toisin, eri suunnasta.

Yhteisöllisyys myös tuntuu hyvältä. "Olen kokenut aivan spesiaalina netin sosiaalisten verkostojen ystävällisen hengen, auttaminen on laskelmoimatonta ja sitä jaetaan kun huvittaa, on aikaa ja vastapalveluja kyselemättä avoimesti", kertoo Rongas.

Netin verkostoitumispalveluissa, irc-kanavilla, chat-porukoissa yms. informaatio kulkee nopeasti, mutta se ei ole olennaisin etu: "Kyllä informaatiota tuppaa ovista ja windowseista, oleellista on verkostojen vikkelät analyysit". Myös kielellinen pelleity viihdyttää: "Sosiaalisten verkostojen hupisuus on mainiota. Sisäpiirin kieli on ehkä aluksi hieman oudoksuttavaa, mutta jos ei pelkää, siihen pääse mukaan ja monet ilahduttavat oivallukset vireyttävät aivoja." "Työssäni verkotan eri rakennuksissa eri kaupunginosissa työskenteleviä opettajia, jotka eivät työn tuiskeessa parissa vuodessakaan saa aikaan kohtaamista kollegansa kanssa, vaikka molemmin puolin sitä haluaisivat. Netissä asia hoituu suit sait ja on näin keski-ikäisenkin kokemana hauskaa, tunne on kuin kahvipöydässä lörpöteltäisiin."

Markku Silvennoisen verkostoitumisopas on lukemisen väärti ja sen verran ohut että sen selvittää läpi iltapäivässä. Oppeja kannattaa kuitenkin mielessään soveltaa myös verkossa toimimiseen.

Ks. myös nämä Tuhat sanaa - kirjoitukset

• Verkostoitumisen perus-asenne kuntoon Katja Presnalin vinkein
  
• Vanhempi polvi voisi jakaa kokemustaan ja näkemystään verkossa työuran päättymisen jälkeenkin - mutta missä? Keskustelu aiheesta Maria Suokannaksen kanssa
  
• Oma blogi on henkilöbrändin ankkuri tietotyöläiselle