
Tuija Aalto seuraa digimediaa työkseen ja huvikseen.
Bloggaaminen ja muu verkkoläsnäolo on yleensä tavalla tai toisella hyötyä tavoittelevaa. Voisi jopa kärjistää, että bloggaajat voi jakaa kahteen kategoriaan: niihin, jotka ovat tunnistaneet ja osaavat artikuloida motiivinsa ja niihin, jotka eivät osaa.
Pohdin 2006 syksyllä (Mistä aikaa bloggaamiselle), että tyypillinen ja yleinen tavoitteellisen bloggaamisen motiivi on verkostoituminen. Poliittinen bloggaus nostanee päätään kunnallisvaalien lähestyessä. Uran kehittäminen ja halu tulla potentiaalisten uusien työnantajien huomaamaksi motivoi joitakin, samoin myyminen, markkinointi, oppiminen ja opettaminen. Monille bloggaaminen on työskentelymuoto yhteistyöprojekteissa. Hankkivatpa jotkut blogiinsa sijoitettavilla mainoksilla sivutulojakin.
Tutkija Petri Kola TaiKista heitti tämän blogin kommentissa an idean markkinointiaiheisen epäkonfferenssin järjestämistä. Petri Kola osallistui ensimmäiseen Helsingissä pidettyyn BarCampiin ja piti formaatista. Samoin ruotsalainen Disruptive Media tuntui hänestä aiheiltaan osuvalta. Ideaa jatkokehiteltiin Jaikussa. Jäätiin siihen, että näkökulma tiivistyisi yksittäisten henkilöiden näkökulmasta tavoitteelliseen verkkoläsnäoloon - sulkien siis näin pois esimerkiksi yritysten kasvottomat verkkostrategiat. Rajausta kaupalliseen/ei-kaupalliseen ei kuitenkaan ole mielekästä tehdä ja yksityiset henkilötkin ovat usein osin omaan piikkiinsä, osin jonkin muun taustaorganisaation kasvoina verkossa.
Kommentit
Hassu työsketelytapa
Täähän toimi ihan kohtuu hyvin työskentelytapana, että äänitettiin ideointipalaveri :-)
Mutta voivoi. Kuulostin siltä, kuin Helge olis jotenkin selvästi eri mieltä tapahtuman painotuksesta. Näin en kuitenkaan usko olevan. Ja niinkuin Tuija kiteytti lopussa - verkkoläsnäolo vaatii ihmisiä omine kasvoineen - firmoilta/organisaatioiltakin. Tälleen blogista luettuna ja podcastistä kuunneltuna sisältölinjaus kuulostaa paljon ehdottomammalta, kuin mitä se Skype-ideoinnin kontekstissa oli.
No mutta hyvää oppia tämmöisestä avoimesta yhteiskehittelystä. Note to self: jos palaveri nauhoitetaan, puhu vain omasta puolestasi, älä laita sanoja muiden suuhun.
Ilmaisen jonkinasteisen
Ilmaisen jonkinasteisen kiinnostuneisuuteni, näin sivutuloja saavana, kevyesti paikoin omatoimiseen kaupallistamiseen kallistuneena bloggaajana. Itseäni kiinnostavat jonkin verran netin ansaintalogiikka yleensä ja sisällöntuotannolla tienaaminen.
viima, hienoa, haluatko tulla
viima, hienoa, haluatko tulla mukaan myös järjestelyporukkaan?
pe3, tuo muistilappusi itselle on hyvä huomio, joo, sitä arkipuheessa tulee tehtyä jatkuvasti kun viitataan muiden kanssa käytyihin keskusteluihin, mutta sitten kun ollaan on the record, niin niistä omista tulkinnoista tuleekin jotenkin isompia.
(Tämä ei liity enää otsikon asiaan mutta laiskassa journalismissa on ihan oma genrensä tuo "kysytään joltakin asiantuntijalta, mitä ihmiset ajattelevat". Miksei kysytä ihmisiltä suoraan?)
Nyt tätä kehittelykeskustelua on käyty blogissa, Jaikussa, Seesmicissä ja podcastissa - mitähän seuraavaksi kokeiltaisi? :) :)
myös politiikkaa?
Tulipa vaan ihan semmoinen juttu mieleen, että mukaan voisi myös pyytää yhteiskunnallisesta/poliittisesta bloggaamisesta kiinnostuneita. Kun sitä nyt Suomessa koitetaan herätellä. Mun mielestä yhteiskunnallinen bloggaaminen on todella kannatettava asia, mutta varmasti myös työläs. Ehkäpä sitä voisi tälleen tukea tiedon jakamisen ja verkostoitumisen kautta (tässäpä muuten olisikin mainio toimenkuva YLE:lle!).
Mä lupaan tarvittaessa pohjustaa produsage-teoriasta, jos joku haluaa. Se tuo mun mielestä hyvin lisävaloa erilaisiin rikastava yhteisö keloihin.
yhteiskunnallinen
yhteiskunnallinen vaikuttaminen, totta, sehän on iso motivaatiokenttä. mukaan ehdottomasti, siitähän saa omat sessionsa taatusti.
Miksei suoraan yleinen
Miksei suoraan yleinen BlogCamp, jossa erilliset trackit teemojen mukaan? Blogilista sponsorikisi, vink.
BlogCamp, iskevä termi,
BlogCamp, iskevä termi, joskin vähän kapea siinä mielessä että ajatus olisi käsitellä verkkoläsnäoloa laveasti, jaikuilun ja twitteröinnin, facebookkailun ja myspeissailun ja whatnotin syövereissä. Tai aineski mä näkisin sen niin.
Mitenkäs Konfabulaari muuten, onko se taas tulossa syksyllä?
Sori viivästynyt vastaus,
Sori viivästynyt vastaus, offline-maaseutuviikonloppu takana.
Blogi-aiheisia BarCamppeja on BlogCamp-nimellä järkätty säännöllisesti ainakin Intiassa, Sveitsissä ja Brasialiassa ja WordCamppeja (WordPress-bloggaajille ja kehittäjille) myös useita. Ajattelin vain, että seminaarihan olisi kiva saada tuon BarCamp-leiman alle. Jaiku ja Twitterhän on mikrobloggausta, maispeissit taas ovat blogien ja blogrollien suoria evolutionaarisia jälkeläisiä ja BlogTalks-konferenssitkin ovat nykyään yleisesti sosiaalisesta mediasta, joten...
Tai voishan se olla myös TaVeLäCamp. :)
Just in: Konfabulaari 2008 järjestetään 22.10.2008: Jaiku ja wiki.
Hyvä näkökulma tuo "kaikki
Hyvä näkökulma tuo "kaikki tiet vievät blogiin"
TaVeLä-kämppi? Nyt ollaan lähdellä jonkun Suuren Oivalluksen ydintä. Mä niin näen ton t-paidassa.
Fabu merkitty kalenteriin! Mahtuuko aiheisiin yliopistojen Second Life - ensiaskelet?
Kirjoita uusi kommentti