Tuhat sanaa

Joukkoviestintä ei ole luotettava tiedon lähde. Tähän johtopäätökseen tuli brittilehti The Guardianin toimittaja Nick Davies tutkittuaan journalismin tilaa Flat Earth News - kirjaansa varten (Our media have become mass producers of distortion).

Davies teetti yliopistotutkimuksen journalismin laadusta Cardiffin yliopistossa. Tutkimuksessa käytiin läpi 2000 uutisjuttua neljästä ns. laatulehdestä (Times, Telegraph, Guardian, Independent) ja Daily Mailistä. Kävi ilmi, että vain 12% aineistosta oli sellaista, jota toimittajat olivat kunnolla selvittäneet. 80% jutuista oli syntynyt kokonaan tai osin toisen käden tiedon perusteella. Lopuista 8% ei saatu selvää, oliko lähteitä tarkistettu vai ei. Kirjasta on tänään Hesarissa arvio: Uutistehtaat suoltavat huuhaata ja vedätystä.

Ilmestyessään alkuvuodesta kirja sai vastakaikua myös omassa maassaan: "Davies is at pains to emphasise that it is journalists themselves who are the primary victims of the changes he documents so fastidiously. He suggests that the problem with the media is that they prioritise corporate needs rather than public duty. Focusing on news-gathering, Davies paints a portrait of an industry that is institutionally geared towards making the seeking-out of real news very difficult" (The Independent: Flat Earth News, by Nick Davies).

"-- fewer and fewer journalists file more and more stories, engaging in what he describes as “the rapid repackaging of largely unchecked second-hand material”. -- "The news is worse than Davies, in this mostly indispensable book, imagines: even what he thinks is good, is bad." (David Aaronovitch, Timesonline)

Täällä kotimaassa pitkäaikainen toimittaja Jouni Tervo nosti kissan pöydälle Helsingin sanomien Sunnuntaidebatti - palstalla syksyllä 2005. Hän kirjoitti, että uutistoimistuminen uhkaa kutistaa lehdet muutaman hengen uutispöydiksi ja että toimittajat etääntyvät alkuperäislähteistä valmiin uutisaineiston käsittelijöiksi ja että tarjonta köyhtyy, kun samasanaisia sähkeitä julkaistaan joka paikassa ("Bisnesajattelu uhkaa median tulevaisuutta").

Tervo palasi aiheeseen seuraavana vuonna Tulevaisuudentutkimuksen kesäseminaarissa: "Ihmiset ymmärtävät, että heillä ei juurikaan ole valtaa vaikuttaa omaan elämäänsä. Mediakin ymmärtää, että sen ansaintalogiikka ei ehkä toimi 10 vuoden kuluttua. Siksi nyt mediatalot keventävät journalistisia sisältöjään, säästävät kuluissa kuolettaakseen isot painokoneinvestoinnit". (Kuuntele esitys WMA-tiedostona).

Nick Daviesin paljastukset muodostavat kiintoisan vasta-argumentin Andrew Keenin viime vuonna julkaistulle The Cult of The Amateur - teokselle, jossa Keen, internet-yrittäjä vuodesta 1995 ja nyttemmin myös kirjailija ja konsultti, todisteli, että internetin mahdollistama vertaistuotanto rapauttaa kulttuurimme ja tyhmistää meidät lopullisesti. Luin kirjan viime kesänä ja tunsin oloni lähinnä vaivautuneeksi kirjoittajan puolesta kaukaa haettujen vertausten ja huonosti perusteltujen väitteiden vuoksi. Lawrence Lessig kirjoitti kirjasta tuoreeltaan: "Here's a book -- Keen's -- that has passed through all the rigor of modern American publishing, yet which is perhaps as reliable as your average blog post: No doubt interesting, sometimes well written, lots of times ridiculously over the top -- but also riddled with errors" (Keen's "The Cult of the Amateur": BRILLIANT!).

Medialukutaitoisimmat ovat jo kauan sitten päätelleet, että sokeasti ei pidä luottaa kehenkään. Lopulta luotettavimmaksi osoittautuu se julkaisija, joka läpinäkyvimmin tarjoaa parhaat välineet yleisölle käydäkriittistä keskustelua sen sisällöistä. Näin sanoo myös journalismin päivillä viime vuonna puhunut David Weinberger (katso video). Esimerkiksi Wikipedian jokaisen artikkelin yhteydessä on sen syntyhistoriaa valottava taustakeskustelu. Ken laiskuuttaan ei viitsi sitä vilkaista tiedon luotettavuutta arvioidessaan, saa syyttää itseään.