Tuhat sanaa

pleikkaa kuva: tuija.

Minusta tuli eilen täti. Ennestään olen jo kertaalleen kummitäti. Kuvassa kummityttö siskoineen ottaa tyypit Playstation 2:n Eye Toy Play 3 -pelipaketista. Iloinen perhetapahtuma sai minut miettimään, millaisia leluja ja pelejä kaupoissa on helmikuussa 2016, kun poika täyttää 10.

Jo nykyään tarjolla alkaa olla mukava valikoima erilaisia äänenkäyttöön kuten laulamiseen ja toisaalta liikkeen tunnistamiseen liittyviä pelejä. Elämyksellinen Kick Ass Kung Fu voitti 2004 Grand Prixin Mindtrekissä, muttei tietääkseni ole löytänyt (vielä?) olomuotoaan kaupallisena tuotteena.

Kummityttö siskoineen on viimeksi hurahtanut käsikonsolipeli Nintendogsiin ja hoitaa ja ulkoiluttaa koiraa sohvalla makoillen.

Itse penskana muistan ainakin leikkineeni pihapiirissä lipunryöstöä ja vaklaamista ja nelimaalia ja suunnitelleeni koreografioita Baccaran tahtiin. Samantapaisia huvituksia on epäilemättä nytkin, ja lisäksi skeittaamiset ja parkourit ja muut uutuudet. Sisällä ommeltiin barbinvaatteita ja pidettiin koulua pehmoleluille, muun muassa. Jännä, mutten sinänsä muista mitään erityisiä leluja. Ensimmäiset TV-pelit olivat jo olemassa 70-80-lukujen vaihteessa, mutta meidän tuttavapiirissä ei ollut sellaisia.

Onpa muuten kamalan vaikea muistella omia lapsuuden leikkejään kuulostamatta, eh, tätimäiseltä...

Nykyään tanssimatot sun muut webbikamerapelit ovat vielä kalliin puoleisia, mutta kun kysyntä lisääntyy, luulisi tarjonnankin monipuolistuvan ja hintahaitarin venyvän.

Pidän peukkuja, että peli- ja lelurintamalla löytyisi lisää toimivia bisnesmalleja ja tuotteistuksia juuri noiden liikunnallisempien pelien suuntaan. Onko teillä jotain vinkkejä, keiden suuntaan tässä kannattaa pälyillä? Me kuluttajathan tietenkin voimme äänestää luottokorteillamme.