Tavoitteellisen bloggaamisen motiiveja

Bloggaamisen motiivit ovat monenkirjavat. Suomalaisten bloggaajien motiiveja ei ole kukaan laajasti selvittänyt, mutta usalaisen bloggaajan muotokuvasta on jonkinlainen käsitys: tiedämme, että noin 8% usalaisista netin käyttäjistä kirjoittaa omaa blogia ja että 39% lukee toisten blogeja (lukuina 12 ja 57 miljoonaa kaikkiaan 147 miljoonasta aikuisesta netin käyttäjästä). Suosituin kirjoittamisen aihe on oma elämä ja kokemukset. (Pew Internet & American Life, Bloggers: A portrait of the internet's new storytellers, heinäkuu 2006).

Bloggaamisen motivaatiota omassa blogissaan pohtivista suuri osa mainitsee omien ajatusten ilmaisemisen kirjallisessa muodossa ja blogien keskinäisen kommentoimisen kautta syntyvän yhteisöllisyyden tärkeimpänä bloggaamisen syynään.

Samansuuntainen on Jere Majavan kokemus. Blogigradussaan Suomalaisten weblogien verkosto keskustelevana julkisuutena Majava jakaa verkko-osallistumisen kolmeen päämuotoon: sosiaalisten suhteiden muodostamiseen, julkiseen keskusteluun ja vertaistuotantoon, jota on mm. uutisten ja muun tiedon kollektiivinen jakaminen ja filtteröinti, ja toteaa, että suomalaisessa blogikulttuurissa sosiaalisuus ja identiteetin rakentaminen korostuvat suhteessa julkiseen keskusteluun ja vertaistuotantoon.

Eräs tapa hahmottaa bloggaamisen luonnetta on ollut tehdä eroa yksityisblogien ja yritysblogien välille. Olen samaa mieltä blogikirjan kirjoittaneen Tuomas Kilven kanssa siitä, että tämä rajanveto ei ole erityisen hedelmällistä.

Kilpi haastaa blogin aloittamista vielä epäröivän lukijansa toteamalla, että "kaikki muutkin" bloggaavat ja kysymällä, "onko sinulla varaa jättäytyä verkoston ulkopuolelle?” ja "Haluatko antaa täysin toisten määriteltäväksi sen, mitä sinulle tärkeistä asioista blogosfäärissä sanotaan?”

Kilven haaste viittaa siihen, että lukijalla, potentiaalisella bloggaajalla, olisi tavoitteita, joiden saavuttamista bloggaaminen voisi edistää.

Pyörittelen itse sellaista keskeneräistä ajatusta, että blogosfääristä on erotettavissa omaksi erityiseksi lajityypikseen tavoitteelliset blogit.

Tavoitteellista bloggaamista edustavat tietenkin tyypillisimmin useimmat perinteisen valtamedian ja yritysten perustamat blogit, joissa päämääränä on olla läsnä siellä, missä nykyiset ja potentiaaliset uudet asiakkaat viettävät aikaansa ja toimia siellä, Majavan jaottelua käyttääkseni, niin sosiaalisuuden, keskustelevuuden kuin vertaistuotannonkin alueilla.

Myös monet yksityishenkilöt bloggaavat tavoitteellisesti. Tässä joitain tunnistamiani tavoitteellisen bloggaajan usein ääneen lausumattomia, mutta kuitenkin taustalla vaikuttavia motiiveja. Lista ei varmaankaan ole kattava, eivätkä kaikki pallukat liene keskenään ihan yhteismitallisia.

  1. Verkostoituminen, oman alansa tunnustetuksi asiantuntijaksi tuleminen, tavoitteena tehdä itselleen nimeä omalla osaamisalueellaan
  2. Osallistuminen jonkun asian edistämiseen (aatteelliset tavoitteet ml. poliittiset blogit)
  3. Uratavoitteet; halu tulla potentiaalisten uusien työnantajien huomaamaksi
  4. Myyminen: niin yritys kuin yksityishenkilötkin voivat myydä blogissa tuotettaan, kirjaansa, osaamistaan tai työpanostaan
  5. Maineenhallinta - yritys voi verkkoläsnäolollaan pyrkiä kohentamaan yrityskuvaansa tai julkkis omaa imagoaan
  6. Tuotekehitys ja asiakaspalautteen kerääminen
  7. Bloggaaminen työskentelymuotona yhteistyöprojektissa, ml. tutkimus ja opetus
  8. Itseopiskelu - pitää oppimispäiväkirjanomaista blogia johonkin tiedonhankintaprojektiin liittyen ilman, että on itse ko. alueen asiantuntija
Mitä pallukoita itse jättäisit pois, tai mitä lisäisit listalle?

Kommentit

Hyvä että mainitsit myös

Hyvä että mainitsit myös tuon yksityishenkilöiden tavoitteellisen bloggaamisen. Minulla on siihen liittyvä kysely käynnissä jota mielellä saa "mainostaa".

Kysely sinulle joka ylläpidät blogia tai verkkopalvelua:
http://www.optimointi.com/uutiset/index.php?itemid=271

Ja mainostan samalla vielä auki olevaa blogikyselyä johon tarvittaisiin vielä vastauksia. Tähän voi vastata kaikki blogeja lukevat.
http://www.optimointi.com/uutiset/index.php?itemid=234

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö näkyy ainoastaan sinulle ja ylläpidolle
  • Allowed HTML tags: <img> <a> <style> <div> <br> <p> <caption> <span>
  • Automaattinen rivin/kappaleen katkaisu.

Lisätietoa sisällön esitysmuodosta

CAPTCHA
Pahoittelen ylimääräistä vaivaa. Tällä on tarkoitus estää spämmirobottien kommenttien lisääminen.
Syndicate content