
Tuija Aalto seuraa digimediaa työkseen ja huvikseen.
Kjell Westö kirjoittaa Yhteishyvä - lehden 1/2007 (digilehti) kolumnissaan, että kiltteys on viisautta. "Elämme yhteiskunnassa, jossa kilpailuvietti on lähes käsittämättömän vahva", kirjoittaa Finlandia -palkittu ja muistuttaa, että äly on muutakin kuin kyynisyyttä.
"Äärimmilleen viedyssä kilpailuyhteiskunnassa ihminen vaistoaa, että pärjätäkseen hänen täytyy olla toiselle ihmiselle susi. Syntyy ilmapiiri, jossa toisen heikkouksiin kiinni iskemistä pidetään suuren älykkyyden merkkinä." Westö kirjoittaa tajunneensa monen mutkan kautta, että on älykkäämpää keskittyä parantamaan omia vajavaisuuksiaan kuin nälviä toisia ihmisiä.
Kiltteyden asialla oli myös jouluaaton Hesarissa Annamari Sipilä julistaessaan, että "Kiltti ihminen ei ole heikko ja tyhmä, vaan vahva ja viisas. Kiltteydestä on jopa hyötyä" (Kannattaa olla kiltti).
Jutussa ruotsalainen lääkäri Stefan Einhorn tiivistää, että kiltteyden ydin on vilpitön halu ottaa toiset ihmiset huomioon. Tekojen ei tarvitse olla suuria ja ihmeellisiä. Tekoja kuitenkin tarvitaan: "Vain teot merkitsevät. Jos toisten auttaminen ei näy konkreettisena toimintana, ovat hyvät aikeet yhdentekeviä".
Sipilän jutussa Einhorn ohjeistaa edelleen, että oikea kiltteys ei ole typeryyttä tai sitä, että antaa toisen polkea itseään, vaan rohkeutta, vahvuutta ja riippumattomuutta muiden mielipiteistä.
Vaikka kiltti ihminen haluaa antaa ja auttaa toisia, uhrautumisesta ei ole kyse: "Vahva kiltti ihminen ei alistu hyväksikäytettäväksi. Jos joku yrittää hyötyä kiltteydestä, kuuluu tilanteelle panna piste. "Aina täytyy muistaa olla myös kiltti itselleen", hän sanoo. "
Einhornin kirja "Aidosti kiltti" (Konsten att vara snäll) ilmestyy suomeksi helmikuussa.
Westön ja Einhornin kuvaamat kiltteyden perusajatukset löytyvät myös amerikkalaisen Stephen Coveyn self-help-klassikkoteoksesta The 7 Habits of Highly Effective People.
Kommentit
Kiltit miehet dumpataan
Tämä on nyt sitten erittäin subjektiivinen kommenttini.
Erittäin.
Elämme roolipelien maailmassa.
Yhteiskuntamme pyörii aika paljon seksuaaliroolien mukaan ja niiden varassa. Ja - Tämän hetkinen fiilikseni miehenä (seksuaalirooliolentona) on että - kiltteys miehenä, eri roolien suorittajana naisten suhteen ei kannata alkuunkaan.
Rajatusti reilu kannattaa olla, hyväkäytöksinen joo ja inhimillinen, ainakin myötäilevä - mutta naiset ahdistuvat, hermostuvat ja suuttuvat jos kilttinä miehenä tasavertaisesti ja pelottomasti yrittää lähestyä naista.
Naiset eivät ehkä halua uskoa kilttiin mieheen todellisena miehenä eivätkä uskoa kilttiä miestä "kykeneväksi" "mieheksi". Pelkäävät kilttiä miestä esim "tarrautuvaksi". Jos mies ei pidä naista varpaillaan, nainen ajattelee ettei mies ole kiinnostunut hänestä tai että miehellä ei ole varaa valita muista naisista.
Jos kilttinä miehenä haluaa sanoa rehellisesti erilaisen mielipiteensä, nainen kauhistuu sitä hyökkäyksenä.
Myöskään tuo tekstissä mainittu järkevälle kiltille sallittu "rohkeus"määre ei oikein päde. Naiset kokevat toisaalta hyvin hyökkäävänä jos mies filosofisesti tai psykologisesti on humanistisissa asioissa selkeästi eri mieltä. Kaikissa parisuhteissa, mitä minä tiedän, niin ei kukaan mies uskalla sanoa mitenkään mielipiteitään suoraan naisen läsnäollessa. Pelisilmää, peliteoreettisesti kiltti. Mies saa olla kiltti - laskelmoivasti, tilaushahmona.
Naisten mieliharrastus on kovin usein vaatia miestä olemaan samaa mielipidettä mm ihmiskuvakysymyksissä ja monelle miehelle se kiltteys on vain rituaali, naisen paijaamisen yksi muoto, olla samaa mieltä ja rauhoittaa naisen samankaltaisuusfantasioita.
Suomalaisilla naisilla on mielestäni pohjimmiltaan kuitenkin karmea "macho-kaipuuhallusinaatio" "itsenäisestä miehestä", näköharha, machofiltteri, jonka kautta miehen tittelin alle kelpaa vain miehekäs mies, "naisen isälle pärjäävää". Miehekkyyden mielikuvakriteerien kautta.
Muuten miehen voi ottaa toki vain kotimieheksi ja vitsailla tyttöystävilleen tossavaisestaan, joka nyt ei ole mies sinänsä mutta jonka kanssa armollisesti on parisuhde aloitettu ja pitihän lapsille nyt joku kiva isi hankkia.
Ehkä naiset haluavat tekijänoikeuden ja valtaoikeuden "herkkyyteen" roolina. Naisen herkkyyden ylistäminen ja alleviivaaminen on myös sitä valtakamppailua. Sukupuolten välistä sotaa. Se ei ole hävinnyt minnekään.
Ja se vaikuttaa yhteiskuntatasolla.
Kun naisen pitää määrittää mies seksuaalisessa roolikentässä niin suomalaiset naiset määrittelevät erittäin lokeroivasti miehen kyvykkyyden erilaisten mielikuvien kautta eikä itsenäinen kiltteys ole lähimainkaan tärkeintä miehen määrittelyn kriteereissä.
Naiset haluavat miehestä mielikuvana isänsä tappajaa, naisen isälle mielikuvana pärjäävää mies-olentoa. Suomalaiset naiset ovat yleensä niin kerjäävästi tyttö-roolissa kiinni omassa etäisessä isässään että kiltti, suoraan tasa-arvoinen mies mielikuvana ahdistaa lopulta heitä todella paljon. Jos he uskoisivat kilttiin mieheen niin isäkuvan jäyhän kunnioitettava ja pelättävä jumalkuva olisi heidän mielessään vaarassa.
Mielummin moni nainen haluaa miehekkyyden kriteerien täyttävän pakettimiehen, johon voi kouluttaa ja pakottaa kiltteyttä ja tuntea sitten naisellisen uudisraivaajan onnea miehen muokkaamisesta.
Tietysti nyt yleistin ja kärjistin tämän hetkisten fiilisteni mukaan ja erityisesti nyt seksuaalisten rooliasetelmien kannalta.
Mutta pointtini on se että :
Naiset edistävät omilla ladatuilla miesfantasioillaan ja prefiksaatioillaan kilpailuyhteiskuntaa ja miesten näyttämishalua. Aika paljon. Miehet tarkkailevat naisten kriteereitä ja naisten odotuksia ja yrittävät täyttää niitä. Niinkuin äitinsä noverbaalisia vaatimuksia.
Kaiken kuningasmääre monessa suhteessa on se Raha. Kyvykkyys. "Helppous". Elämän "kehittyminen" mitattavissa määreissä. Porvarillinen perheen vertailtavuus. Onnen yleiset määreet.
Naiset voivat ensin viehättyä kiltteydestäkin ja luovuudesta (traumaattisten miessuhteiden jälkeen) mutta yllättäviä vaatimuksia alkaa kasvaa miehelle, vähitellen...
rankkaa tekstiä kiltteydestä
Huh rankkaa tekstiä, arhii. Perustunee useampien omien suhteidenkin kokemuksiinkin? Oma kiltteysblogimerkintäni lähti pikemmin siitä, onko ihminen yhteistyöhakuinen työympäristössä ja tuttavapiirissään, etsiikö rutiininomaisesti ratkaisuja, joissa kaikki voittavat sen sijaan, että toisen pitää hävitä. Kiltteys on kiinni ihmiskäsityksestä, maailmankuvasta - siitä, näkeekö elävänsä maailmassa, jossa hyväksynnästä ja rakkaudesta on taisteltava koska se mitä sinä saat on minulta pois.
Kiltteys ei-toimivana seksuaalisena roolina on kiinnostava teema, tunnistan joitakin ajatuskulkuja tuolta kyllä, varsinkin, jos kiltti on omassa merkitysavaruudessa nössö-kiltti, vetelä, särmätön. Kyvykkyys, kyllä, merkityksessä pärjääminen, että pitää oman puolensa, vetää puoleensa, mikä lie alkukantainen vaisto senkin takana.
Mutta kiltti ei ole sama kuin ovimatto jees-tyyppi, voi olla hyvinkin vankka oma persoonansa ja silti elää kiltillä elämänasenteella, jossa kunnioitetaan muita asettautumatta silti muiden palvelijaksi.
Pohdiskelevan liftarin hiljattaisessa kirjoituksessa Mitä kiusaajista tulee isona? kommentoijat eivät kannattaneet kiltteyttä varauksetta. Mm. Reetta kirjoitti, että "Ongelma tuntuu olevan se, että ne kiltit ja ihanat on ihan liian kilttejä. Ne (me?) syyllistyy liian helposti ja tekee liikaa töitä eikä muista pitää itsestään huolta, kun on niin kiire pitää huolta toisista. "
Ei sellaista kiltteyttä. Vaan sellaista, onko luonnetta olla kiltti, vaikka kukaan ei näkisikään. Palauttaa vaikka löytämänsä kännykän sen oikealle omistajalle omia aikojaan, vaikkei luulisikaan jäävänsä kiinni sen palauttamatta jättämisestä -kind of - kiltti. Minä juon nyt kahvia ja funtsailen ja vastaan tuohon kännykkään sitten kun minulle sopii - - kind of kiltti itselleen. Luonnetta, etten paremmin sano.
"Mutta kiltti ei ole sama
"Mutta kiltti ei ole sama kuin ovimatto jees-tyyppi, voi olla hyvinkin vankka oma persoonansa ja silti elää kiltillä elämänasenteella, jossa kunnioitetaan muita asettautumatta silti muiden palvelijaksi."
Parisuhteessa kiltti ihminen on helppo alistaa ja nöyryyttää, koska kunnioittaminen tarkoittaa kuuntelemista ja vastavuoroisuutta. Jos toinen osapuoli ei suostu samaan, niin seurauksena ei voi olla mitään muuta kuin joko kiltin alistumista ja nöyrtymistä tai jatkuvaa riitelyä ja/tai valtataistelua.
Pidän itseäni kilttinä miehenä ja minusta on alkanut tuntua, että kiltin mahdollisuus perustaa naisen kanssa pitkä parisuhde on pieni. Jostain syystä vaikuttaa siltä, että nainen sittenkin kaipaa suhteeseen isähahmon, joka lyö nyrkkiä pöytään ja rajoittaa naista henkisesti ja ehkä fyysisestikin. Vastavuoroisuus, kunnioittaminen ja todellinen tasa-arvo ovat puheissa ja teksteissä kulkevia ihanteita, joita nainen ei kuitenkaan käytännössä halua.
Tasa-arvoinen ja kunnioittava ihmissuhde vaatii molemmilta henkistä ryhdikkyyttä. Siinä molempien on seistävä omillaan syyttelemättä ja omat rajansa etsien. Haluaako nainen tätä, ihan oikeasti?
Kirjoita uusi kommentti