
Tuija Aalto seuraa digimediaa työkseen ja huvikseen.
Kuluneelta viikolta on syytä kirjata useita mielenkiintoisia palveluja mediatalojen saiteilta.
Taloussanomat avasi Uutismoottorin. Ensimmäisissä kommenteissa käyttäjät ovat moittineet Amppareiden valikoimaa kapeampaa uutislähdekirjoa. Taloussanomat.fi tarjoaa myös räätälöityä yritysseurantaa: lukija voi räätälöidä itselleen listan kiinnostavista yrityksistä, joita koskevat uutiset toimitetaan lukijoille RSS-otsikkosyötteenä tai internetsivulle. Palveluun kuuluva ennustepalvelu kerää yhteen pörssiyrityksistä tehtyjä tulosennusteita. Kuuntelusivulta voi poimia talousuutisten podcast-osoitteen.
HS.fi:n Julkkismittari laskee, kuinka monta kertaa julkisuuden henkilö saa kuvallisen maininnan seuratuissa lehdissä päivän, viikon ja viimeksi kuluneen kuukauden aikana. Palvelun tueksi on kehitetty Julkkiskone, jossa voi testata, ketä julkkista itse muistuttaa. Toteutuksessa piste i:n päälle olisi ollut koodinpätkä, josta testituloksen voisi poimia omaan blogiinsa viraali-ikkunaksi.
Apu haluaa lukijoidensa osallistuvan lehden tekoon Apureportterit - nimisessä kansalaisjournalistisessa palvelussa. Ensimmäisten joukossa Nimimerkki ile raportoi havaintojaan Saimaan vedenkorkeuden vaihtelusta omalta mökkirannaltaan jutussa Vuoksi vuotaa ja Apureportteri Ilkka Ranta-aho pohtii, mitä tapahtuu tv-ohjelmien katsojamäärille, kun kanavat lisääntyvät (Kun kukaan ei katso) . Painettuun lehteen päätyneistä jutuista saatetaan maksaa jopa 1000€ juttupalkkio ja verkossa esille nostetuista jutuista luvataan 20-200€ palkkioita. Esikuvana on ollut helmikuussa seitsemän vuotta täyttänyt eteläkorealainen verkkolehti OhmyNews.
Kommentit
Turhuuksien roviolla
En erityisemmin ilahtunut Helsingin Sanomien uudesta Julkkismittarista. Tämä inhottava siirtymä iltapäivälehtien suuntaan tuskin tuo HS:lle uusia lukijoita, mutta vie siltä paljon arvovaltaa ja karkottaa vanhat lukijat.Julkkisjuoruilua saa riittävän annostuksen jo muutenkin, HS:n ei tarvitse tuottaa enempää tätä ala-arvoista aineistoa sivistyneen kansanosan mielenharmiksi. Itseään päivälehtenä pitävä ja julkista luottausta nauttiva sanomala on vajonnut tietämättään likakaivojournalismin pohjamutiin. Tämän voi todeta ihan jokainen itse. Kyseinen pelkästään internetissä julkaistavan HS julkkismittarin aines koostuu 70% nk. tavallisista kansalaisista joita roskaviihdekoneisto Idolseineen, Big Brothereineen ja maajusseineen tuottaa rehuksi. Suuren yleisön järjellä katsottuna ihminen joka on kerran päässyt käymään jossain MTV3:n viihdeohjelmassa ei ole minkään maininnan arvoinen. Korkeintaan helppoheikki höpöhöpö- lehdille ja niiden pikkusieluisille toimittajille joilta puuttuu ihmissuhdetaidot sekä kyky toteuttaa oikeaa ja syvääluotaavaa arvojournalismia oikeista ja merkittävistä henkilöistä. Sanokaa minun sanoneen tämä.
Kirjoita uusi kommentti