Vanhaa tuttua ularadiota uhkaa se, että älypuhelimet, iPodit ja muut vermeet ovat coolimpia kuin radio, sanoi YLEn Heikki Hilamaa eilen Musiikkimedian uusjako - seminaarissa. Petter Byholm Bassomediasta vahvisti, että lähtiessään kotoa 18-vuotias ei osta analogista radiovastaanotinta. Ostaako hän sen sijaan nokialaisluurin nettiradiosovelluksineen, huhutun vuokrattavaa musiikkia sisältävän iPodin vaiko jotakin ihan muuta?
Suomalaiset kanavat eivät juhli Nokian softassa, mutta omia saa onneksi lisättyä, tuumasi Tero Lehto arvioidessaan Nokian nettiradion joulukuussa. Makela.info listaa kotimaiset nettiradiot.
Kommentit
"Kuunteleksä radioo?"
kysyi Gorba Pa:lta tässä jonain viikonloppuna.
"Ei kun tää on iPod", vastasi PA. (joka siis kuunteli radiolähetystä laitteelta, joka ei ollut radio, ainakaan varsinaisesti).
Neljästä pojastani kaksi on muuttanut kotoa. Kumpikaan ei ole ostanut radiota. Eikä televisiota. Tuskin ostavat seuraavatkaan. Toisaalta niillä on siihen kyllä aika vankka sukuperimä: tähän huusholliin ei ole liki kolmenkymmenen yhteisen vuoden aikana ostettu yhtään radiota (yksi kasettimankkaradio saatiin anopilta joululahjaksi jouluna 1979) tai televisiota (jouluna 1984 tuli appivanhemmilta joululahjaksi Sony trinitron, 2000-luvun alussa siskolta käytetty Salora, ja viime vuonna sisko palkitsi Spögejä sähköhommista lahjoittamalla toisen käytetyn tv:n.)
Silti kyllä uskon, että kysymys on yleisemmästä asiasta, ei pelkästään mun muksujen käyttäytymisestä. Mihin ihmeeseen ne nuoret erillisiä radioita ja televisioita tarvitsisivat, kun on tietokoneet, kännykät ja mp3-soittimet?
Cooliuden kaipuu
YLE:n ykkösaamupodcastia kuuntelin, tosiaan.
Tuo on hyvä pointti, että radio ei vain tunnu coolilta, vaikka vaihtoehtoinen tapa sisällön kuuntelemiseen ei välttämättä edes oikeasti sen parempi olisikaan. Tämänkaltaista kokemuksen merkitystä ei kannata väheksyä. YLEn radiokanavia kuuntelin aikoinaan, kun tuntui jollain tapaa siistiltä tehdä se verkossa. Nykyään se kai onnistuisi taas, mutta en ole tullut kokeilleeksi, kun kokemukset Elävästä arkistosta ovat niin huonot. Eipä enää ole toisaalta Ainoa/Q:takaan.
(Hmm.. kokeilinpa ja toimiihan tuo. Pitää testata tarkemmin.)
Onko tuo video nyt sitten varsinaisesti viraali on kai semantiikkaa. Siinä kun ei minusta ole mitään, mikä houkuttaisi jakamaan sitä eteenpäin. Enemmänkin se on vain YouTubeen ladattu mainosleike.
Sunäitis ja PA, kiitos
Sunäitis ja PA, kiitos kommenteistanne. Itse asiassa kun ympärilleni katson, joudun nolona tunnustamaan että eipä ole meikäläiselläkään kotona varsinaista ularadiovastaanotinta (ellei nyt kännykässä olevaa analogista radiovastaanotinta tässä lasketa). Vanha valkoinen kelloradio oli niin rumaksi kellastunut että heitin sen pois enkä ole tullut uutta hankkineeksi. :/ iPodista minä radio-ohjelmani kuuntelen, ja lisäksi kaikki sellaiset podcastit, joita ei koskaan missään radiossa ole lähetettykään.
PA, joo otsikko olisi parempi ilman viraali- etuliitettä. Markkinoi mitä markkinoi. YouTuben upotus-ominaisuudet ja käyttäjävolyymin vilkkaus vain antavat vihiä siitä, että Nokia hakee jotakin enemmän kuin mitä se saavuttaisi julkaisemalla videon omassa verkkopalvelussaan.
Radio pihisee vielä
Kyllä, vaikka katson kuuluvani tähän "tuhoajaryhmään", jonka takia koko maailma räjähtää, kun ei saa kuultua hätäapuja radiokanavilta, niin olen sitten kait erillainen tuhoaja. Nytkin soi taustalla Radio Helsinki.
Kirjoita uusi kommentti