Paikallispoliitikko bloggasi sivupersoonalla Pohjanmaalla

Poliittinen blogikohu Pohjanmaalta nostaa esiin kysymyksen rinnakkaisten identiteettien käytöstä verkossa. Se on ihan laillista ja kai yleistäkin - mutta onko se sittenkään poliitikolle sopivaa?

Keskustan ruotsinkielisten puheenjohtajalle Peter Albäckille ei riittänyt bloggaaminen omalla nimellään - ilmeisesti hän jatkoi keskustelua omassa blogissaan paitsi anonyyminä kommentoijana, myös Mirakelmannen -rinnakkais-identiteetillä.

Albäckin blogi on ollut pohjanmaalaisessa paikallispolitiikassa niin tunnettu vitsi, että mies kelpasi aiheeksi Vasabladetin aprillipilaan: Albäckistä leivottiin ulkoministeriä Kanervan tilalle, koska tämä olisi turvallinen valinta, sillä kukaan hänen blogiaan lukenut ei olisi antanut miehelle kännykkänumeroaan.

Albäckin blogin kovaa tekstiä, joka kohdistui erityisesti RKP:n poliitikoihin, ja roisia kielenkäyttöä katsottiin omassa puolueessa läpi sormien, mutta tekaistulla blogihenkilöllisyydellä politikointi ylitti rajan. Mirakelmannen - hahmo oli olevinaan vaasassa asuva lakitieteen opiskelija. Albäck myönsi tiedotusvälineille tänään, että "ihmemiehen" blogi oli sekin hänen omaa tuotantoaan.

Paikallispoliitikon kuvio paljastui, kun tarkkasilmäinen kanssabloggaaja "pyspappan" osoitti, että kaksi muka eri blogihenkilöllisyyttä oli julkaissut kirjoituksensa samasta IP-osoitteesta. IP-osoite yksilöi tietokoneen melko suurella varmuudella.

Albäckin mukaan kohu on salaliitto häntä vastaan.

Tapauksesta tekee kiinnostavan se, että rinnakkaisen identiteetin turvin toimiminen ei ole missään laissa kiellettyä. Se, onko yhteiskunnallisena vaikuttajana korkeassa asemassa toimivan henkilön sopivaa käyttää tällaista keinoa ajatustensa edistämiseen ja medianäkyvyyden hankkimiseen, on kokonaan toinen kysymys, ja perin ajankohtainen sellainen näin kunnallisvaalien alla.

Bloggen.fi: http://www.bloggen.fi/riksdagskandidater, http://www.bloggen.fi/mirakelmannen

Lähteet: Vasabladet: Känd centerpolitiker medger skuggblogg, Partikolleger kräver förklaring av Albäck, YLE Österbotten: Ahlbäck kommenterade skenbloggare, Radio Vega Österbotten, YLE Areena audio

Keskiarvo: 5 (1 ääni)

Kommentit

Paikallispoliitikon nimimerkit

Poliittiseen elämään nimimerkkien käyttö on aina kuulunut. U. K. Kekkonen "bloggasi" painetulla paperilla ainakin nimimerkeillä Esaijas Kohennuskeppi, Homo Ludens, K.Y. Laaksonen, Känä, Laaksonen, Lautamies, Liimatainen, Mies Suomalainen, Olli Tampio, Pekka Peitsi, Seppo Järvinen, U.K. ja Veljenpoika.

Tuskinpa siinä mitään paheksuttavaa on. Esimerkiksi Suomen Kuvalehden Liimataisena sama mies kommentoi hallituspeliä yksityiskohtaisesti ja valmistautui sen mukaisesti myös tekemään "yllätysratkaisuja".

En minäkään nimimerkin

En minäkään nimimerkin käyttöä paheksumaan osaa ryhtyä, mutta se että ei osaa verkostoitua ja olla ihmisten kanssa sillä lailla kontaktissa että saisi kommentteja muutenkin, ilman itse tehtailematta keinotekoista keskustelua... olenko naiivi tai epälooginen kun kuitenkin ajattelen, että on "epäaitoa" katalysoida keskustelua esiintyen samassa ketjussa itse useilla identiteeteillä. Tiedän, että jotkut tekevät niin ihan huvikseen ja/tai nostaakseen kyseisen keskustelun huomioarvoa. Ja mikäs, jos lopputulema on viihdyttävää, niin kaikki voittavat.

Muuten, tuon pohjanmaalaisen ruotsinkielisen blogosfäärin elokuinen kuohahtelu on poikinut uuden ad hoc - yhteisön: Albäck tapasi tiemmä blogissaan nimitellä joitakin kanssabloggaajiaan Sopranos-perheen jäseniksi. Nimittelyn ei ollut tarkoitus mairitella. Nyt nuo nimetyt Sopraanot ja muutamat asiasta muuten vaan huvittuneet ovat pitäneet blogimiitin ja perustaneet kerhon (Vasabladet 17.8.: Bloggmaffian möttes).

Kierkegaard

Ja eikös tuo Sören Kierkegaardkin (en osaa koneeltani vaadittavaa kirjainta) kirjoitellut lukuisilla salanimillä ja kirjoittaen vielä omia aikaisempia kirjoituksiaan vastaan.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö näkyy ainoastaan sinulle ja ylläpidolle
  • Allowed HTML tags: <img> <a> <style> <div> <br> <p> <caption> <span>
  • Automaattinen rivin/kappaleen katkaisu.

Lisätietoa sisällön esitysmuodosta

CAPTCHA
Pahoittelen ylimääräistä vaivaa. Tällä on tarkoitus estää spämmirobottien kommenttien lisääminen.
Syndicate content Syndicate content