Pakkobloggaus ei palkitse

Jos blogien käyttö kurssilla on vain ylimääräinen "harraste", eikä niitä oteta opetukseen ja harjoitusryhmiin riittävän hyvin mukaan, on ihan totta, ettei kirjoitusmotivaation synnyttäminen ole kovinkaan helppoa.

Sen lisäksi, että blogeja saadaan elävämmiksi Tuijan esittämilläkin tavoilla, voisi jollain kurssilla olla hyvä kokeilla niinsanottua yhteisöblogia kurssilaisten henkilökohtaisten blogien sijaan. Tässä koko kurssille perustettaisiin vain yksi yhteinen blogi, johon kaikille osallistujille annettaisiin käyttäjätunnukset. Tämä voisi nähdäkseni rohkaista osallistujia lukemaan enemmän muiden kirjoituksia, ja kommentoimaankin niitä. Lisäksi kun kurssin harkkaryhmissä keskusteltaisiin blogikirjoituksista, voisi siitä olla myös motivaattoriksi kirjoittamiseen ja kommentointiin.

Kaikki nämä vaativat tietysti kurssilta aikaa, ja hyvällä kurssin organisoinnilla tämä voisi olla kokeilemisen arvoinen idea / onnistua.

Vaihdoin selainta, jospa tätä kautta onnistuisi kommentointi, kun toisella selaimella ilmoitti, että tartuin spämmiseulaan!

Kirjoitin samasta aiheesta kommentin Mika Alavaikon Diakblogeja käsitelleeseen artikkeliin (keväällä 2010 HAAGA-HELIAn julkaisusarjassa julkaistussa kirjassa HANKEKIRJOITTAMINEN, välineitä hankekirjoittamiseen ja opinnäytetyöhön). Samoilla linjoilla ollaan. Pelkkä tekstin julkaiseminen blogialustalla ei riitä. Blogille on minun kokemukseni mukaan erityistä nimenomaan vuorovaikutteisuus, joka ei synny tyhjästä, vaan siihen pitää oikeasti panostaa. Laitan spostilla kommenttini sinulle, Tuija.

Erityiskiitos Helille!
Linkkasin heti Sarahin blogin tiedoksi ruotsalaiselle yhteistyötahollemme MKFC:lle, joka kouluttaa monikulttuurisia ryhmiä online. Vinkkasin myös omille opiskelijoilleni, että tuollainen ilmainen koulutus on tarjolla ja soveltuu "ahotettavaksi" (ahot=aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen) opettajaopintoihin.

Olen tammikuusta asti ollut mukana vetämässä International Vocational Teacher Education -ryhmää, joka opiskelee puhtaassa verkkototeutuksessa. Kokemukseni ovat samansuuntaisia kuin Helillä: virallisella Opit-alustalla ei tapahdu mitään, kaikki opiskelija-aktiivisuus ilmineeraantuu kurssin yhteisessä blogissa (ja viikottaisissa ACP-kohtaamisissa). Kolme opiskelijaa on lisäksi perustanut omat blogit, lähinnä opetusharjoittelun dokumentointiin, ja lopuillakin se on edessä syksyn mittaan.

Olen vuosia yrittänyt ottaa blogeja opetuskäyttöön, laihoin tuloksin. IVTEssä blogi ensimmäistä kertaa toimii!! Uskon, että yksi syy tämänkertaiselle onnistumiselle on siinä, etten ole yksikseni ylläpitämässä ohjausläsnäoloa, vaan Ihanaisen Pekka on ohjaajakumppaninani. Minusta verkkoläsnäolo on ohjaajalle sen verran vaativaa puuhaa, että on hyvä tehdä työtä kaverin kera. Eikä siitäkään ole haittaa, että molemmilla vetäjillä on aiempaa kokemusta informaalista blogielämästä.

Niin ja Matiakselle sanoisin, että raadollista kyllä, kategorioista on ohjaajan kannalta hyötyä silloin, kun blogaaminen on osa arvioitavia opintoja. Esim. ryhmäblogista on kategorioiden avulla helppo suodattaa kunkin opiskelijan tiettyyn teemaan liittyvä aktiivisuus, kun on aika arvioida kirjoittelua osana kurssia.

olen joka tapauksessa sitä mieltä, että tämänkaltaiseen ja moneen muuhunkin kurssiin kannattaa blogimuotoinen tai muu vuorovaikutteinen reflektointi sisällyttää.

Juu, en minä blogimuotoista reflektointi vastaan ole, kunhan totean, ettei "pakkoblogien" lentoonlähtö usein ole mikään selviö. Silti kannattaa aina yrittää! (vastasin meiliin)

t. Sä

SÄ, kategoriasta voi olla apua arvostelussa, ei siinä mitään. Pointtini oli, että kategoriat eivät minusta sittenkään tee blogista blogia, toisin kuin artikkelissa vihjattiin.

Olisi jo aikakin ja yliopistot siirtyvät nykypäivään. Blogin markkinointia olisi myös hyvä opettaa, koska vaikka sisältö on kunkku niin ilman markkinointia kukaan ei kuule siitä.

Todella hyviä pointteja joita toivon, että tuodaan julki. Asiantuntevuudesta, kun ei ole hyötyä, jos sitä ei pääse näyttämään kenellekkään.

Kyse on monesti rohkeudesta ja halusta tehdä muutakin työtä, kuin pelkkää sisällöntuotantoa. Riittääkö tiedotusopin opiskelijoilla ja tulevaisuudessa työntekijöillä motivaatio tähän? On sääli jos ei. Tämä tarkkoittaa, että blogikenttää hallitsee tällöin markkinoijat, joilla sisältö ei välttämättä ole yhtähyvää.

Mielenkiintoista:) Kerronpa kuinka minä löysin blogisi. Naamakirjassa immeiset ovat alkaneet etsiä juutuubasta ensimmäistä omanimihaulla tulevaa kappaletta ja julkaista sen seinällään. Minun nimelläni oli enemmän filminpätkiä ja sattuipa silmiini sinun haatattelusi liittyen kai kirjaan Nettielämää, jota kiinnostuin kuuntelemaan.

Vaikea kuvitella tavallista ihmistä pakkobloggaamassa, mutta että media-alan opiskelijat kokevat sen vieraaksi, outoa. Ehkä se on kuitenkin enemmän oman harrastuneisuuden jatke? Pitää olla halu jakaa kiinnostuksensa toisten kanssa? Tai halu pitää päiväkirjaa riippumatta kiinnostaako se muita?

Itselle bloggaaminen on nimenomaan hauska harrastus, jota ei voi pakolla tehdä. Voisin kuvitella sen olevan todella rasittavaa jonain opintoihin liittyvänä - tuottaa pakolla jotain kaiken kansan katsottavaksi, hui:) Mutta voiko media-alalle lähtevä ajatella niin, eikös siellä joudu pakollakin tekemän julkaistavia asioita vai saako aina valita kiinnostuksen mukaan?

Blogeja on ihan älyttömästi, en ole koskaan käynyt läpi mitä kaikkea ja riittääkö kaikille kiinnostuneita lukijoita. Omassani kävi välillä jo niin kova kuhina, että jouduin lopettamaan henkilökohtaisen kommenttien kommentoinnin. Kun pitää blogia vaikka vaan omaksi ilokseen siinä muodostuu jonkinlainen samoista kiinnostuneiden yhteisö, jossa käydään toistensa blogeissa ja samalla vastuu omasta sisällöstä - ei halua laittaa mitä vaan mitä voisi henk.koht. päiväkirjaan laittaa.

Julkaisutahti selvästi vaikuttaa - pidin oikein pitkän kesäloman ja huomaan, että sen jälkeen eivät kaikki ole ainakaan vielä palailleet kommenttilaatikolle:)

Olen tällainen sosiaalinen erakko, jolle nettimaaima sopii hyvin. Se vie paljon aikaa ja luulen nuorilla olevan paljon kilpailevia toimintoja, ehkä nuorempana sitä sanottavaakin vaan on vähemmän?