Paneeli avasi Musiikki & Median



Paneeli avasi Musiikki&Median, originally uploaded by tuija.

Wemppa Koivumäki EMI Music Finlandilta kertoi, että digitaalisuus ei ole vähentänyt suomalaista levymyyntiä läheskään niin paljon kuin Saksassa tai briteissä. Suomessa levymyynti putoaa muutaman prosenttiyksikön vuosivauhtia, muualla jopa 40-50%. Koivumäen mukaan Jupiter -tutkimuslaitos on korjannut ennustettaan niin, että se arvioi cd-levyjen edustavan 60% musiikin myynnistä vielä 2012.

Iso muutos musiikin ystävän arjessa on, että musiikin hankkimista ei tarvitse suunnitella: 3G:n ansiosta biisin voi ladata hetken mielijohteesta. MySpacessa fani voi jutella artistin kanssa samaan tapaan kuin keikan jälkeen. Juha Kyyrö Fullsteam Agencystä kertoi, että useiden bändien MySpace-sivu on jo suositumpi kuin yhtyeen omat sivut, juuri siksi että musiikkia pääsee heti kuuntelemaan.

YLEn Pekka Laine luotasi radion roolia suomalaisen musiikin esille tuomisessa toteamalla, että enää kukaan ei voi väittää, että yksi kanava olisi portinvartija, jota ilman uusi musiikki ei pääsisi julkisuuteen.

Musiikki & Media -tapahtuman avajaispaneelia puheenjohtanut Juhani Merimaa siteerasi tutkimustietoa, jonka mukaan nettifanit käyvät muita ahkerammin livekeikoilla. Keikkojen, oheistuotteiden ja tekijänoikeustulojen osuus kasvaa tulevaisuudessa, Musex-pomo Pauliina Ahokin vakuutti.

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö näkyy ainoastaan sinulle ja ylläpidolle
  • Allowed HTML tags: <img> <a> <style> <div> <br> <p> <caption> <span>
  • Automaattinen rivin/kappaleen katkaisu.

Lisätietoa sisällön esitysmuodosta

CAPTCHA
Pahoittelen ylimääräistä vaivaa. Tällä on tarkoitus estää spämmirobottien kommenttien lisääminen.
Syndicate content Syndicate content