Pujottelua, snoukkaa, nuorallakävelyä, joogaa - Wii Fit viettelee kotikuntoiluun

Slalom

Nintendon peliuutuus Wii Fit ei tarjoa vauhtia ja vaarallisia tilanteita toimintapeleihin tottuneille. Vannoutuneelle raittiin ilman ystävälle siitä ei ole lenkin korvikkeeksi eikä joukkuepelien ystävälle futistreenien vaihtariksi. Sen sijaan se toimii ystävällisenä ryhdin parantajana ja miksei vaikka painonpudotuksen kirittäjänäkin. Ihanteellinen se on henkilölle, jonka on vaikea raahata ahterinsa säännöllisille viikkotunneille, mutta joka periaatteessa haluaisi liikkua nykyistä enemmän. Wii Fitin omistajalle periaatteesta on pienempi askel käytäntöön.

28.05.2008

Olen treenannut Wii Fitillä neljässä päivässä useita tunteja. Omia harjoitusminuutteja on kertynyt parin tunnin edestä, minkä lisäksi olen kannustanut puolisoa, isää ja äitiä mm. slalomissa, nuorallakävelyssä, jalkapallojen pukkaamisessa ja biljardipallojen pussituksessa keikuteltavan päydän rei-istä.

Wii Fitin käyttöliittymänä toimii langaton tasapainolauta, joka on sekä vaaka että yllättävän tarkka peliohjain. Pelissä on noin 40 eri harjoitusta aerobisista harjoitteista lihaskuntoon ja tasapainoharjoituksista joogaan. Aluksi valittavana on kustakin vain muutama ja lisää tienataan treenaamalla. Ensimmäinen lumilautakokeilu ei rohkaissut kokeilemaan lajia luonnossa.

Harjoitukset perustuvat painonsiirtoon niin, että laudalla seistään tai siihen tukeudutaan yhdellä tai kahdella raajalla.

Kuntoilupelissä muiden kanssapelaajien avatareilla eli Mii-hahmoilla on suuri merkitys. Kuten Wii Sportsissa, muiden Miit näkyvät ruudussa tuoden tunteen, että perhe ja ystävät kannustavat silloinkin, kun olen yksin kotona laudalla. Kun teimme isälleni Miin ja hän pääsi alkuun treeneissään, ohjelma tiedusteli häneltä kesken kaiken mielipidettä minun kehittymisestäni: "Onko sinun mielestäsi N:n ryhti parantunut viime päivinä?" Kyllä - vaihtoehdon ruksattua hän sai vielä kehotuksen: "Muistathan kertoa sen myös hänelle itselleen!"

Wii Fit - treenisalin henkilökuntaan kuuluu animoidun tasapainolautahahmon lisäksi oma valmentaja, josta voi katsoa mallia samoin kuin ohjaajasta aerobic-tunnilla. Hahmo saa uskottavuutta siitä, että se osaa heti kommentoida huteraa tai hyvää suoritusta. Tasapainolauta rekisteröi jalan tutinat ja pelaajan heilumiset ja piirtää selkeää grafiikkaa toteutuvasta tilanteesta verrattuna ihannetasapainotilaan. Omassa olohuoneessaan hikoilevaa jooganoviisia lämmittää valmentajan innostunut kehaisu: "Excellent posture!". Onnistuneesta suorituksesta tulee kahden verroin hyvä mieli, kun siitä saa heti palautteen.

tasapainopalaute

TV-shopista hankittu sinänsä ehkä pätevä kotikuntosali kalpenee vertailussa Nintendon terhakalle paketille juuri motivoimisessa. Pelillisyys koukuttaa: kun suorituksista jää jälki harjoituspäiväkirjaan, voi kilvoitella itsensä kanssa päivästä toiseen. Parhaassa tapauksessa useampi perheenjäsen koukuttuu, jolloin toiselle voi aina käydä jättämässä haastetta ylittämällä tämän edelliset ennätykset. Wii Fitin tasapainoharjoitukset ovat mukavia pikku pelejä sinällänäkin, pujottelu tai nuoralla kävely yllättävänkin uppouttavia. Yhden pelatessa muut viihtyvät ympärillä kannustaen ja itsekin mukana huojuen. Lapset, jotka ovat liian pieniä itse kokeilemaan, viihtyvät seuraten peliä kuin piirrettyjä.

Sepi nuorallakävijä

Olennaisinta Wii Fitissä kuitenkin on kunto-ohjaus. Peliä voi toki kokeilla ja satunnaisia vieraita viihdyttää valmiilla hahmoilla, mutta palkitsevinta on luoda pysyvä Mii, jolla joka päivä pelaa. Uuta Miitä rekisteröitäessä kysytään ikä ja pituus ja tehdään tasapainotesti ja punnitus. Mikäli painoindeksi ei ole suositellut 22, peli ehdottaa sen parannusta itse valitulla tavoitteella itse valitussa aikajaksossa. Mittaukset voi jatkossa ohittaa ja mennä suoraan treenaamaan.

Katso myös

Keskiarvo: 5 (1 ääni)

Kommentit

Jukupliut !

Aika hurjaa toi saksalaisten wiiffaus !

Olinkin jo odotellut Wii-fit postauksia, Kriisi (pirskele on ottanut hatkat blogilistalta !) puhui siitä vähän mutta tämä täydensi kuvaa oivasti. Kyllä tekisi mieli ; ainoa varjopuoli että vastustan vereen ja henkeen pelikonsoleja kotona... kun miehet eivät moisesta ole toistaiseksi edes haaveilleet olisi aika pöljää jos minâ itse ujuttaisin sen käärmeen meille. *turhautuneisuutta*

Pitää varmaan ujuttautua jonkun tutun luo kunhan mimmit hankkivat sen...

Kyllä GoogleReaderissä Kriisi

Kyllä GoogleReaderissä Kriisi päivittyy edelleen hienosti. ;-) Itse pysyn blogilistalla ja käyn siellä välillä kurkkaamassa, mutta GR monipuolisempana vaihtui pääkäyttöön.

Meillä on vielä reilun kuukauden jälkeen tuo Fit pysynyt käytössä, välillä tulee väkisinkin taukoja, mutta punnituksia tehdään ja minuutteja kerätään. Saapa nähdä tuleeko esim seuraavaan Tiger Woodsiin Fit-tuki - mailan asennon lisäksi lyönnissa vaikuttaisi oikea painonsiirto yms. Sitä lähemmäs oikeaa golfia olisi vaikea päästä. Tai tietysti ampumapeleissä voisi ohjata käsillä Wiimotea ja laudalla seisten esim hahmon väistöliikkeitä, hyppyjä jne.

Juuh readerissa ollaan

Rss on muutenkin nykypäivää (sanoo hän, joka vinkui vielä pari kuukautta sitten vihaavansa rss-readereita).

Suosittelen kyllä tota Wii Fitiä todella. Jotkut ovat pohtineet, että tuleeko siitä kallis pyykkiteline samaan tapaan kuin kuntopyörästä. Obviously Wii-Fit laudalle ei voi ripustaa pyykkejä (eh eh) mutta kyllä sillä on rajusti puolellaan toi etu, että hommassa on joku mielenkiintoa ylläpitävä pointti. Kolikoiden kertyessä on myös se sellainen virtuaalinen "kurinpitäjä", lautahan huomauttelee esim. painon noususta.

En usko, että Wii-Fitillä pudotetaan kymmeniä kiloja tms. mutta se pitää lihakset kunnossa ja selän vetreänä. Paljon ahterillaan ties missä asennoissa kököttäville moinen on lähes elinehto.

Tietysti jos ei ole konsolia ollenkaan, niin kynnys ostokseen on suuri. Olisiko sellaisessa tilanteessa tyhmä ajatus, että voisi yrittää työpaikalla ylipuhua muut ahterillaan koko päivän kököttäjät kolehtiin, niin että työpaikalla olisi kollektiivi-Wii-Fit?

Maurelita Alppien yllä

Maurelita Alppien yllä surffailu oli kyl periaatteessa hienoa joo - olisihan se hieno jos tulis tuollaisia vaihtoehtoisia elämysreittejä Wii Fit-kanavalle lisäosina jakoon. Me puhuttiin muuten Perttu Hämäläisen kanssa kehollisista käyttöliittymistä syksyllä Sula Pinnassa. Pitäskin kuulostella kuinka Virtual Air Guitar -yhtiöllä menee.

Muuten miksi turhaan vihata konsoleja kategorisesti - kysehän on siitä, mitä niillä tekee ja Nintendon Wii Sport ja Fit on kyllä aika asiallista hyötyviihdettä. Kriisin idea työpaikan yhteis-wiistä on mahtava, tarvitaan aina yksi pelilisenssi kahdeksaa duunaria kohden. Tupakkapaikan korvikkeita onkin kaivattu. Timo, mä taas ottaisin mielellään jotain tanssillista ja vaikkapa taijia jatko-osiin!

WiiFit on mainio, olin

WiiFit on mainio, olin yllättynyt miten paljon kehon liikkeitä noin yksinkertaisella laitteella voidaankin tunnistaa. Vielä kun voisi slalomissa käyttää sauvoja wiimoten nuchakun välityksellä...

Tuon balanceboardin lisäksi muuutkin Wiin ohjaimet lähettävtä ihan tavallista bluetooth-signaalia, joten niista on mahdollista lukea dataa muihinkin laitteisiin. Erilaisia ohjelmointikirjastoja löytyy jo tukuttain, mutta kaikki löytämäni varsinaiset sovellukset ovat tuollaisia proof of concept -tyyppisiä demoja.

Vähän myöhään

Maininta Jeren slalom-kohtaan, että Pelit-lehden pikku-uutisessa oli maininta tuollaisen pelin tulosta. Rinteitä riittää koluttavaksi paljon ja jos kahdestaan laskettelee, niin sitten lautaa ei voi käyttää vaan sekä kallistelu että sauvominen tehdään kakeilla.

Ja Fitin kilpailijaa lautaa tukemaan on myös tulossa.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö näkyy ainoastaan sinulle ja ylläpidolle
  • Allowed HTML tags: <img> <a> <style> <div> <br> <p> <caption> <span>
  • Automaattinen rivin/kappaleen katkaisu.

Lisätietoa sisällön esitysmuodosta

CAPTCHA
Pahoittelen ylimääräistä vaivaa. Tällä on tarkoitus estää spämmirobottien kommenttien lisääminen.
Image CAPTCHA
Copy the characters (respecting upper/lower case) from the image.
Syndicate content Syndicate content