Onko pääsy internetiin ja pääsy kaikkeen mahdolliseen saatavilla olevaan tietoon perusoikeus, tai pitäisikö sen olla, pohditaan tuoreimmassa Sula Pinta -jaksossa, jossa käsitellään Iranin vaaleja seuranneita levottomuuksia, Kiinan internetsensuuria, julkisen palvelun yleisradiotoiminnan rahoitusta, raakadatan merkitystä suhteessa asiantuntevaan analyysiin, nopeasti liikkuvan tiedon luotettavuuden arvioimisen lisääntyvää tarvetta ja muita tulevaisuuden mediamarkkinan näkymiä.
Äänessä ovat Japanin Okinawalta Yoe ja allekirjoittanut. Nettielämää - kirjan toinen kirjoittaja Yoe piipahti Suomessa, joten pääsimme poseeraamaan vaihteeksi liveyhteiskuvassa skype-ruudunkaappauskoosteiden tekemisen sijaan.
Kommentit
Kuuntelin pitkästä aikaa Sula
Kuuntelin pitkästä aikaa Sula Pintaa. Kivan jakson olitte tehneet.
Semmoinen kommentti tohon nettiperusoikeuksien kelailuun, että jäätte mun mielestä hieman yksilökeskeisen ja edustuksellisen päätöksenteon maailmankuvan vangeiksi. Sen sijaan, että keskitytään analysoimaan kysymystä perusoikeudellisesta netistä/tiedosta yksilön ja yhteisön välisenä kysymyksenä, asiaa voi katsoa myös laajemmasta systeemisestä näkökulmasta. Painotetaanko siis yksittäisen ihmisen - ehkä ansiottomasti ja vastikkeettomasti - saamaa hyötyä vai katsotaanko asiaa yhteiskunnallisen joukkovoiman kehittämisenä?
Kollektiivisesta näkökulmasta voisi toivoa, että yhteiskunnalla on kyky ja oikeus monipuolisesti informoituun laadukkaaseen päätöksentekoon ja uudistumiseen. Teoriassa nettiosallistumistaitojen yleistyessä ja osallistumisen normin vahvistuessa, voi jopa olla että yhteiskunta kokonaisuutena hyötyy paremmasta päätöksenteosta ja tehostuneesta innovaatiotoiminnasta niin paljon, että yhteiskunnallisen joukkovoiman kehittäminen on kannattavaa mahdollisista vapaamatkustajistakin huolimatta (tämä ei toki vielä ratkaise taloudellista ja poliittista kysymystä kykyjen luomisen kustantamisesta, mutta se on eri kysymys).
Päätöksenteon kannalta tarvitaan ihmisiä jotka ovat kykeneviä tuomaan julki oman näkökulmansa osaksi päätöksentekoprosesseja ja kontekstualisoimaan havaitsemansa epäkohdat ja mahdollisuudet. Pienillä resursseilla toimivien yksittäisten kansalaisten kannalta tähän tarvitaan nettiyhteyksiä sekä esteetöntä pääsyä tietoon, julkisiin keskusteluihin ja päätöksentekoprosesseihin.
Maailmankuvansa vanki sitä
Maailmankuvansa vanki sitä varmaan on, auliisti myönnetään. Voisitkin tulla joku kerta vieraaksi Sula Pintaan niin hahmoteltaisi noita maalaamiasi suuntia.
Jotain saman suuntaista (ehkä?) sivuttiin aiemmin Tero Heiskasen kanssa yhteiskunnan avoimuudesta keskustellessamme.
Joo mieluusti. Kiitti
Joo mieluusti. Kiitti kutsusta.
Petri panin postia tulemaan!
Petri panin postia tulemaan!
Kommentoi