Suomalaisoppilaitokset virtuaalimaailmoissa - ensimmäiset oppimisympäristösaaret avattu Second lifeen

Suomen eOppimiskeskus haluaa kerätä Suomen Second Lifessa toimivat oppilaitokset yhteiselle alueelle EduFinland -saaristoon.

Joensuun Yliopisto, Helsingin yliopiston Kumpulan kampus ja Opetusteknologiakeskus ja tiedekirjasto Tritonia Vaasasta ovat lähteneet ensimmäisten joukossa tutkimaan virtuaalisia oppimisympäristöjä Second Lifessa. Åbo Akademin informaatiotutkimuksen laitoksella on ollut oma alue Second Life - virtuaalimaailmassa puolitoista vuotta. Tutkija Kim Holmberg Åbo Akademin informaatiotutkimuksen laitokselta on Suomen kenties paras Second Lifea oppimisympäristönä tunteva asiantuntija. Hän on kertonut kokemuksistaan virtuaalimaailmoihin keskittyvässä Sula Pinta -podcastissa pariinkin otteeseen.

Tuhat sanaa -podcastin haastattelussa Holmberg kommentoi Gartnerin väitettä, jonka mukaan suurin osa yrityksistä tulee seuraavien puolentoista vuoden aikana epäonnistumaan virtuaalimaailmahankkeissaan ja kertoo, mitä hän itse pitää tähän mennessä kokemansa perusteella erityisen arvokkaana virtuaaliläsnäolon etuna.

Kim Holberg luennoi Åbo Akademissa informaatiotutkimuksen laitoksella ja on kiinnostunut virtuaalisten oppimisympäristöjen lisäksi hyperlinkkianalyysistä ja kirjasto 2.0 - teemoista.

Keskiarvo: 4 (1 ääni)

Kommentit

Sometu 13.7?

Eikös jo pe 13.6?

Kiitos, aaro, korjasin, siis

Kiitos, aaro, korjasin, siis 13.6. tietenkin

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö näkyy ainoastaan sinulle ja ylläpidolle
  • Allowed HTML tags: <img> <a> <style> <div> <br> <p> <caption> <span>
  • Automaattinen rivin/kappaleen katkaisu.

Lisätietoa sisällön esitysmuodosta

CAPTCHA
Pahoittelen ylimääräistä vaivaa. Tällä on tarkoitus estää spämmirobottien kommenttien lisääminen.
Syndicate content Syndicate content