Suomi hullaantui naamakirjasta lokakuussa



google trends, originally uploaded by tuija.

Suomi puhuu nyt Facebookista. Oheinen graafi esittää Google - hakukoneen trendimittarilla, kuinka paljon internet-käyttäjät Suomessa ovat käyttäneet hakusanoja facebook, myspace, second life ja IRC-galleria tämän vuoden aikana.

Olen pitkin kesää ja syksyä kirjoitellut jonkin verran Facebookista, joten ei pitäisi olla yllätys, että Tuhat sanaa - blogissakin on ollut tavallista enemmän liikennettä: lokakuussa 9800 eri kävijää verrattuna aikaisempien kuukausien 5000-6000:een. Hurjaa silti huomata, että blogiin viime kuussa saapuneista 55%, 4489 sivuille saapumista, oli hakukoneen tänne heittämiä. Facebook - hakusanan lisäksi tuli tökkimisestä kiinnostuneita: fraaseilla "facebook poke" ja "poke facebook" tuli yhteensä prosentti kävijöistä. No, eivät joutuneet pettymään, olinhan aiheesta kirjoittanut.

Hieman askarruttaa, millaisia mahtavat olla Facebook soittoäänet, joita Google-tekstimainos sivustollani vieraileville tyrkyttää.

Kommentit

Aiheiksi tökkimisen tapakulttuuri ja lokalisointi & Jaikun aukea

Poke-etiketistä et ole tainnut silti kirjoittaa? Muita Facebookiin liittyviä aiheita: jenkkiläistyylisen sivuston heikko lokalisointi. Kouluasteet ei sovi suomalaisille ja presence-kentän pakollinen verbi ("Tuija is...") rassaa äidinkielellään itseään ilmaisevia. Olen miettinyt muutenkin kieliasiaa. Flickrissä käytän pääasiassa englantia, mutta Facebookissa ja Jaikussa suomea. Flickrissä tuttavapiirini onkin kansainvälisempi ja niin olen halunnutkin sen olevan, kun taas Jaikussa olen keskittynyt löytämään kiinnostavia suomalaiskontakteja ja -keskusteluja.

Jos haluat olla askeleen edellä niin spekuloi blogissasi sillä mitä tapahtuu, kun Jaiku avaa ovensa uusille jäsenille. Avaamisaikaa voi myös veikata. :) Aiheet saattavat sopai Sulapintaankin.

Kiitos hyvistä pointeista Suviko

Kiitos hyvistä pointeista Suviko - tökkimisen tapakulttuuri on itselläkin vähän hakusessa - siis onko ok poistaa tökkäsy jonkin ajan kuluttua ("remove poke"), entä mitä jos huvittaakin jäädä luuppiin - jatketaanko sitä tökkimistä puolin ja toisin ehkä useampikin kierros..? huh tätä digitaalista sosieteeta, pitäisi kirjoittaa Käytöksen kultainen kirja 2.0.

Se tulee olemaan tosi kiinnostavaa juu, mitä Jaikussa sitten uudelleenavaamisen jälkeen on mukana ja erityisesti, miten Jaiku näkyy ensimmäisissä Androidia käyttävissä puhelimissa.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö näkyy ainoastaan sinulle ja ylläpidolle
  • Allowed HTML tags: <img> <a> <style> <div> <br> <p> <caption> <span>
  • Automaattinen rivin/kappaleen katkaisu.

Lisätietoa sisällön esitysmuodosta

CAPTCHA
Pahoittelen ylimääräistä vaivaa. Tällä on tarkoitus estää spämmirobottien kommenttien lisääminen.
Image CAPTCHA
Copy the characters (respecting upper/lower case) from the image.
Syndicate content Syndicate content