You are here

Google

Ensi vaiheen Google+ asettaa ihmiset keskiöön

Googlen uusin sosiaalinen ominaisuus, Google+, paneee käyttäjänsä pohtimaan suhdetta kuhunkin kontaktiinsa. Toisin kuin Facebookissa, jossa kaikki ovat ensi sijassa kavereita samassa rajatussa yleisjulkisuudessa, Google+ perustuu piireihin. Piirien idea on, että tietyn elämänpiirin ihmiset niputetaan keskenään yhteen ja heidän kanssaan jaetaan erilaisia kokemuksia ja hetkiä verkossa kuin joidenkin toisten.

Ihmisten jakaminen ryhmiin on yllättävän vaikeaa. Olisiko tulevaisuudessa mahdollista ulkoistaa moinen analyysi kolmannelle osapuolelle? Katango yrittää.

Google+:ssa vuorovaikutustyökaluina ovat kuvien ja linkkien jakamisen lisäksi ryhmäviestintätyökalut Hangout ja Huddle.

Hangout on monen käyttäjän videosessio, joihin kutsutaan omia kontakteja ja jotka puolestaan voivat kutsua muita ihmisiä notkumaan. Google+:n demo kehuu, että Hangout tuo ensi kertaa sattumalta syntyvät kohtaamiset nettiin.

Huddle puolestaan on pienen käyttäjäryhmän keskinäinen verkkojuttelu.

Piirien tekemistä voi helpottaa, jos kääntää ajatukset pois Facebookin tilapäivityksestä ("tää käy kaikille") ja miettii, kenen kanssa haluaisi sattumalta roikkua videonäkymissä tai kenen kanssa pitää päästä hudlaamaan.

Jos kokeilet Google+:aa, löydät minut täältä (lyhytosoite: tuija.tv/gplus).

Google Voice tekee puhelinvastaajan viesteistä tekstiä

Google Voice osaa litteroida englanninkielistä puheääntä auttavasti tekstiksi sen verran, jotta kännykän käyttäjä voi vilkaista saamansa vastaajan viestin sisällön summittaisesti (katso video).

Ehkä Googlelta tulee seuraavaksi myös tekstiradio?

Jaikun statuksesta Googlen tuotesalkussa pienoinen skuuppi

Eilinen uutiseni Vierityspalkki-blogissa (Teemu Kurppa: Jaikua tehdään Googlessa 20% ajalla) noteerattiin Tietokoneessa ja Digitodayssa.

Teemu Kurppa joutui rauhoittelemaan tuohtuneimpia asiakkaita tuoreeltaan: "Korjataanpa nyt mahdollisia väärinkäsityksiä sen verran, että Jaiku jatkaa olemassaoloaan ja Jaikua portataan Google App Enginelle. Tämän porttaus mahdollistaa käyttäjämäärän kasvattamisen jatkossa, joten liittyminen ilman kutsua tulee olemaan mahdollista. Porttaus tehdään osittain päätoimisesti, mutta osittain teemme myös muuta, jotain uutta."

Tässä taltioimani Teemu Kurpan videohaastattelu ja täällä Erkan ja Darkismuksen Qik-näkymät samaan tilanteeseen.

Pages

Subscribe to RSS - Google Subscribe to Tuhat sanaa - All comments