
Nintendon peliuutuus Wii Fit ei tarjoa vauhtia ja vaarallisia tilanteita toimintapeleihin tottuneille. Vannoutuneelle raittiin ilman ystävälle siitä ei ole lenkin korvikkeeksi eikä joukkuepelien ystävälle futistreenien vaihtariksi. Sen sijaan se toimii ystävällisenä ryhdin parantajana ja miksei vaikka painonpudotuksen kirittäjänäkin. Ihanteellinen se on henkilölle, jonka on vaikea raahata ahterinsa säännöllisille viikkotunneille, mutta joka periaatteessa haluaisi liikkua nykyistä enemmän. Wii Fitin omistajalle periaatteesta on pienempi askel käytäntöön.

Olen treenannut Wii Fitillä neljässä päivässä useita tunteja. Omia harjoitusminuutteja on kertynyt parin tunnin edestä, minkä lisäksi olen kannustanut puolisoa, isää ja äitiä mm. slalomissa, nuorallakävelyssä, jalkapallojen pukkaamisessa ja biljardipallojen pussituksessa keikuteltavan päydän rei-istä.
Wii Fitin käyttöliittymänä toimii langaton tasapainolauta, joka on sekä vaaka että yllättävän tarkka peliohjain. Pelissä on noin 40 eri harjoitusta aerobisista harjoitteista lihaskuntoon ja tasapainoharjoituksista joogaan. Aluksi valittavana on kustakin vain muutama ja lisää tienataan treenaamalla. Ensimmäinen lumilautakokeilu ei rohkaissut kokeilemaan lajia luonnossa.
Harjoitukset perustuvat painonsiirtoon niin, että laudalla seistään tai siihen tukeudutaan yhdellä tai kahdella raajalla.
Kuntoilupelissä muiden kanssapelaajien avatareilla eli Mii-hahmoilla on suuri merkitys. Kuten Wii Sportsissa, muiden Miit näkyvät ruudussa tuoden tunteen, että perhe ja ystävät kannustavat silloinkin, kun olen yksin kotona laudalla. Kun teimme isälleni Miin ja hän pääsi alkuun treeneissään, ohjelma tiedusteli häneltä kesken kaiken mielipidettä minun kehittymisestäni: "Onko sinun mielestäsi N:n ryhti parantunut viime päivinä?" Kyllä - vaihtoehdon ruksattua hän sai vielä kehotuksen: "Muistathan kertoa sen myös hänelle itselleen!"
Wii Fit - treenisalin henkilökuntaan kuuluu animoidun tasapainolautahahmon lisäksi oma valmentaja, josta voi katsoa mallia samoin kuin ohjaajasta aerobic-tunnilla. Hahmo saa uskottavuutta siitä, että se osaa heti kommentoida huteraa tai hyvää suoritusta. Tasapainolauta rekisteröi jalan tutinat ja pelaajan heilumiset ja piirtää selkeää grafiikkaa toteutuvasta tilanteesta verrattuna ihannetasapainotilaan. Omassa olohuoneessaan hikoilevaa jooganoviisia lämmittää valmentajan innostunut kehaisu: "Excellent posture!". Onnistuneesta suorituksesta tulee kahden verroin hyvä mieli, kun siitä saa heti palautteen.

TV-shopista hankittu sinänsä ehkä pätevä kotikuntosali kalpenee vertailussa Nintendon terhakalle paketille juuri motivoimisessa. Pelillisyys koukuttaa: kun suorituksista jää jälki harjoituspäiväkirjaan, voi kilvoitella itsensä kanssa päivästä toiseen. Parhaassa tapauksessa useampi perheenjäsen koukuttuu, jolloin toiselle voi aina käydä jättämässä haastetta ylittämällä tämän edelliset ennätykset. Wii Fitin tasapainoharjoitukset ovat mukavia pikku pelejä sinällänäkin, pujottelu tai nuoralla kävely yllättävänkin uppouttavia. Yhden pelatessa muut viihtyvät ympärillä kannustaen ja itsekin mukana huojuen. Lapset, jotka ovat liian pieniä itse kokeilemaan, viihtyvät seuraten peliä kuin piirrettyjä.

Olennaisinta Wii Fitissä kuitenkin on kunto-ohjaus. Peliä voi toki kokeilla ja satunnaisia vieraita viihdyttää valmiilla hahmoilla, mutta palkitsevinta on luoda pysyvä Mii, jolla joka päivä pelaa. Uuta Miitä rekisteröitäessä kysytään ikä ja pituus ja tehdään tasapainotesti ja punnitus. Mikäli painoindeksi ei ole suositellut 22, peli ehdottaa sen parannusta itse valitulla tavoitteella itse valitussa aikajaksossa. Mittaukset voi jatkossa ohittaa ja mennä suoraan treenaamaan.
Katso myös
Kommentteja