
Tuija Aalto seuraa digimediaa työkseen ja huvikseen.
Kutsua saippualaatikkoon odotellessaan latailee triviaalivideoitaan tuttuun tuubiin hän. (Varoitus: oheisessä klipissä ei ole järjen häivääkään. Kuvattu tienvarren taukopaikalla sata kilometriä Soulista etelään).
Janne ja Outi saavat toisensa ja bloggaavat onnellisena elämänsä loppuun asti. Onnea blogosfäärin kuumentaneelle nuorelleparille! Tämä on joidenkin arvelujen mukaan mahdollisesti ensimmäinen suomalainen blogikosinta, joten asialla oli suorastaan uutisarvoa. Seuranhakuisuuttahan on kai blogeissa(kin) ollut ilmassa aina.
Henkilökohtainen blogi kutoo koko elämän yhteen silmukkaketjuun. Siinä sopii kronikoida elämän nousut ja laskut. Henkilökohtaisten juhlahetkien kaupallistaminen nettiportaaleiksi ei sen sijaan ole tainnut osoittautua kovin isoksi bisnekseksi.
Verkkotunnus www.kosinta.fi näyttäisi tätä kirjoittaessa olevan vielä vapaa. Kihlat.fi vie Kalevalakoru-sivulle. Syntyneet ja kastetut jo kirjataan; häät -näkyy olevan varattu, ja ero, keskustelupalsta hyljätyille, on ehditty näköjään jo lopettaakin.
Kuolema vie nettidokumenttiin, kotimainen vainajanmuistelusaitti Muistosivustot.net ei tätä kirjoittaessa aukea.
Puaah, kyllä oma blogi on sentään yksinkertainen viestin. Mutta sellaisen ulottuvuuden tässä omista asioista ilmoittamisen saralla näkisin mahdollisuutena, että olisi tuollaisia yhteisiä osoitteita, jotka voisivat toimia ikäänkuin kansallisena metatietokantana, jossa voisi käydä linkittämässä omaan blogiinsa. Että nyt täällä on tämmöistä ilmassa, seuratkaa linkkiä. Miten se kaupallistettaisi, onkin ihan toinen juttu.
Ei, kyllä tulevaisuus on triviaalivideon. Katsokaa nyt, Leenalla on duha. (Niin on muuten täälläkin, niisk!).
Kommentteja
1 päivä 11 tuntia sitten
1 päivä 13 tuntia sitten
1 päivä 14 tuntia sitten
1 päivä 15 tuntia sitten
1 päivä 18 tuntia sitten
2 päivää 2 tuntia sitten
2 päivää 15 tuntia sitten
2 päivää 15 tuntia sitten
2 päivää 16 tuntia sitten
2 päivää 18 tuntia sitten