Tuhat sanaa

Tämän keväinen keskustelu mikrobloggaamisesta Twitterin ja Jaikun kaltaisilla välineillä tiivistyy ydinkysymykseen "kenen kanssa haluan vaihtaa nopeita lyhyitä tilannetiedotuksia siitä missä olen ja mitä teen"?

Jaikua ja Twitteriä markkinoidaan matalan julkaisukynnyksen vertaisviestinnän välineenä. Entä, jos niitä soveltaisikin uutisvälineiksi?

Janne Jalkanen ruotii erinomaisesti sitä, mikä Jaikun käyttäjäkokemuksessa mättää: Jaikun käyttäjäyhteisöä ovat bloggaajat ja muut äärimmäisen verkkolukutaitoiset aikaiset omaksujat. Tämä jengi lukee ja kommentoi toistensa blogeja ja tapaa alan tapahtumissa.

Ne, joille tavallisena arkena välittäisi tiedottaa, missä menee, mitä tekee ja kenen kanssa ja onko olut hyvää, eivät ole samalla alalla töissä eikä heitä ole mitään mieltä käännyttää käyttämään jotakin uutta mikrobloggaushärpätintä vain siksi että sitä olisi itsestä kätevä käyttää. Jannen jaikuille ei siis ole lukijakuntaa siinä mielessä kuin sen käyttö nyt on konseptoitu "rikkaaksi mobiiliksi läsnäoloksi ystäväpiirissä".

Vaan entä jos lähtisikin tutkimaan mikrobloggauksen ja mesettämisen käyttöä journalistin työkaluna? Muutama mediabloggaaja kokeili tänä vuonna mesettää Jaikulla kuulemaansa Journalismin päiviltä: nopeita huomioita suoraan julkaisuun odottamatta esityksen loppumista (esimerkki).

Journalistisena välineenä breaking news - tilanteessa Jaikun kaltainen mikroblogi toimisi paljolti kuten maksulliset tilattavat sms-uutiset nyt.

Miljoona suomalaista käyttää Microsoft Messengeriä viikottain (Gallupweb: TNSMetrix: MSN/Windows Live Messenger).

Ehkä jo seuraavilla Journalismin päivillä keskustelemmekin siitä, onko mesettäminen journalismia.