BBC:n alueellisten radioiden yhteisötuottaja, radiotoimittaja Robin Hamman pohtii Manchester - blogissa yksityisyyden ja julkisuuden rajoja verkossa (When is a Blog in Public Meant to Remain Private?). Sytykkeen antoi Virginia Techin massamurhatapauksessa se, miten hän itse ja muut valtavirran journalistit käyttivät Livejournalin blogeja lähteenään raportoidessaan, mitä koulun oppilaat toisilleen kokemuksistaan jakoivat.
Tuoreita lähteitä etsivä journalisti tietenkin tekee kaikkensa löytääkseen uusia silminnäkijöitä ja kokijoita uutistapahtumia värittämään ja taustoittamaan. Kun joku on mennyt kirjoittamaan asiasta teknisesti ottaen julkiseen nettiin, vaikkakin vain ystävilleen tarkoittamalleen blogipalstalle, onko sisältö vapaata riistaa joukkoviestimien siteerata? Jokaiseen linkitykseen ja sitaattiin luvan kysyminen sähköpostitse hidastuttaisi toimittajan työtä valtavasti.
Hamman asettaa esimerkiksi itsensä: perheen tuore vauva on jo tavallaan "nettipersoona", koska jälkikasvun kuulumiset blogataan säännöllisesti kaukana asuvilla tuttaville ja sukulaisille. Hamman ei ole tehnyt blogista teknisesti yksityistä, vaikka selvästikin tarkoittaa sisällön vain tarkoin rajatulle lukijakunnalle: salasanojen opettaminen mummuille, tädeille ja serkuille vain olisi liian työlästä. Kuitenkaan hän ei suin surminkaan toivoisi näkevänsä vauvansa kuvia yltympäri televisiota tai linkitettynä pitkin nettiä.
Mistä kiinnostavaa sisältöä etsivä toimittaja voi tunnistaa, mikä on selvästi tarkoitettu yksityiseksi ja mikä on kaikin mokomin mahdollisimman julkista? Vai joko olemme menettäneet yksityisyyden antautuessamme verkon yhteisöllisyyteen - onko tällainen hienotunteisuus enää kohtuuden nimissä mahdollista?
Kommentit
Ethän kopioi kirjoituksiani muualle ilman lupaani, kaunis kiitos
Hei Tuija ja kiitos hyvästä kirjoituksesta!
Löysin blogisi Blogispotti.fi -sivuston kautta ja tiivistit omassa kirjoituksessasi juuri sen, mitä olen miettinyt. Lisäsin eilen omaan tuoreeseen blogiini kommentin: "Ethän kopioi kirjoituksiani muualle ilman lupaani, kaunis kiitos!" Kirjoitan omassa blogissani asioista, joita en voi omalla nimelläni julkaista niiden arkaluontoisuuden ja perheeni yksityisyyden vuoksi. Haluan kuitenkin käsitellä niitä ja jakaa tuntojani sekä ajatuksiani muiden kanssa. Omia kirjoituksiani voi kopioida muualle, mutta haluan tietää siitä. Kannatan siis hienotunteisuutta.
Nim. auringonkukkametsa
Saahan sitä toivoa...
Blogispotin kautta minäkin löysin tänne tieni.
Totta kai blogin pitäjä voi "toivoa", ettei hänen tekstejään lainata tai ettei hänen blogiinsa linkitetä, mutta ei hän sitä voi estää mikäli blogi on julkinen. Suurin osa blogien pitäjistä on ihan ilmoittamatta tietysti aivan toisella kannalla, sillä lainaukset ja linkit tietävät kasvavia kävijämääriä ja lisää kommentteja - mikä on siis suorastaan erityisen toivottavaa!
Huom! Myös Blogispotti on palvelu jossa lainataan ja linkitetään.
Jos haluaa pitää
Jos haluaa pitää julkisessa verkossa yksitysiasioitaan käsittelvää blogia, se kannattaa tehdä anonyyminä tai nimimerkillä. Tämäkään ei takaa henkilöllisyyden paljastumattomuutta. Lisäksi kannattaa harkita miksi mennä mukaan blogeja listaaviin palveluihin, jos jännittää mitä julkaisemansa materiaalin yhdistämisestä henkilöön muissa yhteyksissä voi seurata.
Toivoisin, että koululaitos vastaisi näihin hasteisiin kiireesti ja ottaisi vakavasti medialukutaidon opetukseen. Tekijänoikeuksien ja yksityisyyensuojan kiemurat pitäisi tuoda jollain tasolla esiin jo ala-asteella eli heti kun on mahdollista alkaa laittaa itsestään tekstiä ja kuvaa verkkoon.
vaatii uutta lainsäädäntöä ja uutta globaalia kulttuuria
Tämä kysymys on yksi osa koko tulevaisuuden tietoyhteiskunnan kansalaisen tieto-oikeuksia. Kenellä on oikeus saada, muokata tai julkaista tietoa ja missä tilanteissa. Suuntaus on erittäin vahvasti tietotekniikan tuomien muutosten vuoksi avoimuus. Yhä enemmän erilaista tietoa tulee julkiseksi, koska julkistaminen on helppoa ja yhä useammin automatisoitua. Tälle ei voida tehdä mitään, eikä myös pidäkään tehdä mitään, jos ajatellaan yleisimmällä tasolla. Iso osa ihmiskunnan kehitystekijöistä tulee löytymään avoimen tiedonjaon alueelta.
Tätä tullaan osin linjaamaan Susan Kuronen ja suomi24.fi- tapauksessa. Lähitulevaisuudessa ihmisen käyttämien verkkoviestintäpalvelujen(keskustelupalstat, chatit, meset, blogit jne.) rajat tulevat hämärtymään ja monet eivät jaksa välittää, että kuinka monta näkijää, lukijaa, kuulijaa hänen julkaisemalla tiedolla on. Ja voidaan miettiä myös onko sillä merkitystä? Jos sanon 10 hengen kaveriporukassa jonkun tiedon(herjaus), josta joku ei tykkää niin se ei ole moitittavaa, mutta jos sanon sen podcastissani, jota tietääkseni kuuntelee vain 10 ihmistä, niin saatan olla ongelmissa. Vanhastaan näillä on ollut eroa, koska kaverille suullisesti sanottu ei ole kantautunut eteenpäin, vaan se tieto on kuollut(ei tallentunut). Jatkossa tilanteet joissa julkaistu tieto kuolee vähenevät jopa eksponentiaalisesti. Jokainen sanottu tai kirjoitettu tieto voi olla yleisessä jakelussa, halusipa sitä tai ei.
Lähtökohtaisesti pitäisi olla niin, että saatua tietoa saa edelleen levittää, eli Hammanin vauvasta saa tehdä koko maailman tunteman persoonan nettimateriaalin perusteella, jos jollakulla on siihen tarvittava taito ja halu. Tänä päivänä tämä koetaan ongelmallisena, koska jotakuta saattaa tosiaan kiinnostaa yksittäiset julkkikset, koska heitä on vähän. Sinä päivänä kun meidän kaikkien henkilökohtaiset tiedot ovat verkossa kaikkien saatavilla, niin yksityisen tiedon raja on siirtynyt kilometrikaupalla. Kaikki ovat periaatteessa julkkiksia. Esimerkiksi, jos sattuisin tietämään henkilön x iän tai painon ja julkaisisin sen, niin joku saattaisi pahastua. Tätä saatettaisiin jopa paheksua. Tälle tullaan 15-50 vuoden päästä nauramaan, kun kenestä tahansa meistä löytyy yksityiskohtaisia kuvia, videota, fysikaalista tietoa(sairaudet, toimintakyky, taidot, kyvyt), historiatietoja(lapsuus, koulutus, työt, harrastukset, kuluttaminen, asuminen, liikkuminen jne.), kaikki julkaistu tieto (keskustelut, kirjoitukset, teokset jne.), sosiaalinen tieto (ystävät, kontaktit, sopimukset jne.) yleisessä verkossa. Kun miljoonista ihmisistä löytyy tämä tieto, niin yksittäinen valokuva tai vauvan konttaaminen ei kiinnosta ketään, jota sen ei pitäisikään kiinnostaa. Kansalaisilla on kykyä ja välineet käyttää tietoa laaja-alaisesti ja tarkoituksenmukaisesti, eikä media pysty nostamaan mitään yksittäistä turhanpäiväistä juttua pinnalle, koska sen arvo tietona on jo punnittu muilla tavoin.
Mediataitoja ehdottomasti kouluopetukseen, mutta ensimmäiseksi lainsäädäntö tietoyhteiskunta-aikaan. Kansalaisten oikeudet ja yhteiskunnan pelisäännöt pitäisi olla ajantasalla tai mielummin ennakoiden tulevan, mutta tällä hetkellä ne laahaavat auttamattomasti jäljessä.
Auringonkukkametsa, kiitos
Auringonkukkametsa, kiitos kirjoituksestasi, ja siitä että tarjosit tällaisen mielenkiintoisen esimerkin malliksi yksityisyyttä kaipaaville. Nyt jää enää testattavaksi, ymmärtääkö ympäröivä maailma kunnioittaa ja noudattaa blogissasi asettamiasi sääntöjä - mutta ainakin itse olet tehnyt toiveesi tiettäväksi.
Pelkäänpä kuitenkin, että kyseisen kaltainen merkintä pidättelee vain fiksuja ja filmaattisia - härskimpi haaskalintu varmaan viis veisaa kunhan saa jutun juurta. Lurkerilla on vissi pointti. Sitaattioikeus tunnetaan Suomessa laajalti ja sitä ei näin arkijärkisesti soveltaen luulisi verkkopalstalla voitavan yksipuolisesti rajoittaa - parempi siis huolellisesti pitää huolta omasta yksityisyydestään sisällön suhteen.
Suvikon kanssa olen samaa mieltä, että medialuku- ja kirjoitustaitojen hankkiminen pitäisi aloittaa suurin piirtein esikoulussa mutta viimeistään ekalla luokalla ja jatkaa siitä kaikkia kouluasteita pitkin.
Juuri tänään Yoen kanssa juteltiin siitä, kuinka printtimedian ja television suhteen medialukutaitoja tarttui vanhemmilta lapsille luontevasti - sitä mukaa kun asioita osuu silmiin, aikuinen antaa tietoisesti ja tiedostamattaan vihjeitä siitä, miten mihinkäkin tulee suhtautua. Netissä taas usein istutaan itsekseen tai korkeintaan kersojen kesken - siinä ei maltti ja viisaus iskältä ja äiskältä tartu - jos sitä edes heilläkään on.
Tero, tiukkaa asiaa lyöt tiskiin ja noinhan siinä varmaan tulee käymään - yksityinen tieto inflatoituu, kun kaikki kaikista näyttää olevan julki. Entä jos joku kuitenkin haluaa pitää visusti kiinni yksityisyydestään? Voidakseen toimia niin ja välttää joutumasta silmätikuksi, henkilön pitäisi kuitenkin pitää itsestään julkista feikkidatakantaa. Peiteidentiteetti kaikkien silmille ja maksullinen privamaailma perheelle... Näen tässä lukuisia bisnesmahdollisuuksia :)
Mielenkiintoista keskustelua
Mediakasvattajien tulisi minusta kiireesti karsia illuusio, että avoin Internet on yksityinen soppi ja lipastoon piilotettu valokuva-albumi, jonka olemassa olosta muut eivät tiedä. Tosin olen törmännyt keskusteluissa myös arvioihin, ettei uudelle sosiaalisen median sukupolvelle ole merkitystä, vaikka oma yksityisyys on julkista. Jos julkaisee oman kuvansa, se on hienoa. Jos sen julkaisee joku muu, se on vielä hienompaa?
Kommentoi