15 vuotta lehti-, tv- ja radiotyötä tehnyt Kirsi Crowley arvostaa kuvaajan ja leikkaajan ammattitaitoa ja kutsuu itseään kuvaamisen aloittelijaksi. Joskus on kuitenkin hyötyä siitä, että osaa itsekin kuvata. Yllä olevat kuvat turkkilaisesta tyttöjen koraanikoulusta vuodelta 2006 ovat näyte aineistosta, josta Crowley työsti jutun A-Studiolle. Hän kertoo kuvauskeikan onnistuneen osittain siksi, että liikkellä oli vain yksi toimittaja kevyine kalustoineen eikä kokonaista joukkuetta valaisijoineen äänittäjineen niinkuin monesti televisiotuotannoissa.
Jos Crowley on yksin juttukeikalla, mukana on Sony HVR Z1E - kamera jalustoineen, valot, MacBook Pro-läppäri ja sille ulkoinen kovalevy sekä editointiin Final Cut Pro - ohjelmisto.
Tuhat sanaa - videoblogijutut puolestaan kuvataan ultrakevyellä kalustolla: tällä hetkellä työkaluni on Nokia N82 - kännykkä. Näin YouTube - aikana olisi houkutus väittää, että tämä riittää, mutta HD-kelpoisten tv-vastaanottimien alkaessa näyttää myös verkon videoportaalien sisältöjä HD-kamerat vetävät varmasti taas kaulaa taskussa kulkeviin haastajiinsa. Kamerakännykässä toisaalta on voittamaton etunsa: se kulkee mukana jatkuvasti ja on käsillä silloin, kun jutun aihe osuu eteen.
Tässä Tuhat sanaa - blogin videohaastattelussa Kirsi Crowley teroittaa, että laitteita aina oppii käyttämään - sisältö, tarina, on tärkeintä.
Olinda on BBC Radio & Music - yksikön tilaama prototyyppi pöytäradiosta, jolla on sosiaalisen webin ominaisuuksia. Eri värikoodit markkeeraavat ystäviä, joten jo huoneen toisesta päästäkin laitteesta voi nähdä, mitä kanavaa kaveri kuuntelee.
Tavoitteena on saada broadcast-digiradiosta yhtä antoisa kokemus C-sukupolvelle kuin nettiradiot ovat: tehdä kanavien vaihtaminen helpoksi niin että kuuntelukokemuksesta tulee yksilöllinen ja sosiaalinen yhtaikaa.
Laite on modulaarinen, suorastaan legomaisuuteen asti. Toisiinsa kytkettävät eri osat edustavat sosiaalisen webin widgettejä, kertovat Schulze & Webb - toimiston suunnittelijat blogissaan: Olinda, first look
Olindan konsepti rakentuu kahden teknologian varaan: verkko (wifi) ja modulaarisuus, jonka mahdollistaa "rautarajapinta" ("hardware API"). Verkon yli välittyy tieto kavereiden radionkuuntelusta ja moduulit edustavat erilaisia vimpaimia, joita voi napsauttaa mukaan pakettiin, valaisee Olinda-esite, (pdf).
Konsepti herättää miettimään, kauanko pitää odottaa ennenkuin sosiaalisen webin toiminnallisuuksia tullaan näkemään kulutuselektroniikassa laajemminkin ja muistuttaa etäisesti Nabaztagista.
Microsoftin Zune yrittää siihen suuntaan, mutta kovin vähän on Suomeen saakka kantautunut tietoa siitä, onko se onnistunut luomaan tyytyväisiä audioyhteisöjä ympärilleen. Kertokaa, jos tiedätte asiasta enemmän!
Olindan bongasi ensin Marjut (Sosiaalinen pöytäradio).

Niksi aloittelevalle podcastaajalle, joka ei halua investoida mikseriin tai kalliisiin mikrofoneihin: hanki Singstar -karaokepelin mukana myytävä mikrofonisetti ja kytke se tietokoneesi USB-liittimeen. Toimii sekä Macilla että PC:llä.
Mikrofonityöskentelyn oppii parhaiten tekemällä. Vinkki alkuun pääsemiseksi: ota sormukset pois, etteivät ne aiheuta ilkeitä runkoääniä mikin varteen kilahdellessaan. Aluksi vaikeinta on oppia pitämään mikkiä riittävän lähellä suuta (tämän karaokemikin alahuuli saa miltei koskettaa metalliverkkoa). Jos äänityskaverina vaihtuvat eri henkilöt tai teet esim. haastatteluja, varaa aikaa viiden minuutin mikrofoniharjoittelulle. Se parantaa taatusti äänityksen lopputuloksen laatua ja haastateltavasikin luultavasti ilahtuu oppiessaan uutta.
Singstar - peliä on myyty vuodesta 2004 lähtien ja suomenkielinen Singstar Legendat ilmestyi marraskuussa 2006. Käytettynä setin voi saada parilla kympillä.
Aloita säätämällä tietokoneen ääniasetukset. (Macillä järjestelmäasetukset - ääni - ääni sisään ja Windowsissa Asetukset - Ohjauspaneeli - äänet ja audiolaitteet.) Valitse ääni sisään - lähteeksi valikosta "USBMIC..." (Jollei sitä ole näkyvissä, varmista, että USB-rasia on kunnolla kiinni tai vaihda toiseen USB-liitinpaikkaan).
Valitse sama äänilähteeksi myös käyttämäsi äänitysohjelman audio in - asetuksista.

Jos äänitätte podcastia kahdestaan ja haluatte myös kuuntelun kahdelle, esim. Skype-haastattelun varalta, hanki lisäksi kuulokeliittimeen jakaja, johon saat molempien kuulokkeet kiinni. Oman ensi kokemukseni perusteella Skypessä ei voi yhden puhelinyhteyden päässä olla kahta mikkiä, joten jos teitä on useampi, joudutte käyttämään yhteistä mikrofonia. Kokeilemalla selviää, kumpi toimii. Varaa aikaa testaamiseen ja soita harjoitussoitto kärsivälliselle kaverillesi.
Huomaathan, että jos käytät äänilähteenä muita tietokoneohjelmia, esim. juuri Skypeä, tai vaikkapa Second Lifea, tarvitset tähän erillisen ohjelman, esim. Audio Hijack Pro:n. Katso tässä blogissa aikaisemmin julkaistu Podcastia suunnittelevan muistilista.
Linkkejä:
Eilinen uutiseni Vierityspalkki-blogissa (Teemu Kurppa: Jaikua tehdään Googlessa 20% ajalla) noteerattiin Tietokoneessa ja Digitodayssa.
Teemu Kurppa joutui rauhoittelemaan tuohtuneimpia asiakkaita tuoreeltaan: "Korjataanpa nyt mahdollisia väärinkäsityksiä sen verran, että Jaiku jatkaa olemassaoloaan ja Jaikua portataan Google App Enginelle. Tämän porttaus mahdollistaa käyttäjämäärän kasvattamisen jatkossa, joten liittyminen ilman kutsua tulee olemaan mahdollista. Porttaus tehdään osittain päätoimisesti, mutta osittain teemme myös muuta, jotain uutta."
Tässä taltioimani Teemu Kurpan videohaastattelu ja täällä Erkan ja Darkismuksen Qik-näkymät samaan tilanteeseen.
Googlen ostaman Jaikun tekijätiimi on ahkeroinut kuluneet kuukaudet muiden projektien parissa. Jaikua he ovat ylläpitäneet ns. 20%:n ajalla omana projektinaan Googlen kehitystöiden lomassa, kertoo tänään Helsingissä startup - elämästä opiskelijoille puhunut Teemu Kurppa.
Kurppa kehottaa kokeilemaan startup - elämää nuorena: perheellisenä ja asuntovelallisena se ei ehkä enää onnistu. Hän neuvoo käyttämään kesän oman projektin prototyypin koodaamiseen kesätöissä pakertamisen sijasta: valmiilla protolla kun on helpompi lähestyä rahoittajia. Jaikulaiset ovat osoittaneet haukkuutensa tukea suomalaisia startuppeja - Jyri Engeströn on juuri isännöinyt startup - bileitä piilaaksossa ja Kurppa lupaa vinkata rahoittajien nimiä kiinnostaville ideoille. Kurppa osallistui HY:n luennon jälkeen jaiku - tapaamiseen, jossa haastattelin häntä hetki sitten.
Kommentteja
7 tuntia 6 minuuttia sitten
7 tuntia 11 minuuttia sitten
8 tuntia 8 minuuttia sitten
8 tuntia 39 minuuttia sitten
19 tuntia 19 minuuttia sitten
20 tuntia 20 minuuttia sitten
22 tuntia 33 minuuttia sitten
22 tuntia 34 minuuttia sitten
1 päivä 12 tuntia sitten
1 päivä 20 tuntia sitten