Toimittajan asenneopas neuvoo ottamaan riskejä ja olemaan sinnikäs

Sinnikkäille ja intohimoisille journalisteille on vaikeassakin taloustilanteessa töitä. Näin uskovat Anni Lintula ja Meri Valkama toukokuulle päivätyissä Nuoren toimittajan eloonjäämisoppaan (Ajatus Kirjat, 2009) loppusanoissa.

Moni toimittaja perustelee ammatinvalintaansa joko kirjoittamisen tai maailmanparantamisen vimmalla. Pohjimmiltaan jokainen toimittaja on vaikuttaja. Kaikkia toimittajia yhdistää vastuu luotettavasta tiedonvälityksestä, kriittisestä suhtautumisesta maailmaan ja luotettavuudesta haastateltavia kohtaan, sanovat Valkama ja Lintula, ja tiivistävät, että hyvä toimittaja on intohimoinen, kriittinen ja luotettava.

Intohimo journalismia kohtaan ilmenee korkealle tähtäämisenä: jokainen juttu on pyrittävä tekemään niin kuin se olisi tarkoitus julkaista maan laadukkaimmassa tiedotusvälineessä. Kirjoittajat neuvovat käyttämään harjoitteluun aikaa ja olemaan luovuttamatta. Intohimolle ja ajankäytölle on kuitenkin asetettava rajat - vapaa-aikaa tarvitaan latautumiseen ja uutispaussi antaa tilaa omien havaintojen tekemiseen.

Kriittinen toimittaja kyseenalaistaa haastateltavansa eikä ystävysty lähteidensä kanssa. Hän pyrkii kohentamaan omaa yleissivistystään ja osaa kyseenalaistaa myös oman ajattelunsa. Luotettavuus lunastetaan faktojen tarkistamisella. Lukijan on voitava luottaa siihen, että toimittaja tekee työtään ennakkoluulottomasti ja että jutun tarkoituksena on yleisön palveleminen eikä esimerkiksi oman edun ajaminen.

Lintula ja Valkama aloittavat kirjansa kuvaamalla väyliä, joiden kautta toimittajaksi voi opiskella, mutta muistuttavat, että journalistin työhön liittyvät erityistaidot kuten sananvapauslain, tietojen hankkimista ja käyttämistä koskevat säännöt sekä erilaisten juttutyyppien kirjoittamisen voi opetella itsekin. Kirjassa onkin paljon tekstiä toimittajan asenteesta. Yhtenä rakenteellisena keinona toimivat aakkoslistat.

Toimittaja-asenteen aakkosissa E on epämukavuusalue (uskalla tehdä asioita, joita et osaa tai joiden tekeminen tuntuu hankalalta) ja R riskien ottaminen (riskien ottamiseen liittyy aina mahdollisuus onnistua ja saada aikaan jotain täysin uutta).

Onnistuneen työharjoittelun aikana (E) esittäydytään konsernin muiden toimitusten työntekijöille free-suhteiden solmimiseksi ja kuulostellaan (S) sisäpiiritietoa siitä, millaiselle osaamiselle on kysyntää ja mitä mistäkin maksetaan palkkaa.

Lintula ja Valkama eivät epäröi puhua rahasta. Rahasta puhuminen ei ole noloa, naiset teroittavat. Orjaksi ei pidä ryhtyä ja palkkioista pitää pystyä neuvottelemaan puolensa pitäen. He muistuttavat myös pitämään puolensa tekijänoikeuksien luovuttamisen suhteen - laajasti luovutetuista tekijänoikeuksista on saatava kunnon korvaus.

"Jos kaikki freelancerit kieltäytyisivät surkeista toimeksiannoista, niitä ei enää tarjottaisi. Pidä omalta osaltasi huoli, ettet huononna freelancereiden toimintamahdollisuuksia alalla", kirja vannottaa.

Kirjassa neuvotaan konkreettisin ohjein juttujen myymistä (yhden työpäivän aikaa vienyt juttu kertajulkaisuoikeudella 405 €) ja laskuttamista (jos palkkiota ei kuulu, lähetä muistutuslasku ja lisää viivästyskorko), ideointia, haastattelemista, tiedonhankintaa, jutun kirjoittamista, editointia - koko journalistista prosessia.

Ammattilaisten vinkit antavat kirjalle painoarvoa ja moniäänisyyttä. Joka aiheesta on luvun lopussa urallaan jo kannuksensa hankkineiden journalistien neuvoja noviiseille. Esimerkiksi Kari Haakana neuvoo perustamaan blogin heti, tänään, koska blogia kirjoittamalla oppii verkkotoimittamista käytännössä - mm., miten arvokas asia linkki on. Haakana muistuttaa Nuoren toimittajan eloonjäämisoppaassa, että blogi on mainos mahdollisille työnantajille ja asiakkaille. Jos pitää blogia omalla nimellään, se takaa, että Google-hakutulosten kärkeen tulee itse tekemä kokonaisuus eikä viisi vuotta sitten kesätoimittajana laadittu katugallup porkkanoiden hinnoista.

Journalisti-lehden haastattelussa kirjoittajat ottavat kantaa journalistien ammattikunnan rakenteeseen.

”Suomessa valmistuu eri viestinnän oppilaitoksista vuosittain noin 1 400 toimittajaa. Uusia työpaikkoja avautuu 200–250, ja tämäkin luku on ajalta ennen lamaa”. "Viestinnän osaajien liikakoulutus tuo alalle massoittain viestinnän ammattilaisia, mikä yksipuolistaa ammattikuntaa." "Toimittajakunnan pitää olla kirjava myös jatkossa. Sen pitää edustaa kaikkia yhteiskunnan kerrostumia,” sanoo Lintula.

Viimeksi suomeksi on toimittajan työn arjesta kirjoitettu näin mukaansatempaavasti ja innostavasti parikymmentä vuotta sitten kun Lauri Kotilaisen Hyvä lehtijuttu ilmestyi. Eloonjäämisoppaan kirjoittajat listaavat useita tuoreita kansainvälisiä journalismin oppaita ja suosittelevat itse muutamia, esimerkiksi William K Zinsserin teosta On Writing Well: The Classic Guide to Writing Nonfiction.

Kotimaisen mediakirjallisuuden viiden kärjessä heillä on Kantolan & Mörän toimittama "Journalismia! Journalismia? (WSOY 1998) ja lähdeluettelosta kannattaa mainita myös Tampereen yliopiston Tiedotusopin laitoksella viime vuonna julkaistu Jyrki Jyrkiäisen Journalistit muuttuvassa mediassa - tutkimusraportti.

Tämä kirja kannattaa lukea myös hiukan kokeneemman journalistin - kenties se muistuttaa siitä palosta, uteliaisuudesta ja epävarmuudesta, jota oman uransa alussa koki ja auttaa suhtautumaan astetta avuliaammin toimituksen nuorimpiin.