You are here

Tulevaisuuden aamushow ladataan mukaan ennen töihin lähtöä




iRail

Originally uploaded by Mulad

80-ja 90-luvulla syntynyt sukupolvi ei ole koskaan kehittänyt erityistä suhdetta radioon. Sen sijaan heillä on MP3-soittimensa ja älypuhelimensa. Niinpä heille pitää tehdä radiokin uudella tavalla.

Jerry Del Colliano, radiomies ja musiikkiteollisuuden professori University of Southern Californiasta, neuvoo blogissaan radion ohjelmapäälliköitä perustamaan radioaseman tähtäimessä olevalle kohderyhmälle kymmenen aamuohjelmaa ladattavaksi mobiililaitteisiin parahiksi ennen työmatkalle lähtöä (The Future Radio Morning Show). Kunkin aamulähetyksen tavoitepituus määräytyy sen mukaan, mikä on markkina-alueella työssäkäyvien keskimääräisen pituinen työmatka.

Del Colliano varoittaa sekoittamasta eetteriradion aamupersoonia podcasteihin. Aamushowrumbaan on pestattava tuoretta talenttia. Musiikin esitysoikeuksien sopimiseen hän suosittelee juristin apua. Ellet saa neuvoteltua oikeuksia, käänny indie-artistien puoleen, yleisösi vain kiittää, koska se on kyllästynyt kuuntelemaan samoja biisejä uudelleen ja uudelleen radiosta, professori neuvoo.

Mainostajan luo mennään koko kymmenen aamushown nipun kanssa ja kerrotaan, millainen tavoittavuus ja millaista vastakaikua kuuntelijoiden yhteisöstä saadaan.

Konseptiin kuuluu perustaa podcast-kauppa verkkoon. Siellä myydään mainostajien tuotteita niin, että radioasemalle jää tuloista siivu. Samalla siellä markkinoidaan yhden shown kuuntelijalle muita aamuohjelmia.

Del Collianon konseptissa on järkeä tuoreen tutkimuksenkin valossa.

Edison Media Researchin tuoreen tutkimuksen mukaan podcast-kuuntelijat ovat aktiivisia sosiaalisen median käyttäjiä ja muuten vaikeasti tavoitettavina hyvä mainoskohdeyleisö (The Podcast Consumer Revealed 2008).

Sekä audio- että videopodcastien yleisöt ovat kasvaneet viime vuotisesta. Tutkimuksen mukaan 23 miljoonaa amerikkalaista, 9% tutkimukseen vastanneista, oli ladannut ja kuunnellut audiopodcastin edellisen kuukauden aikana. 18% amerikkalaisista on joskus ladannut podcastin (13% vuonna 2007).

Podcastien kuuntelijat olivat korkeammin koulutettuja ja parempituloisia sekä ostavat verkosta useammin ja kuluttavat enemmän rahaa verkossa kuin muut. Podcastien kuuntelijat ovat syvällä sosiaalisessa verkossa ja he viettävät huomattavasti enemmän aikaa verkossa päivittäin kuin keskivertoamerikkalaiset.

Kommentit

Jossain määrin tuo on jo tapahtunut minulle. En hirveästi kuuntele puheradiota, mutta kun sopiva aihe löytyy, niin työmatkamusiikki vaihtuu siihen.

Työmatkapuheena on ollut pokeriaiheisia podcasteja, joita on tullutkin sitten reippaammin sahattua läpi. Silloin kun vielä Penn Radio pyöri, senkin jokainen episodi tuli kuunneltua.

Yksi juttu tuossa kirjoituksessa jäi häiritsemään. Alkuperäisessä lähteessä kerrottiin, että show'n pitäisi olla juuri ajoissa tullut synkattavaksi. En usko monenkaan olevan kiinnostunut herättelemään konetta lataamaan ja synkkaamaan podcastia juuri ennen töihin lähtöä. Tosin - ehkä muutaman vuoden jälkeen iPodit ja niiden vastineet synkkaavat automaattisesti langattomasti.

hlehto olen samaa mieltä kanssasi tuosta aamutoimien priorisoinnista: tietokoneen käynnistys ja kaapeleiden kanssa häsääminen tuskin muuttuu monenkaan aamurutiiniksi. Langattomasti ja sopivasti ajastetusti olisi sisällöt mp3-soittimeen saatava, muuten ne eivät ehdi mukaan työmatkalle.

Seuraavaksi Jerry Del Colliano toteaa varmaan että vesi on märkää ja että teini-ikäiset ovat keskimäärin 13-19 vuoden ikäisiä.

Minulla tuo on ollut aamurutiini jo vuosia, mutta tiedostan etten ole keskivertokuluttaja mitä näihin asioihin tulee. Pikemminkin mikä tässä on ärsyttävän päivänselvää on nuo mainostustapaspekulaatiot kun ovat toteutuneet jo vuosia sitten ja on usean podcastaajan käytössä. Ei Suomessa, mutta maailmalla kylläkin. Sama oikeastaan pätee koko jutun loppupäätelmiin.

Mitä aamupiuhoijen sotkuihin ja tietokoneen käynnistykseen tulee, niin asiaan on tulossa taatusti muutos. Ei pelkästään langattomien systeemien takia vaan myös siksi että heti käynnistyvät koneet ovat lähitulevaisuutta ja minulla on ainakin iPodin piuha koneessa aina kiinni, joten eipä siinä muuta puljaamista ole kuin se että lyön laitteen kiinni. Useimmiten jos minulla on aamulähtö niin olen jättänyt koneen nukkumatilaan yöksi niin että se on saman tien päällä eikä tarvitse odotella kuin se muutama minuutti minkä podcastit valuvat internettien putkia pitkin.

Nokian podcast-ohjelma ymmärtääkseni päivittää tilaukset itsestään langattomasti. Tuota ominaisuutta kaipailisin kovasti iPhoneenkin, edes wlan-verkon yli kotikoneelta. Ärsyttää, että se osaa kyllä synkata kalenterit ja osoitekirjat langattomasti mobilemen avulla, mutta podcasteja varten pitää yhä kytkeä läppäri kiinni soittimeen. Pöytäkoneella on hieman helpompaa, kun ei tarvitse säätää piuhan kanssa, vaan riittää, että lyö soittimen telakkaan.

18% kuulostaa kyllä melkoisen korkealta. En usko, että 18% tuttavistani olisi ladannut podcasteja, vaikka tuttavistoni on taatusti keskimääräistä enemmän tekniikkaan kallellaan.

(Mahtaako tuo urlin ö-kirjan olla syy, miksi co.mments ei hyväksy tämän kommentin tallentamista? Se herjaa, että urli ei vaikuta web-sivun osoitteelta.)

henrik sun aamulatailusi ovat tosiaan aikaisen omaksujan uurastusta. Valitit kerran muuten Sula Pinta - podcastin hitaasta lataantumisesta aikanaan, kun käytin ainoastaan Internet Archivea, ja vauhditit sillä päätöstä siirtyä Libsynin käyttäjäksi. Enhän toki tahdo ketään töistä myöhästyttää :)

PA tosiaan niinhän nuo tekevät, viksupuhelimet, ja niin saisi tehdä useampikin laite. iPod Touchkin tosiaan osaa ottaa wlanyhteyden iTunes-musiikkikauppaan ja musiikkia sieltä kyllä voi ostaa langattomasti mutta podcastien synkkausta siihen eivät ole saaneet mukaan. No, onhan sen ajan kanssa tultava.

Korjasin muuten otsikosta ööt pois, nyt pitäs kelvata cocommentsiinkin.

PA 18% USAlaisista oli siis koskaan ikinä ladannut ja kuunnellut podcastin tutkimusfirman mukaan - kyyllä minä voin uskoa tuota lukua, siellä on podcast-tarjontaakin jo reippaammin kuin täällä ja indieiden lisäksi julksen palvelun yleisradioyhtiönsä NPR on varsin aktiivinen ollut sisältöjensä ladattavaksi tarjoamisessa. Suurin osa on tietysti samoja radio-ohjelmia kuin eetterissä mutta joitakin vain podcastiinkin tarjottuja tuotteita näyttää olevan.

Mutta sitä minä haluaisin vielä teiltä kuulla, että uskotteko että vakiintuneet radioasemat pystyvät ketteröitymään tällaiseen podcast-asentoon vai menettääkö radioradio aamun työmatka-ajankin lopulta muille? Tarvitseeko keskivertoamerikkalainen nuori aikuinen nimenomaan aamushown säineen, uutiskommentaareineen ja huolellisesti roolitettuine juontajavuoropuheluineen vai kelpaako mikä tahansa ohjelma aamulla kuunneltavaksi?

Meidän perheen kuudesluokkalaisella ei ole oikeastaan mitään suhdetta perinteseen radioon. Hän kyllä kuuntelee Voicea ja NRJ:tä, mutta tekee sen netistä. Etsii myös muitakin nettiradioita, ainakin makelan nettiradiot sivuilta, ja kuuntelee niitä kouluun lähtöön saakka. Luulin tällaisen kuuntelun olevan poikkeuksellista, mutta kun samalla luokalla on tusina muutakin samoin tekevää, on pakko sanoa edustavansa sitä vanhaa maailmaa. Sanomalehti ja radion aamushow oli kova juttu vielä 90-luvulla :)

Eli täällä lataan Ykkösaamun 8:45 täkäläistä, eli tunti suomen jälkeen ja siksi juuri hyvin osuu työmatkalleni. Ihan aina YLE ei kuitenkaan muista laittaa tuota heti, eli joka aamu tämä ei onnistu.

Erittäin kätevä tapa pysyä kiinni Suomen tapahtumissa, myös ulkosuomalaisena.

Terveiset Budapestin helteestä!

Tommi

Olen kuunnellut jonkin verran podcasteja mutta edelleen esteenä on se että niitä täytyy ladata. Minusta olisi hienoa seurata muutamia blogaajia suorina aamulähetyksinä esimerkiksi tasan klo 9. Tai sitten niin että pikanappia painamalla voisin kuunnella viimeisimmän podcastin.

Marko Pyhäjärvi: Mä seuraan podcasteja iTunes Storen kautta ilmaiseksi tilaamalla. Uusimmat jaksot latautuvat automaattisesti ohjelman käynnistäessä tai ollessa päällä. Teknologiapodcast Buzz Out Loud ilmestyy Suomen aikaa klo 22-23 ja kuuntelen sen usein aamushowna. Haluaisin Noksulta kännykkämallin, joka tekisi samoin (ja joka juttelisi mun Polarin sykemittarille ja trackaisi fillaroidessa Kevyen liikenteen reittioppaan kartalla reittiä ja ja).

Varsinaisesti en nyt jaksa uskoa siihen, että harrastuksenaan podcastaavat suomalaiset ihan heti alkais oikeaa aamulähetystä tekemään niin, että pitäisi huvikseen herätä aamuyöstä väkertämään ohjelmalle asialistaa. Ennemmin just hienoa on se podcastien ajansiirto-ominaisuus ja että voi painaa pausea halutessaan kuin livenä kuunteleminen. Minun mielestäni. Saa olla eri mieltä.

Kiitos, tuo oli hyvä vinkki. Olen kuullut iTunesista mutta enpä ole koskaan sen enempää vaivautunut sitä tutkailemaan. Zuzz Out Loud rupesi myös kiinnostamaan kun mainitsit.

En mäkään harrastelijoiden lähetyksiin usko mutta maailmalla on muutamia "työkseen" blogaavia joilta voisin sitä odottaa. Totta puhut. Hieno juttu podcastissa onkin juuri että sitä voi kuunnella silloin kun haluaa. Suoraa lähetystä ei kai kannatakaan sekoittaa podcasteihin.

-kannatetaan!

Kommentoi

Subscribe to Comments for "Tulevaisuuden aamushow ladataan mukaan ennen töihin lähtöä"