Tuhat sanaa

Journalismi, näin minulle opetettiin Tiedotusopin perusopinnoissa Tampereella syksyllä 1988, on professio, kuten lääkärillä tai lakimiehellä. Se tarkoittaa, että ammattiin liittyvät vahvat perinteet, tekemisen tavat ja eettiset ja moraaliset koodinsa.

Myöhemmin opin havainnoimalla, että journalistin syttymisen elinkaari kulkee karrikoiduimmillaan nuoruuden innosta (oi kesätoimittajia, joille jokainen juttuaihe on uusi!) keski-iän kyynisyyteen ("missä muka medialla on valtaa") ja viimein aikuiseen seesteisyyteen.

***

Internet on mediumi sanan alkuperäisimmässä merkityksessä: välitysaines. Alusta, jolla kaiken maailman yhteisöt voivat alkaa olemaan ja tekemään. Käymään, kuin maitohappobakteerit jogurtissa.

Aivan parin viime vuoden aikana netistä on tullut helposti lähestyttävä tekstin ja kuvien vyyhti, jonne voi kuka tahansa avata oman säikeensä ja ryhtyä kutomaan. Kuvia, musiikkia, videoita, kuultuja juttuja ja kaiken maailman muita hupi- ja hyötypalveluja.

***

Miten tästä kaikesta selvän ottaa? Vain hyppäämällä itse kermapyttyyn. Tarpeeksi kun sotkee niin johan alkaa tuntua tukevammalta jalkojen alla.

***

Kannustan ammatillisen elinkaarensa missä tahansa vaiheessa olevia toimittajia luomaan itselleen henkilökohtaisen verkkoidentiteetin, esimerkiksi blogin. Työblogeillekin vaikuttaa olevan kysyntää, mutta eniten uudesta mediakulttuurista oppii omaan piikkiin bloggaamalla. Työkaluja oman blogin perustamiseen listataan täällä.

Oma blogi kannattaa avata omalla nimellä vain jos pasmat ovat selvät, muuten nimimerkillä. Nimimerkki antaa enemmän pelivaraa siinä tapauksessa, että tutkimusmatkan tavoitteet eivät ole vielä ihan hahmottuneet ja haluaa mielummin kokeilla ensin anonyymisti erilaisia ilmaisutyyejä.

Olennaista on alkaa tutustua verkossa pulisevaan väkeen. Heitä on moneksi: on historioitsijaa, taksikuskia, ravintola-ammattilaista, virkanaista, oikeusoppinutta, aktivistia, kirjailijaa ja monta muuta tarinaniskijää.

Siitä sitten vaan lukemaan ja kommentoimaan, oman maun mukaan. Blogitapoihin sopii jättää oman nimen ohella käyntikortiksi paluulinkki omaan blogiin, jotta kommentin lukija voi halutessaan käydä katsomassa, kukas se kyseisen kommentin esittikään. Loppu selviää muita matkimalla.

Tämä oli vaihtoehto A, suositeltava vaihtoehto.

Vaihtoehto B on lukea Dan Gillmorin teos We The Media, mutta se on yksinäistä eikä ollenkaan yhtä hauskaa.

Blogeista ja bloggaamisesta on ilmestymässä kotimainenkin teos, Blogikirja, asialla Tuomas Kilpi.

Miksikö tämä on relevanttia? Lue aiemmat blogimerkinnät, joissa pohdin ns. valtamedian ja uuden netin joukkovoiman keskinäistä suhdetta.

• Kuka uhkaa valtamediaa verkossa?
  
• Valtamediaa pitävät poissa blogosfääristä useat työkulttuuriset ja tekniset tekijät