
Tuija Aalto seuraa digimediaa työkseen ja huvikseen.
Kuoleman karnevalisointi on yksi tapa tuupata hieman kauammas omaa kuoleman pelkoaan. Katsoin peräkkäin kaksi dokumenttia tästä teemasta - Riot on - seksiä, valheita ja mobiilipelejä -dvd:n ja Kuolema.fi radiodokkari-blogin, ja jäin kaipaamaan kolmatta.
Paljon melua tekstiviesteistä
Riot on -tarinasta välittyi hurja, maaninen energia ja vastustamaton tahtomisen keskipakoisvoima. Leffaversion synnyttämästä pöhinästä vuosi sitten olisi voinut luulla, että huumeet ja seksi olisivat olleet isommassakin osassa dokkarissa. Paljon vaarallisempi voima minusta oli kahden kertojapäähenkilön, Jan Wellmanin ja John Hakalaxin puheista kuultava työnarkomania. Wellman kertoi, kuinka hän saattoi tavata kotona tyttöystäväänsä aamukahden ja -viiden välillä. Kertoi tyttöystävän jättäneen hänet, koska oli jo yhden narkkarin kanssa elänyt, eikä halunnut toistaa kokemusta.
Kuvassa Wellmanin verisuonet pullistelevat vastavalossa saaden hänet näyttämään kyborgilta. Jätti minut, voitko kuvitella, sanovat hänen silmänsä, kiristyneet poskilihakset. Voin kuvitella.
Räiskyvä toteutus, mainiot sarjakuvamaiset jaksot ja kuvaan lisätyt piirros-tehosteet tekivät katsomisesta nautinnon. Ah sitä estotonta kiroilua.
Kuolema verkossa
Yrityksen kuolinkamppailukertomuksen vastapainoksi sain viimein kuunneltua Mikko Paartolan radiodokumentin kuolemasta. Dokkari tuli radiosta pääsiäisenä, ja jatkaa nyt elämäänsä (eh, kuolemaansa?) verkossa.
Dokkarin syntyprosessi demoversioineen ja blogimerkintöineen on tallessa osoitteessa www.kuolema.fi.
Ennen kuuntelua opin Mikon blogista, että Aamulehden kriitikko Maila-Katriina Tuominen ei ollut vakuuttunut blogimedian ja radiodokumentin liitosta. Lainauksen lainaus Kuolema.fi - sivuilta: Tuomisen mielestä Kuolema.fi on "kaoottinen äänikollaasi, jossa monenlaiset ajatukset säntäilevät kohti kuolemaa. Ne, jotka ovat tottuneet nettikeskusteluihin tai blogien eli nettipäiväkirjojen lukemiseen, liikkuvat varmaan luontevammin tässä maastossa kuin ne, jotka pystyvät jäsentämään ajatuksensa ja maailmankuvansa laajemmissa kaarissa."
Valmiin dokumentin ajassa 13:30 dokumentaristi Mikko Paartola on vienyt lapsensa päiväkotiin ja kävelee kaupungilla, puhuu kännykään tai mp3-soittimeen. Tuuli kohahtelee mikrofonissa, dokumentaristilla on näpit jäässä ja hän manailee, että uuteen aurinkoiseen päivään heräävästä kaupungista ei löydy kuolemaa, vaan elämää. "Onks tää nyt kiinnostavaa, että mä kävelen kaupungilla ja sanon, että mulla ei ole mitään sanottavaa."
"Vaniljakastike ei liity kuolemaan"
[Ajassa 23:45] dokumentaristi etsii kuolemaa ruokakaupasta. Onko se hedelmätiskissä, tai kissanruokahyllyssä? "Näkkileivät? rypsiöljyt? öljytty, öljytty ruumis.... ruumis öljytään ja poltetaan.. emmä tiedä... ketsuppi, sehän on aika hyvä, sehän on verenpunaista, mutisee dokumentaristi hyllyjen välissä.
Entä purkitettu kala? Kikherneet? Ainakaan vaniljakastike ei liity kuolemaan, hän päättää.
Pitkäperjantaina, juuri ennen dokumentin lähettämistä radiossa, dokumentaristi pohtii takana olevaa prosessia [31:30]. Miten aloittaessa oli hauska juttu varata kuolema.fi - domain, ihmetellä, ettei kukaan ollut sitä keksinyt aiemmin varata. Dokumentin sisällöksi tuli, että tekijä pääsee eroon kuoleman ajatuksesta. Oma puhdistautuminen, "puhuu puhtaaksi itsensä kuolemasta". Päästä vähän kauemmaksi eroon omasta kuolemanpelostaan.
Teknologiabeduiini julistaa telealan ansaintalogiikan kuolemaa
Aasinsiltaa pitkin Taloussanomien lauantailiitteen sivulle 9. Siellä Juhani Väkiparta, joka jutun mukaan kutsuu itseään "teknologiabeduiiniksi", sanoo, että internet-teknologian kehittyminen verottaa telealan tuloja. Asiakaskohtainen laskutus on laskussa. Koko telealan ansaintalogiikka on menossa uusiksi.
"Mobiilisisällön myyntimies näkee, että teleala tekee tulevaisuudessa rahaa ennen kaikkea kännykänkäyttäjille kaupattavasta viihteestä sekä muista lisäarvopalveluista. Ja myös mainonnasta," kirjoittaa Taloussanomat.
Kuka tästä kuolemasta tekee elokuvan, tai blogumentin? Vai tuleeko siitä uudelleensyntymisen tarina?
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti