You are here

Viisi tekijää, jotka vaikuttavat löytymisen strategioihin


Olemme Yoen kanssa aloittaneet Löydy-kirjan kirjoittamisen. Tekeillä on jatkoa Nettielämää-kirjalle. Keskitymme tavoitteelliseen verkkoviestintään eli siihen, miten pitää toimia saadakseen aikaan jonkin haluamansa vaikutuksen. Kirjan nimi viittaa siihen, että voidakseen vaikuttaa yhtään mihinkään tai kehenkään, on syytä ensin löytyä.

Miten löydytään? Se, mitä voi tehdä löytyäkseen, riippuu lähtökohdista: Onko jo valmiiksi hyvin verkostoitunut perinteisin menetelmin vai aloittaako netissä nollasta, kuinka paljon on työelämän viestinnän kirjoittamattomia sääntöjä poisopittavana, kuinka täsmällinen on oma tehtävä ja tavoite olla verkossa, ja kuinka uusi se asia on, jonka haluaa tuoda esille. Lähtökohtiin vaikuttaa myös se, onko sosiaalisen median foorumeilla toimimiseen motivaatio sisäinen: oppimisen halu, uteliaisuus, vakuuttuneisuus siitä, että verkossa toimimalla saa asiansa esiin; vai tuleeko sosiaalisen median vastuita omalle tontille vastoin omia toiveita. Löydy-kirja pyrkii tarjoamaan toimintaohjeita näistä erilaisista lähtökohdista ponnistaville verkkoviestijöille.

Löytymisen strategiaan vaikuttavia muuttujia

  • Työelämän ja viestinnän kokemus: juniori/seniori
  • Motivaatio: sisäinen/ulkoinen
  • Missio: rajattu/avoin
  • Uutuus: etsiikö joku sitä mitä edustat / tarjoatko jotain mitä kukaan ei osaa etsiä
  • Suhteet aloittaessa: valmiiksi hyvin verkostoitunut / aloittaa nollasta

Kirjan julkaisee BTJ Kustannus ja se ilmestyy syksyllä.

Keskustelemme kirjan aihepiireistä Sula Pinta -podcastin jaksossa #50 (MP3) Kuvituskuva Twitteristä viittaa tapaukseen, josta keskustelu käynnistyy: Yoe heräsi aamulla Okinawan maanjäristykseen.

Kommentit

Tarpeellinen kirja!

Nettielämää ansaitseekin jatkon. Minusta on hieno ajatus, että siirrytte nyt tavoitteellisemman viestinnän suuntaan.

Viisikohtainen löytymisen strategia vaikuttaa ensi lukemalta kiinnostavalta. Toivottavasti sitä pääsee kommentoimaan työhön edistyessä.

Anja, kiitos kannustuksesta, mehän otetaan kommentteja vastaan vaikka heti, itse asiassa pyydetäänkin sellaisia tässä kirjan maailmaa avaavassa keskustelussa, jonka nauhoitimme lauantaina (mp3).

Kommentoi

Subscribe to Comments for "Viisi tekijää, jotka vaikuttavat löytymisen strategioihin"