Tuhat sanaa

Olin hiljattain tilaisuudessa, jossa sivumennen puhuttiin lahjataloudesta (Gift economy) digitaalisen kulttuurin eräänä muotona. Digitaalisessa ja verkottuneessa ympäristössä kukoistavaa ilmiötä - annan jotakin itse ilmaiseksi ja näen, miten monet muut ympärillä tekevät samoin - on vaikea selittää sellaiselle, joka ei näe itselleen roolia yhteisöllisessä arvon synnyttämisessä.

- Tässä, ota tämä, annan sen sinulle lahjaksi, murjaisi eräskin mainitussa tilaisuudessa vieruskaverin vihkon toiselle vieruskaverille ojentaessaan.

Väärin vitsailtu. Toisten omaisuuden pölliminen ja kiertoon laittaminen ei kuulu lahjatalouden filosofiaan. Molemmat tapahtuvat netissä, mutta siihen yhteys jääkin.

Paperinen vihko ei muutenkaan käy esimerkiksi digitaalisesta sisällön julkaisemisesta, koska juuri sitä vihkoa, jossa on omistajansa omakätiset muistiinpanot, ei omistaja enää voi käyttää, jos se annetaan pois. Sen sijaan, kun ajattelen ääneen avoimesti tässä blogissa, voit sinä lukea kaiken ilmaiseksi ja hyötyä muiden lukijoiden kommentoinnista, eikä se ole minulta pois - päin vastoin.

Sisällön rajaton kopioiminen ja jakaminen digitaalisessa ja verkottuneessa ympäristössä askarruttaa sisältöteollisuutta, joka kärsii liiketoimintamallin muutoksesta. Piraattipuolueen Kaj Sotala kirjoitti aiheesta blogissaan:

"Tulevaisuudessa kulttuurintuotanto joutuu joka tapauksessa kilpailemaan yhä suuremmissa määrin ilmaisuuden kanssa. Näin olisi joka tapauksessa käynyt, oli laitonta tiedostonjakamista tai ei. Netti on antanut meille pääsyn valtaisaan suureen määrään kaupallista tuotantoa, ja hajottanut kuluttajien huomion lukemattomien eri tuottajien välille. Seurauksena tuottajat joutuvat keksimään uusia tapoja joilla tuoda itseään esille --"


Kaikki ei kuitenkaan ole ilmaista ja kopioitavissa.

Samaan aikaan kun lehtipainoja ja musiikkikauppoja suljetaan, verkkopelaamisessa, sosiaalisen median verkostoissa ja pelimaailmoissa kuluttamisen ympärillä kasvaa miljardibisnes. Yhä useammat ihmiset ovat valmiita maksamaan oikeaa rahaa virtuaalisista tuotteista.

Virtuaalituotteet kuten avatarien asusteet ja pelihahmojen varusteet kuvastavat haltijoidensa statusta ja identiteettiä verkon sosiaalisissa ympäristöissä. Niillä on kiistämätöntä arvoa omistajalleen.

Vili Lehdonvirran väitös Virtual Consumption hyväksyttiin Turun Kauppakorkeakoulussa reilu viikko sitten. Vastaväittäjä Celia Lury kehui Lehdonvirran väitöstä siitä, että se tuo ymmärrystä virtuaaliseen kuluttamiseen sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä, eikä tyydy käsittelemään sitä vain nopeasti kasvavana talouden alueena.

• Lehdonvirta kertoi virtuaalisesta kuluttamisesta Sula Pinta -podcastin haastattelussa pari vuotta sitten (Kesto 68 min MP3 Internet Archivessa).

Kannattaa kuunnella erityisesti sitä, miten Lehdonvirta selittää, millä logiikalla toimivat kilpailulliset ja ei-kilpailulliset virtuaalihyödykkeet.

Lahjatalous ja virtuaakuluttaminen voivat rikastuttaa ihmisten elämää samassa todellisuudessa ja rinnakkain. Kumpaan sinä aiot perehtyä ensin?

Niille, jotka ovat jo sisällä jommassa kummassa tai molemmissa molemmissa kulttuureissa: kokemukset ovat tervetulleita. Kuten tähän astikin, kerään tietoa aiheesta paitsi Sula Pinta -podcastia, myös myöhempiä kirjoitus- ja opetushankkeita varten.